lauantai 27. syyskuuta 2014

Omenasosetta pakkaseen

omenoiden soseuttaminen


Kotimaisia omenoita kannattaa säilöä talven varalle; niistä saa ihanaa sosetta tai hilloa ja kuivaamalla kivoja snäksejä. Omenasose sopii sekä makeisiin että suolaisiin ruokiin, varsinkin jos sokeroi soseen maltillisesti. Sokeria kannattaa soseeseen jonkin verran kuitenkin laittaa sillä se parantaa esimerkiksi C-vitamiinin säilyvyyttä.



Kun omenasoseen tekee vähällä sokerilla, se pitää säilöä pakastamalla. Meillä on vielä jonkin verran pakkasessa tilaa joten soseuttelin iltapuhteina muutaman litran omppuja. Laitoin soseeseen sitruunan kuorta ja mehua makua buustaamaan kun omppuni itsessään ovat makeaa lajiketta. Varsinkin sitruunan kuori tuo soseeseen selvän sitruunaisen vivahteen, joten jos haluaa soseeseen mahdollisimman puhtaan omenaisen maun, kannattaa sitruunan kuori jättää pois.

Omenan määrä ei ole grammantarkkaa; punnitsin omenalohkot ennen keittämistä ohjetta varten mutta reseptiä voi toki soveltaa sen mukaan minkä verran omenoita meinaa keitellä.


Soseen voi maustaa hyppysellisellä kanelia ja tai vaniljaa, tai omenoiden kanssa voi keittää jouluisia mausteita kuten tähtianista, neilikkaa ja kanelitankoa. (Kokonaiset mausteet pitää poistaa ennen purkittamista.)

Ihanan lettuhillon saa lisäämällä makean omenasoseen joukkoon hiukan soseutettua mansikkaa. Väristä tulee upean punainen jo pienelläkin mansikkamäärällä ja marjat myös maistuvat vaikka omppua olisikin suurin osa. Viime vuonna tein vaniljalla maustettua omena-mansikkahilloa ja se oli kyllä herkkua!


Omenasose pakastettavaksi, ohje

  • 1400 g omenalohkoja (n. 50 kpl kotimaisia omenoita)
  • 1 dl sokeria
  • 2 dl vettä
  • sitruunan kuori raastettuna
  • puolikkaan sitruunan mehu

Urakoi omenista siemenkodat omenaporalla, kuori ja lohko omenat. Laita omppulohkot kattilaan, kaada  perään vesi ja sokeri, raasta sitruunan keltainen pintakuori mukaan. Anna muhia keskilämmöllä, kääntele välillä. Kun omenat ovat pehmenneet, purista sekaan puolikkaan sitruunan mehu ja surauta sattumat sileäksi sauvasekoittimella. Kannattaa antaa jäähtyä hetki niin mahdolliset roiskeet eivät ole niin polttavia. Kun sose on jäähtynyt, pakasta rasioissa tai Minigrip-pusseissa.

Voit pakastaa osan soseesta myös jääpalamuoteissa jos tarvitset sosetta vain vähän kerrallaan. Tässä soseessa on sen verran vähän sokeria ettei se säily kovin kauan jääkaapissa. Meillä tästä tykätään siinä määrin että sosepurkki tyhjenee ennen säilyvyysongelmia. :)





maanantai 22. syyskuuta 2014

Palstalle perustetaan mansikkapenkki, tervetuloa Korona ja Vadelmamansikka!





Viikonlopun pääurakka palstalla oli mansikkapenkin uudistaminen. Edellisen viljelijän jäämistönä palstallamme on kasvanut mansikoita jo ennestään ja meidän aikanamme ne ovat saaneet olla melkolailla oman onnensa nojassa. Yllättävän hyvin ovat niinkin pärjänneet ja tuottaneet sekä napostelumarjoja että uusia versoja.

Nyt ajattelimme kuitenkin tehdä kokonaan uuden pienen mansikkamaan, sellaisen ihan oikean, uusilla taimilla. Tilasin Kauppilasta mansikan taimia jo aikaa sitten, mutta kun samassa tilauksessa oli myös kukkasipuleita, taimet toimitettiin samassa lähetyksessä vasta nyt. Aikaisempi istutusajankohta olisi ollut parempi mutta pidämme peukkuja että taimet nytkin ehtivät juurtua ja kotiutua riittävästi!


