Maailman helpoin marjatorttu ja muut juhannuskuulumiset

Juhannuviikonloppu vilahti nopeasti - mitään suunnitelmia ei ollut mutta tuntuu että silti tuli touhotettua ihan tolkuttomasti. Niin paljon että ihan jo omien ajatusten kuulemisen ja yleisen kierrosten laskemisen vuoksi piti saadapikkuisen metsäterapiaa. Se yleensä auttaa.

Kaiken säätämisen ja sähellyksen keskellä oli jotain helppoa, simppeliä, nopeaa ja hyvää: marjatorttu tuoreilla marjoilla.  Tässä ei hifistelty millään tasolla ja hyvä niin; panostuksen ja lopputuloksen suhde on tässä niin mahtava että jo pelkästään se tuo omaa hyvää makuaan tähän  herkkuun!:D

Maailman helpoin marjatorttu

• 1 kpl valmis torttupohja
• 1 dl vadelmahilloa (tai tarpeen mukaan, tää on arvio)
• 1 prk kuohukermaa
• 0,5 tl vaniljasokeria kerman maustamiseen
• 500 g mansikoita
• Pari kourallista pensasmustikoita
• Muutamia kirsikoita

Poista mansikoista kannat, puolita mansikat. Ripota kerman sekaan hiukan vaniljasokeria, vatkaa kerma vaahdoksi. Levitä valmiin torttupohjan päälle ensin kerros vadelmahilloa. Levitä sitten kermavaahto. Kasaa tortun päälle lopuksi marjat haluamasilaiseksi keoksi. Herkuttele!

Juhannusaatto: linnunmuna ja juhannuskokko

Ja sitten siihen muuhun juhannusviikonloppuun. Ei me mitään kauhean suurta ja ihmeellistä tehty - minulla vaan on tapana stressata ihan hulluna milloin mistäkin. x) Nyt on ollut mielenpäällä sitä sun tätä ja sitten vielä piti päättää että tehdäänkö jussina jotain spesiaalia ja jos tehdään niin mitä ja miten se organisoidaan jajajaja...! Oli sellainen fiilis että nyt menee kaikki hienot yhteiset vapaapäivät hukkaan kun meillä ei ole mitään suunnitelmia.

Joku voisi tietty sanoa että eikö se ole just hyvä; yhteisiä vapaapäiviä joille ei niin sitten minkäänlaisia suunnitelmia. Että ihan parasta! Naapureiden kanssa hengattiin joka tapauksessa pihalla, grillailtiin hiukan makkaraa ja lettujakin saatiin. Onhan siinäkin jo ja mukavaa se olikin. :)

Silti jäi jotenkin vielä pikkuisen korpeamaan se semmoinen yleinen suunnittelemattomuus kun ei oltu oikein mitään päätetty. Lähdin lenkille päästelemään höyryjä.

Välillä puuskutin menemään vauhdilla kävelysauvat viuhuen, välillä pysähdyin ihan vaan kuuntelemaan ja katselemaan. Pähkinäpensaiden alla oli jotain joka näytti melkein satukirjan kuvitukselta: kauniin turkoosi muna saniaisita tehdyllä pedillä kannon päällä. Joku oli ilmeisesti ennen minua mennyt samaa polkua, löytänyt pudonneen, ehjänä säilyneen rastaanmunan ja tehnyt sille "varapesän". Poikasta tuo ei ehkä pelasta, mutta oli jotenkin ihan maagisen kauniilta näytti silti.

Lenkkeilyn jälkeen neuvoteltiin ja vatvottiin että lähdetäänkö illalla vielä muutaman kilometrin päähän paikallisen siirtolapuutarhan juhannusjuhlaan. Ja jos mennään niin mennäänkö bussilla vai pyörällä. Tästä saatiin jonkinlainen vääntö aikaiseksi, mutta saatiin lopulta sopukin. Päätettiin mennä. Ja uhkarohkeasti pyörillä; päätettiin kokeilla josko lapset jaksaa polkea myös takaisin päin sitten yöllä kun nukkumaanmenoajat on jo aikaa sitten menneet jne.

