maanantai 18. heinäkuuta 2016

Lapsilta opittua eli zen ja metsässä olemisen taito



Viime viikolla keräsin ensimmäiset mustikat pakkaseen. Pari ensimmäistä mustikkalitraa haettiin metsästä yhdessä jälkikasvun kanssa. Lasten seurassa metsässä oli tosi kivaa.   Pojat lähtivät marjaan mielellään ja taisivat tosiaan viihtyäkin, mikä ilahdutti minua kovasti.

Se mikä meidän yhteisessä mustikkareissussa yllätti, oli lasten pitkäjänteisyys sekä semmoinen yllättävän rauhallinen hetkessä oleminen. Eivät nuo hiljaa olleet varmaan hetkeäkään – se oliskin ollut jo aikamoinen ihme – mutta minkäänlaista riekkumista tai kärsimättömyyttä ei mustikkareissussa ilmennyt. Liekö metsä heille rauhoittava elementti vai ovatko vaan kasvaneet sen verran isoiksi että kärsivällisyyttä ja keskittymiskykyä alkaa jo löytyä?

Veljekset keräsivät marjoja hyvin huolellisesti, marja kerrallaan. Kiirettä ei ole. Annetaan havujen välistä siilautuvan auringon kutitella ja ollaan läsnä kaikilla aisteilla. Yksi mustikka suuhun, yksi ämpäriin. Jos mustikka tipahti hyppysistä sammalikkoon, tapaus raportoitiin velipojalle ja äipälle. Ison mustikkamättään löytämisestä iloittiin ääneen ja pyydettiin muutkin paikalle samalle apajalle. Välillä huomattiin puussa tikka tai erikoisen näköisiä sieniä ja niitä sitten päiviteltiin ja ihmeteltiin yhdessä. Mustikkaämpäri unohtui hyväksi toviksi siihen mättään vierelle. Ja se oli just hyvä. :)

Nyt kun lapset ovat jo tulevia koululaisia, marjaretki lasten kanssa tuntui rennomalta kuin marjastus yksin! :D Tähän on tultu! Kauas niistä ajoista kun kuskasin lähimetsään kaksi taaperoista kumppareissaan kompuroimaan. Silloin eivät tykänneet hommasta yhtään. ”Mennään pois” –vaatimuksen alkoivat silloin melkein heti kun oltiin päästy metsikköön. ”Ettehän te ole keränneet kuin yhdet marjat!”, perustelin minä jäämistä. ”Ollaanpas kerätty enemmän”, kuului silloin vastalause. Kipossa oli kaksi mustikkaa. Hah!

Nyt metsä tuntui olevan pojille mukava ja monella tavalla kiinnostava ympäristö. Marjojen keruu ei tuntunut olevan pakollinen paha vaan kiva homma joka myös tehtiin suurella pieteetillä. Siinä missä minun ämpäristäni löytyy mustikoiden lisäksi puiden lehtiä ja mustikan oksia sun muuta, voisi poikasten keräämät marjat laittaa suoraan rasiassa pakkaseen. 

Mulle marjastuksessa puskee herkästi päälle saaliinhimo ja suorittamisen tarve. Eihän se pelkästään huono asia ole; saadaanpahan varmasti riittävästi marjoja pakkaseen. Mutta se vie kyllä hiukan pois sitä metsässä liikkumisen rauhoittavaa ja rentouttavaa vaikutusta. Yksin marjastaessa saan tyydytystä erityisesti siitä täyttyvästä marjasangosta. Lasten kanssa homma ei ole ehkä niin tehokasta mutta väittäisin että paljon leppoisampaa ja hauskempaa kyllä! :)




.

maanantai 11. heinäkuuta 2016

Puikahdus palstalle




Sää on suosinut palstaviljelijää sillä tavalla että kastelureissuja ei ole tavinnut tehdä! :D Eilen ehdin mukavasti piipahtaa viljelyksillä parin iiiison sadekuuron välissä, aurinkokin ehti pilkahataa palstalla ollessa. Sade ja suht lämpimät säät ovat saaneet palstan räjähtämään kasvuun ja kukkaan. :)

Vaikka palsta ei juuri nyt kastelua vaadikaan, on viljelijän silti ihan hyvä käydä tiluksilla pitämässä kasvustoa ruodussa. Ettei käy kuten tuossa yläpuolen kuvassa; tasan tuossa kukkien kohdalla menee (tai no, meni) hernepenkin ja kukkapenkin välinen käytävä.

Kehäkukat saavat meillä mellastaa melkeinpä mielensä mukaan; en nypi taimia pois vihannes- tai kukkapenkkien reunoilta elleivät vie tilaa varsinaisilta vihanneksilta tai perennoilta. Käytävälle taipuilu ei ole niin vakavaa. Siirrän kukat vaan syrjään jos on tarvetta mennä juuri tuolle käytävälle. x)


Tänä vuonna meillä ei ole ollut hernekärsäkkäitä, jee! Herneen taimet ovat saaneet itää ihan rauhassa. Kasvuvauhti ei Onward-lajikkeella ole ollut mitenkään vauhdikasta, mutta hengissä ovat ja hyväkuntoisen näköisiä. Ja kaipa tuo herneiden kasvu on joka tapauksessa pidemmällä kuin viime vuonna.




Keväällä ensimmäiseksi kylvetty porkkanamaa on varsin pörheä. Ja aika mukavan kokoisia harvennusporkkanoita sieltä jo tulee.










Tässä vaiheessa harventaminen on jo ihan kiitollista puuhaa; näitä porkkanoita voi jo viedä kotiinkin.


Isotähtiputkista tykkään kovasti ja tänä vuonna istutin muutamaa uuttakin lajiketta. Ylemmässä kuvassa jo muutaman vuoden kasvanutta perusmallin tähtiputkea ja alla pinkimpi versio Pink Pride. Ihana väri!



Taivas tummui aika ukkosmaiseksi. Jyrinääkin kuului mutta ehdin alta pois ennen uusia sateita. Hennonväriset myskimalvat näyttivät auringonpaisteessa aika kivalta synkeää taivasta vasten.




Etualan parsakaalit ovat jonkin verran kärsineet ötökkäyökkäyksistä. Jokunen kaalintaimi on kaluttu ihan rangaksi mutta nämä ovat toistaiseksi ihan elinkelpoisen oloisia. Aiemmin meidän palstalla ei kaaliötököistä olekaan juuri haittaa ollut.



Pavuilla on nyt salot, mutta olivat ehtineet alkaa kietoutua maisseihin ennen salkojen laittamista. Maissit vaan ei tahdo pysyä papujen kasvuvauhdissa. x)



Sitruunakurkku on kukkinut jo jonkin aikaa mutta yhtään kurkun alkua ei vielä näy. Saas nähdä tekevätkö satoa. Tavallisissa avomaankurkuissa pikkuisia kurkunpoikasia onneksi jo näkyy.



Tämä salaattikaunokainen on joko talvehtinut (!!!) tai kylväytynyt itsekseen. Tällaisia lajikkeita mulla ei tänä vuonna ollut siementen joukossa ja salaattipenkkikin on nyt ihan toisaalla. En muista lajikkeen nimeä, mutta hurjan hyvä salaatti on. Hyvänmakuista satoa tulee pitkään. Olen tästä salaatista kerännyt alimpia lehtiä jo viikkojen ajan ja edelleen tämä tekee miedon maukkaita ja rapeita lehtiä. Yritän ottaa siemeniä talteen tänä vuonna jos sattuu kukkimaan. :)