Lajikkeiksi valitsin vadelmamansikoita ja Koronaa. Molemmat lajikkeet kasvavat samassa penkissä, 5 kpl vattumansikoita oikeassa laidassa ja 11 kpl Koronaa vasemmassa (tämä muistutukseksi itselleni!)

Koronassa oli jo kaunis syysväritys, pienempien vadelmamansikantaimien lehdet olivat edelleen kesäisen vihreät.

Perheen puutarhatontut hoitivat pohjatyöt.


Tulevasta mansikkapenkistä raivattiin vanha kasvusto kokonaan pois, maa möyhennettiin ja multaa lisättiin viereisestä penkistä. Sekaan heitettiin hiukan hevonkakkaa. Katekangas kiinnitettiin maahan kiinnikkeillä ja  kankaaseen tehtiin viiltoaukot suunnilleen 30 - 40 sentin välein.

"Teenkö tähän siis reiät?" kysyi mies. "Joo tee, eihän me muuten saada siihen taimia", minä vastasin. Niinpä mies leikkasi kankaaseen ekalle mansikalle ison aukon (=pala kangasta pois) jotta taimi varmasti mahtuu. Ääh. No, mahtuihan siihen, ois mennyt useampikin, ihan reilusti.  Katekangasta oli iso paketti joten reikä paikattiin onnistuneesti, loput istutusaukot tehtiin ristiviiltoina jotta rikkaruohoille jäisi minimiala tilaa temmeltää. Ja minä opin että reikä ei ole synonyymi kankaaseen viilletylle aukolle. :)


Ensin tehtiin mansikoille "harju"....

...ja sitten se katettiin kankaalla ja tampattiin hiemn matalammaksi. Kangas kiinnitettiin maahan kiinnitystapeilla.
Tämän jälkeen kankaaseen viillettiin mansikoille aukot reilun 30 sentin välein ja istutettiin taimet paikoilleen.

Katekangas tai -muovi on hyvä paitsi rikkaruohojen torjunnan kannalta, myös sen vuoksi että marjat pysyvät puhtaampina. Mansikan englanninkielinen nimi strawberry, olkimarja viittaa olkeen joka sekin sopii maksikkapenkin katteeksi nykypäivänäkin ihan hyvin.

Mansikka ei ole kovin nuuka kasvualustansa suhteen, tosin hietava multamaa olisi ilmeisesti se paras. Meidän palstalla maa on "multavaa multaa", toivottavasti tulokkaat tykkäävät siitäkin. :)

torstai 18. syyskuuta 2014

Omenapiiras marenkikuorrutteella



Nyt on omenapiirakka-aika! Kotimaisten omenoiden satokausi toisin sanoen. :)  Ne, joiden pihalla kasvaa omenapuita, vievät tähän aikaan vuodesta työpaikoille omenapusseja työkavereiden iloksi, sukulaisille tuliaisiksi ja naapureillekin maistiaisiksi. Jotkut jakavat sadostaan sukulaisten ja ystävien lisäksi ventovieraillekin sosiaalisen median ryhmissä lähikaupan ilmoitustaululla, mahtavaa!

Toivon kovasti että kysyntä ja tarjonta kohtaavat ja mahdollisimman suuri osa omppusadosta päätyy kompostin sijaan innokkaiden kotileipureiden ja säilöjien käsiin. Jos sadon kanssa tuskailevan omenapuunhaltijan yhyttäminen ei onnistu, kotimaisia omenoita saa onneksi kaupoista ja toreiltakin.



Tämän vuoden ensimmäinen omenapiirakka oli meillä tällainen markenkikuorrutteinen piiras. Tämäntyyppisiä omenapiiraita kutsutaan myös omenahyveeksi.