Kannatti: kaikki meni tosi hyvin! :) Talin siirtolapuutarhan juhannusjuhla oli just hyvä; sopivan matkan päässä jotta sinne voi pyöräillä, kiva ympäristö, lavatanssit (ja se Hula Hula), kokko, kaikki olennainen mutta ei kuitenkaan liikaa tungosta tai muuta härdelliä. Pojat olivat nyt ekaa kertaa katsomassa isoa juhannuskokkoa - minullekin tämä taisi olla vasta toinen kerta. Lapset jaksoivat tosi hyvin ja tykkäsivät. Niin me vanhemmatkin.

Palsta ja pyöräretki

Lauantai olikin sitten palstapäivä. Palsta on meidän yhteinen juttu mutta joskus kyllä tekee ihan hyvää huhkia siellä ihan yksin. Ja minähän huhkin. Kitkin muun muassa porkkanasipulipenkit. Hyvät tuli!

Sunnuntaina oltiin taas semmoisessa puolivälitilassa jossa melkein meinataan tehdä jotain mutta sitten melkein ei tehdäkään. Aaaarrggh! xD No lopulta saatin aikaiseksi ja lähdettiin liikkeelle; tehtiin perheen ensimmäinen yhteinen pyöräretki Keskuspuistoon. On ihan huikean mahtavaa miten hienosti lapset jaksavat nykyään pyöräillä melko pitkiäkin matkoja.

Varsinaista päämäärää meillä ei ollut, mutta päädyttiin Vantaan puolelle Pitkäkoskelle. Oli nätti paikka! Kylteistä luettiin että koski ja sen ympäristö on luonnonsuojelualuetta - uistelu ja perhokalastus ovat kuitenkin sallittuja tietyillä kalastusluvilla. Pari kalastajaa tuolla olikin, ei kyllä nähty että olisivat kalaa saaneet. Varmasti tuolta jotain kuitenkin tulee, ei siellä muuten olisi useampaa kalamiestä rannoilla ollut.

Isoimman ylämäen jälkeen vähän huilattiin. :)

Sen verran matkaa meiltä Pitkäkoskelle kuitenkin on että eväät tulivat ihan tarpeeseen. Voileivät, mehut, kahvia, kirsikoita ja herneitä kosken rannalla. Aika jees! Niillä jaksettiin hyvin takaisin. Kiva reissu - ja lopulta ihan kiva viikonloppu kokkoineen kaikkineen. Kaikesta huolimatta. Ensi viikonloppuna lupaan ottaa ihan vaan rennosti enkä stressaa suunnitelmien puutteesta. Jos ei muuta niin löhöän vaan. :)


.

Saniaisten alla maailma näyttää vielä kauniimmalta

Olen alkanut tykätä saniaisista. Niissä on jotain rauhallista kauneutta ja tyylikkyyttä. Keväällä niiden lehdet ilmestyvät maasta hauskoina kiekuroina jotka kasvavat ja avautuvat pikkuhiljaa komeiksi fraktaalikuvioiksi.

Matematiikasta en hirveästi ymmärrä mutta ehkä osa saniaisen viehätyksestä silti perustuu juuri näihin "matemaattisiin kuvioihin", keväisen lehden spiraaliin ja kesäisen lehden jatkumoon? Isosta saniaisen lehdestä voi löytää samanlaisena toistuvat pienen lehden josta taas löytyy uusi samanlainen, vielä pienempi lehti.

Olen miettinyt mistä metsän rauhoittava vaikutus johtuu. Äänimaailma, se on rauhallisempi kuin kaupungin keskustassa. Ympäristön liike on rauhallisempaa ja pienimuotoisempaa.

Visuaalisia ärsykkeitä metsässä  kyllä riittää; valtavasti erilaisia muotoja jne. Värimaailma on kuitenkin jotenkin sopuisa ja kaunis, semmoinen mikä pitää mielen tyynenä. Alkukesällä vihreän sävyjä on varmaan satoja mutta suurin osa kuitenkin vihreää ja kokonaisuus on siten mielen helposti hallittavissa.

