lauantai 27. lokakuuta 2012

Sämpylät nokkosesta ja porkkanasta








Sämpylöiden leipomisesta tulee ihanan kodikas tuoksu ja uunituoreet sämpylät ovat ihan huippuhyviä. Keräsin kesällä jonkin verran nokkosia pakkaseen ja nyt ajattelin ottaa nokkoset testiin; tein nokkossämpylöitä siis. Kun uuni kerran lämmitin, ajattelin tehdä sämpylöitä kerralla reilummin. Toiseen taikinaerään laitoin höysteeksi porkkanaraastetta.

Sämpylät, resepti


  • 5 dl vettä tai maitoa (esimerkiksi maustamatonta jugurttiakin voi laittaa)
  • 50 g hiivaa tai pussillinen kuivahiivaa
  • 2 tl suolaa
  • 2 rkl siirappia (itse en mittaile; lorautan tilkkasen vapaalla kädellä)
  • 0,5 dl öljyä (öljynkin lorautan vapaalla kädellä)
  • 12-13 dl sämpyläjauhoja (itse laitan osan aina muista jauhoista ja hiutaleista ja käyttämäni määrä on pienempi)


Hiiva liotetaan kädenlämpöiseen nesteeseen. Jos käytät kuivahiivaa, sekoita se jauhojen joukkoon. Lisää suola ja siirappi. Lisää puolet jauhoista, vatkaa seosta voimakkaasti. Lisää loput jauhot vähitellen alustaen (kunnes rakenne on mielestäsi sopivaa) ja lisää viimeisenä öljy (itse lisään yleensä aiemmin). Peitä liinalla ja anna kohota kaksinkertaiseksi (n. puoli tuntia). Kaada taikina jauhotetulle pöydälle ja leivo sämpylöiksi. Ohjeen mukaan taikinasta tulee 24 sämpylää mutta itse teen sämpyistä reilun kokoisia ja kappalemääräksi tulee n. 15. Laita sämpylät leivinpaperoidulle pellille ja anna kohota liinalla peitettynä. Paista 225 asteessa 15-20 minuuttia. 


Vapaalla kädellä soveltaen


Tämä ohje on sämpyläpussin kyljestä. Sovellan sitä aina tilanteen mukaan erityisesti jauhojen laadun ja määrän suhteen. Nokkossämpylöihin meni lisäksi ehkä noin 150 g pakastettua nokkosta sulatettuna ja porkkanasämpylöihin pari hienoksi raastettua porkkanaa. 

Yleensä laitan sämpylöihin niitä jauhoja mitä kaapissa on, yleensä suurin osa on sämpyläjauhoja, lisäksi saattaa tulla vehnä- tai grahamjauhoja, ruisjauhoja ja erilaisia hiutaleita. Kaura antaa kivaa makua joten erityisesti kaurahiutaleita ja kauraleseitä tulee joukkoon ropsautettua myös. Puurojen jämät solahtavat taikinan joukkoon hyvin, pellavansiemenistä saa pilkkukuviota ja kuorituista auringonkukansiemenistä purutuntumaa ja terveellistä rasvaa. 

Perusohjeen katson yleensä sämpyläjauhopussin kyljestä.  Jauhoja en koskaan laita niin isoa määrää kuin ohjeessa sanotaan, tykkään tehdä melko löysän taikinan ja jauhot laitan näppituntumalla. Ole huomannut että löysemmästä taikinasta tulee kuohkeampia sämpylöitä. Jos malttaisin kohottaa sämpylöitä enemmän, saattaisi tietty isommankin jauhomäärän sämpylöistä ilmavampia. Minulla on tapana skipata sämpylöiden kohottaminen pellillä kokonaan. Uunissa ne kohoavat silti ihan kivasti.


sämpylät resepti
Tipautan löysähköstä sämpylätaikinasta sämpylänkokoiset kökkäreet pellille sen kummemmin muotoilematta. Kohotessaan sämpylät muuttuvat säännöllisemmän muotoiseiksi ja lopputulos on ihan nätti.

 

Tällä kertaa toinen sämpyläerä sai myös peltikohotuksen kun ensimmäinen erä oli paistumassa. En huomannut lopputuloksessa kuitenkaan mitään eroa. Hyviä ja mukavan kuohkeita tuli molemmista pellillisistä! Porkkanasämpylöiden pinnalle ripsuttelin seesaminsiemeniä, nokkossämpylät koristelin kaurahiutaleilla.
Lapset suhtautuivat nokkossämpylöihin epäluuloisesti, söivät kuitenkin. Porkkanasämpylät menevät perheen pienille oikeinkin hyvin, ovathan ne kyllä hieman herkullisemman näköisiä kuin vihreäpilkkuiset leipäset. Itse tykkään molemmista. :)

2 kommenttia:

  1. Kiitos ihanan sallivasta ohjeesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olkaa hyvät vaan! :D Sämpylöiden leipomisessa kaikki ei ole niin nökönuukaa, olen huomannut, kunhan vaan taikinan jättää löysähköksi. Löysemmästä taikinasta tule kuohkeita sämpylöitä! Mukavia leipomishetkiä!

      Poista