Hyveohjeissa taikinaan tulee yleensä mantelijauhoa jota meidän piiraamme ei sisällä, joten olkoon tämä ihan vaan marenkikuorrutteinen omenapiiras. Herkkua joka tapauksessa!


piirakkapohja


Omenapiiraan täyte on saostettu perunajauholla ja munankeltuaisilla ja lopputulos on ihanan paksua sosetta, melkein tahnaa. Laitoin suht makeista omenista tehtyyn täytteeseen sitruunamehua puoli desiä - jos omenasi ovat kovin happamia voi pienempi määrä riittää ihan hyvin. Sitruunan happamuutta ei tarvitse kuitenkaan turhaan pelätä sillä makea marenki taittaa sitä tosi kivasti.



Kauramurotaikina omenapiirakan pohjaksi


  • 125 g voita, huoneenlämpöistä
  • 3,5 dl vehnäjauhoja
  • 1 dl kaurahiutaleita
  • 1,5 dl sokeria
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 3 rkl kylmää vettä (noin )


Omenatäyte piirakkaan


  • Puolisen kiloa omenakuutioita (kotimaisia omppuja 15 kpl)
  • 2 dl sokeria
  • 2 dl vettä
  • 3 rkl perunajauhoja
  • 0,5 dl sitruunamehua
  • 3 kpl munankeltuaisia
  • 1 tl vaniljasokeria
  • 1,5 tl kanelia 


Marenkikuorrute omenapiirakkaan


  • 3 kpl munanvalkuaisia
  • 1,5 dl sokeria

Kuori ja kuutioi omput valmiiksi, valmista sitten taikina nyppimällä ainekset sekaisi. Lisää vesitilkka ja möyhennä taikinaksi. Voitele ja jauhota vuoka, painele taikina tasaisesti pohjalle ja reunoille. Pistele haarukalla pohjaa ilma-aukkoja jotta pohja pysyy  kuosissaan paistettessa. (Toinen vaihtoehto on kaulita taikina levyksi ja painella tasainen levy vuokaan. ) Laita vuoka taikinoineen esimerkiksi parvekkeelle viileään.

Riko munat yksi kerrallaan ja erottele valkuaiset ja keltuaiset. Hyvä keino on kaataa raaka kanamuna kämmenelle ja antaa valkuaisen valua sormien välistä kulhoon: tällä tavalla keltuainen pysyy yleensä hyvin ehjänä. On tärkeää ettei valkuaisen joukkoon mene yhtään keltuaista sillä muuten ei marenki onnistu.

Omenapiiraan täytteen valmistaminen


Kaadan kattilaan omenakuutiot, vesi ja sokeri, sekoita ja anna muhia kunnes omenat pehmenevät. Pehmeänä omena soseutuu ihan vaan kauhalla sekoittamalla. Täytteestä ei ole pakko tehdä aivan silkkisen sileää, sattumiakin saa jäädä. Sekoita perunajauhot sitruunamehuun ja kaada seos ohuena nauhana kattilaan samalla omppuseosta sekoittaen. Anna kuplahtaa ja jätä seos jäähtymään. Kun seos on hieman jäähtynyt, lisää joukkoon kaneli, vaniljasokeri ja keltuaiset ja sekoita. Jätä täyte jäähtymään.

(Tähän väliin disclaimer uunitusaikoihin liittyen: meidän uunimme on vanha rohjo jonka kanssa pitää toimia välillä ihan vaan vaistojaa kuunnellen ja paistumista tarkkaille. Paistolämpötilat ja -ajat ovat siis ohjeellisia.) Mutta jatketaan: laita tässä vaiheessa piirakkapohja uuniin 200 asteeseen esipaistumaan noin 20 minuutiksi. Kun pohja näyttää kypsähköltä, nosta vuoka uunista.


Marengin vaahdotus kysyy hieman kärsivällisyyttä   

 

Valmista sitten marenki. Marengin valmistamisessa on tärkeää että kulho on putipuhdas; rasvaa siinä ei saisi olla hitustakaan. Valkuaisten joukossa ei saa olla ollenkaan keltuaista juuri rasvan vuoksi. Äkkinäisen hommaa marenkivaahdon vatkaaminen ei ole, mutta vartissa tuli valmista ainakin minulla. Vatkaa ensin valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää sen jälkeen sokeria vähän kerrallaan kunnes marenki on kuohkeaa, kiiltävää ja lohkeavan kiinteää vaahtoa.