Ja toistuvuus. Puiden ruongot ovat suunnilleen toistensa kaltaisia horisonttiin saakka, oksista lähtee uusia, samanlaisia oksia, sammalmättäällä on kaunis, jatkuva kuviointi. Kaikessa monimuotoisuudessaankin metsä on täynnä toistuvia, kauniita kuvioita. Ja sitten ovat nämä saniaiset.

Oh miten nättejä! Käppäilin jokunen aika sitten kaupungilta kotia kohti Keskuspuistoa pitkin ja löysin aivan huikean saniaismetsikön. Jättimäisiä kasveja oli vaikka kuinka paljon ja ne tosiaan olivat niin isoja että olisin voinut rakentaa vaikka pesän sinne lehtien suojiin eivätkä mahdolliset ohikulkijat olisi huomanneet mitään. :)

Piti tietty testata millaista on olla saniaisten suojissa; heitin kävelysauvat syrjään ja menin istumaan saniaisten sekaan. Valo oli siellä hurjan kaunista kun se siivilöity lehtien läpi ja lomitse. Tuolla olisi voinut ottaa vaikka päiväunet! :D

Leppoisaa juhannusta! :)

.

Valkovuokkoja, pähkinäpensaita ja metsäkauriita!

Joskus halailen puita, toisinaan taas panen pitkäkseni pehmoiselle metsänpohjalle valkovuokkojen keskelle. :D
Kun kameran suuntasi alas, näytti tältä... 

Nyt pitää kyllä hehkuttaa: valkovuokot ovat juuri puhjenneet kukkaan, luonto alkaa vihdoinkin räjähtää kevään vihreyteen ja sää hellii ja hemmottelee ulkoilevan kansan autuaan hyväntuuliseksi! Ihana päivä!

...ja ylöspäin kuvatessa tällaiselta kun haavat kurottelivat siniselle taivaalle.
Mikäs siinä oli pötkötellessa, oli kaunista ja mukavaa eikä muurahaisiakaan vielä riesaksi asti. :)

Eihän tuolta ulkoa olisi malttanut tulla sisätiloihin ollenkaan. Viihdyin Keskuspuistossa tänään tuntitolkulla; hengittelin kevätilmaa jossa on jo aavistus tulevasta kesästäkin, kuuntelin lintujen laulua ja ihastelin hiirenkorvia, kukkia ja eläimiä.

Päivän huippuhetki oli nähdä metsäkauriita tosi läheltä, valkovuokkojen ja pähkinäpensaiden keskellä. Tuli ihan semmoinen Lumikki-fiilis kauriita katsellessa; en olisi ihmetellyt jos jostain oli pyrähtänyt pikkulintuja olkapäälle istumaan ja perhosia lentelemään siihen ympärille. xD

Olen kauriita ennenkin lenkeillä nähnyt mutta en vielä koskaan noin läheltä ja pitkän aikaa. Loikkivat yleensä karkuun varsin vauhdikkaasti. Tänään ehdin ottaa niistä hiukan videotakin. (Tästä samaan videoon YouTuben puolella.)

Keskuspuisto on iso metsäkaistale, kaupunkimetsä ennemminkin kuin puisto. Siellä on puro, kallioita, ikivanhoja kuusia, pähkinäpensaslehtoa, monenlaisia eläimiä. Ja tämän kaiken keskellä kiertelee mukavia ulkoilureittejä.

Metrisen, lahon kannon päälle on lintu joskus tehnyt pesänsä. Tänä keväänä tässä ei taida asukkaita olla. 

Liikun tuolla kaupunkimetsässä viikottain mutta aina sielät löytyy jotain uutta ja kiinnostavaa, varsinkin kun poikkeaa ulkoilureiteiltä pienemmille poluille ja pois poluiltakin. Eksymisen vaaraa ei ole; tiet reunustavat Keskuspuistoa joka puolelta ja ihmisiä tulee vastaan varmasti. Rauhallista tuolla kuitenkin aina on; tilaa on niin paljon että isokin ihmismäärä uppoaa luonnon keskelle ihan nätisti.:)



Sinivuokkojakin löysin tämän päivän reissulla. En olekaan nähnyt niitä luonnossa moneen vuoteen. En varmaan vaan ole aikaisemmin poikennut tarpeeksi niiltä kävelyreiteiltä. Nämä sinivuokot ovat jo toinen "mätäs" jonka tänä keväänä löysin.

Sivivuokot ovat aivan ihania - mutta kukkiva valkovuokkomeri on kyllä silti ehkä kauneinta keväässä. Ja pian tulevat kielot! Niitä odotellessa. :)

Vaaleja, virpomista ja varhaiskeväistä metsää

Viikonloppu on ollut täynnä pientä säätämistä; virpomisvalmistelut ovat olleet oma urakkansa kun lapset olivat keskenään sopineet yhteisestä virpomisreissusta. Vanhemmille tieto tuli hieman puun takaa kun meidän pojat ole aiemmin virpomassa käyneetkään.

Pajun oksat, niihin koristeet, asut, kasvomaalit ja lorut saatiin kuitenkin kaikki ajoissa hoidettua ja meiltä lähti matkaan innosta ja jännityksestä täpinöivät velho ja merirosvo! Yritin kyllä jotain enemmän pääsiäismeininkiä heille ehdottaa mutta kun rekvisiitatkin näihin löytyivät helpommin, mentiin velholla ja merirosvolla - oikein herttaisilla semmoisilla. :)

Poikien kaverin isä lähti virpojien mukaan henkiseksi tueksi ja ihan hyvä niin - hänen kauttaan lapset saivat myös vinkit muutamasta varmasta virpomispaikasta. Kiva reissu oli pojilla ollut ja saalis saatiin jaettua sopuisasti. :)

Äänestämässä käytiin tänään illansuussa - oli vähän töhö olo kun olin juuri nukkunut pitkät päikkärit. Onneksi olin ehdokkaan etsinyt jo etukäteen. Ja onneksi viikonloppuun mahtui kaiken töhöilyn ja säätämisen lisäksi ihana aurinkoinen lauantai jollon kävin taas meidän lähimetsässä eli Keskuspuistossa lataamassa akkuja.

Tuo ensimmäisen kuvan kaatunut puu ja kanto ovat semmoiset joiden äärelle pysähdyn aina kun ohi lenkkeilen. Kanto on minun korkuiseni eli reilun puolitoista metriä. On ollut aikamoinen rysähdys kun tuo puu on aikoinaan kaatunut! Nyt se on komea elinalusta ja asuinpaikka kääville ja erilaisille ötököille. Ihana. Tällä tavalla metsä elää ja kuolee kun se saa tehdä sen omaan tahtiinsa.

Tämä aika vuodesta on aika kivaa aikaa liikkua metsässä. Lumet ovat lähteneet mutta saniaiset, varpujen lehdet, heinät sun muut eivät ole vielä vallanneet metsänpohjaa. Kaikki on jotenkin paljaana vielä. Sammalet tuovat vihreyttä silti ja niitä en lakkaa ihastelemasta.

Sammalet ovat jotenkin ikiaikaisen näköisiä, tosi kauniita kun läheltä katsoo. Välillä suunnilleen konttailen sammalikoissa ihastelemassa sammalten yksityiskohtia. Mutta katsokaa nyt näitä! Onhan ne hurjan kauniita ja kiinnostavia! :D

Viime viikolla löydettiin lasten kanssa tuollaiset hauskat portaat läheltä kävelyreittiä pieneltä aukealta. Portaat eivät johda mihinkään. Varmasti tuossa kallion päällä on joku rakennus joskus ollut, mutta nyt siitä ei portaita lukuun ottamatta ole jäljellä enää mitään. Kutkuttelee mielikuvitusta! Portaat ovat  kauniit ihan tällaisenaankin. Tuo saniaismainen lehväsammal on ihan huikean nättiä tuossa kalliolle vievillä portailla kasvaessaan.





Pajunkissa-aukion laidalla huojui viehkosti tällaisia kaunokaisia. Vastaan tullut iäkkäämpi rouva ihasteli näitä samoja höytyväisiä. Olivat kuulemma olleet erityisen upeita upeita talvella, kuurassa ja lumessa. Varmasti!  Nämä talventörröttäjät eivät näytä juuri rähjääntyneen vaan ovat kauniita edelleen vaikka pian uusi kasvusto nousee tännekin. Nättinä ympäri vuoden.