Lisää ensin omenatäyte piirakkapohjalle ja pursota tai levitä soseen päälle paksu kerros marenkia. Marengista tulee paistettaessa päältä rapsakkaa ja sisältä hattaraisen pehmeää. Paista piirasta 200-asteisessa uunissa vielä noin vartti. Piirasta kannattaa vahtia ettei marenki kärähdä! Jos marenki alkaa tummua liikaa ja pohja tuntuu vielä raa'alta, siirrä piiras hetkeksi uunin alatasolle.






maanantai 15. syyskuuta 2014

Omenainen kaalipata punakaalista




Katsokaa nyt miten nättiä! :) Punakaali on kyllä yksi kauneimmista vihanneksista - violetti ja valkoinen muodostavat hurjan hienon "aallokon" halkaistussa punakaalissa! Punakaali onkin minusta parhaimmilaan tuoreena; lohkoina tai ohuina suikaleina raastesalaatissa. Mutta kyllä tästä lämmintäkin ruokaa kannattaa tehdä! Väri tasoittuu ja haalistuu kypsennettäessä mutta kyllä punakaaliruoasta silti punakaalin tunnistaa.

Viikonloppuna korjasimme kasvimaan lopun kaalisadon kun punaiset suippokaalit olivat kuin olivatkin kasvaneet ihan oikean kaalin kokoisiksi. Vihreä peruskaali saavutti syötävän koon paljon aikaisemmin enkä ollut ollenkaan varma tuleeko näistä jotain syötäväksi asti kun kasvu tunti tässä väriversiossa olevan kovin hidasta. Komeitä keriä näistä lopulta kuitenkin tuli!



Ensimmäisestä punakaalista tehtiin kaalipata, johon tällä kertaa lisäsi mukaan riisi-ohraa. Kaalipadoissa ei välttämättä ole riisiä tai muita jyviä mukana mutta itse olen tottunut tekemään tällaista kaalilatikon ja -padan välimuotoa. Riisi-ohran voi hyvin jättää reseptistä poiskin.

Hapankalia kaalipataan!

Lisäsin kaalipadan joukkoon myös lehtikaalia, sitä kun on kasvimaalla vielä yllin kyllin. Hapankaali tuo pataan makua ja omenat makeutta hapon vastapainoksi.

Siirappi toimii makeutuksena myös; tähän kaalipataan tuli molempia kun hapankaalia tuli laitettua reiluhko möykky. :) Porkkanakin sopisi sekaan.  Tällä kertaa jätin sen pois kun oman maan niukahkon sadon pikkuporkkanoita on tullut syötyä mieluummin tuoreena.


Omenainen kaalipata punakaalista


  • 350 g jauhelihaa (noin)
  • 2 kpl punasipuleita silputtuna
  • 1 kpl punakaali suikaloituna
  • muutama lehti lehtikaalia suikaleina, ruodit poistettuna
  • 1,5 dl hapankaalia (tai maun mukaan)
  • 1 kpl lihaliemikuutio + vettä (tai valmista lihalientä)
  • meiramia noin teelusikallinen
  • kynteliä saman verran
  • Pari rouhaisua mustapippuria
  • 5 kpl maustepippureita (tai maun mukaan)
  • 3 kpl kotimaisia omenoita raasteena
  • 2 rkl siirappia

Suikaloi kasvikset. Kuullota sipuleita pannulla, laita perään jauheliha ja ruskista. Kaada sipulit ja liha kattilaan, kaada joukkoon suikaloidut puna- ja lehtikaalit. Kääntele seosta ja anna kaalien pehmetä hieman, lisää vielä hapankaali. Lisää riisi-ohra (voit jättää poiskin), sekoita ja lisää vettä tai lihalientä sen verran että seos juuri ja juuri peittyy kun painat kaalia tiiviisti kattilan pohjaa vasten.

Lisää joukkoon hyppyselliset meiramia ja kynteliä - kyntelin voi jättää poiskin mutta laita sitten meiramia enemmän - sekä lihaliemikuutio ja maustepippurit. (tai tarpeen mukaan suolaa jos käytät valmista lihalientä). Raasta joukkoon omenat ja / tai loraus siirappia. Anna hautua kannen alla kunnes riisi-ohra on kypsää tai kun kaalit ovat pehmenneet sopivasti. Kaalipata maistuu puolukoiden tai puolukkahillon kanssa - ja on vielä parempaa seuraavana päivänä lämmitettynä!


Kaalipata punakaalista



tiistai 2. syyskuuta 2014

Lehtikaalia Sopu-kuivuriin!



Lehtikaalia riittää yltäkylläisesti ja voi että olen siitä iloinen. Tämä on kyllä aivan mahtava vihannes. Lehtikaali on helppo kasvattaa, maukasta, sadoltaan runsas, mahtuu pienellekin kasvimaalle, sopii moneen erilaiseen ruokaan, on ihan mukava käsitellä ja sitä on helppo säilöä.

Lehtikaalin kasvattaminen on myös taloudellisesti kannattavaa - pieni pussi maksaa marketissa useamman euron, mikä tuntuu kotikasvattajasta jokseenkin suolaiselta hinnalta näinkin helposta ja satoisasta kasvista.




Superterveellistäkin lehtikaali on. Tällä hetkellä myös ilmeisen pop, ainakin ruokablogimaailmassa. Saa nähdä säilyykö oma lehtikaali-innostukseni - nyt on vaikea kuvitella että se laantuisi trendien myötä. No, se jää nähtäväksi, nyt tohkeilen täpöllä. :)

Meillä lehtikaalia käytetään wokkeihin, keittoihin (kuten vaikkapa caldo verdeen ja papukeittoon), lisätään kastikkeisiin, kääritään välillä lehtikaalikääryleiksi, haudutetaan ja välillä höyrytetään muuten vain lisukkeeksi.

Kuivaaminen on kätevä keino säilöä lehtikaalia

 

Tässä vaiheessa moni pakastin pursuilee marjoja ja muuta syksyn satoa. Lehtikaalia ei täyteen pakkaseen tarvitse välttämättä tunkea sillä se säilyy mainiosti myös kuivattuna. Kuivattu lehtikaali on myös ihan hurjan kätevää käyttää - pussista on helppo napata kourallinen lehtiä ja murustella vaikkapa keiton tai kastikkeen joukkoon. Muuta käsittelyä kuivattu lehtikaali ei tarvitse. Se pehmenee nopeasti syötävään kuntoon eikä toisaalta juurikaan säikähdä pidempääkään haudutteluaikaa.

Pakastaminen sopii lehtikaalille myös oikein hyvin. En ole itse ensimmäisten pakkasten jälkeen lehtikaalia kerännyt (tai säilönyt pakastamalla), mutta sanovat että pakkasen puraisu vain parantaa lehtikaalin makua. 
 
Lehtikaalin kuivatus onnistunee ilman kuivuriakin. Omat lehtikaalini hurauttelen rapeaksi Sopu-kuivurilla jonka hankin pari vuotta sitten alunperin suppilovahveroita varten. Kuivuri on ollut meillä syksyisin ahkerassa käytössä; sillä on kuivattu ainakin sieniä, lehtikaalia, yrttejä, rohtokasveja ja omenarenkaita. Kuivaaminen on kätevä tapa säilöä satoa kunhan vaan kaappitilaa riittää! Kuivatut lehtikaalit säilyvät hyvänä esimerkiksi Minigrip-pussissa.




Ennen kuivatusta revin lehtikaalinlehdistä paksuimmat ruodit, revin lehtiä hieman pienemmiksi ja asettelen revityt lehdet ilmavasti kuivurin ritilöille. Ritilät kuivuriin, puhaltaja päälle ja säädöt siihen asentoon että lämpötila on 30-40 astetta. Annan pöhistä muutamia tunteja ja kun kaalit ovat murenevan rapeita, pussitan talven varalle.

lehtikaalin kuivaaminen