Maailman helpoin marjatorttu ja muut juhannuskuulumiset

Juhannuviikonloppu vilahti nopeasti - mitään suunnitelmia ei ollut mutta tuntuu että silti tuli touhotettua ihan tolkuttomasti. Niin paljon että ihan jo omien ajatusten kuulemisen ja yleisen kierrosten laskemisen vuoksi piti saadapikkuisen metsäterapiaa. Se yleensä auttaa.

Kaiken säätämisen ja sähellyksen keskellä oli jotain helppoa, simppeliä, nopeaa ja hyvää: marjatorttu tuoreilla marjoilla.  Tässä ei hifistelty millään tasolla ja hyvä niin; panostuksen ja lopputuloksen suhde on tässä niin mahtava että jo pelkästään se tuo omaa hyvää makuaan tähän  herkkuun!:D

Maailman helpoin marjatorttu

• 1 kpl valmis torttupohja
• 1 dl vadelmahilloa (tai tarpeen mukaan, tää on arvio)
• 1 prk kuohukermaa
• 0,5 tl vaniljasokeria kerman maustamiseen
• 500 g mansikoita
• Pari kourallista pensasmustikoita
• Muutamia kirsikoita

Poista mansikoista kannat, puolita mansikat. Ripota kerman sekaan hiukan vaniljasokeria, vatkaa kerma vaahdoksi. Levitä valmiin torttupohjan päälle ensin kerros vadelmahilloa. Levitä sitten kermavaahto. Kasaa tortun päälle lopuksi marjat haluamasilaiseksi keoksi. Herkuttele!

Juhannusaatto: linnunmuna ja juhannuskokko

Ja sitten siihen muuhun juhannusviikonloppuun. Ei me mitään kauhean suurta ja ihmeellistä tehty - minulla vaan on tapana stressata ihan hulluna milloin mistäkin. x) Nyt on ollut mielenpäällä sitä sun tätä ja sitten vielä piti päättää että tehdäänkö jussina jotain spesiaalia ja jos tehdään niin mitä ja miten se organisoidaan jajajaja...! Oli sellainen fiilis että nyt menee kaikki hienot yhteiset vapaapäivät hukkaan kun meillä ei ole mitään suunnitelmia.

Joku voisi tietty sanoa että eikö se ole just hyvä; yhteisiä vapaapäiviä joille ei niin sitten minkäänlaisia suunnitelmia. Että ihan parasta! Naapureiden kanssa hengattiin joka tapauksessa pihalla, grillailtiin hiukan makkaraa ja lettujakin saatiin. Onhan siinäkin jo ja mukavaa se olikin. :)

Silti jäi jotenkin vielä pikkuisen korpeamaan se semmoinen yleinen suunnittelemattomuus kun ei oltu oikein mitään päätetty. Lähdin lenkille päästelemään höyryjä.

Välillä puuskutin menemään vauhdilla kävelysauvat viuhuen, välillä pysähdyin ihan vaan kuuntelemaan ja katselemaan. Pähkinäpensaiden alla oli jotain joka näytti melkein satukirjan kuvitukselta: kauniin turkoosi muna saniaisita tehdyllä pedillä kannon päällä. Joku oli ilmeisesti ennen minua mennyt samaa polkua, löytänyt pudonneen, ehjänä säilyneen rastaanmunan ja tehnyt sille "varapesän". Poikasta tuo ei ehkä pelasta, mutta oli jotenkin ihan maagisen kauniilta näytti silti.

Lenkkeilyn jälkeen neuvoteltiin ja vatvottiin että lähdetäänkö illalla vielä muutaman kilometrin päähän paikallisen siirtolapuutarhan juhannusjuhlaan. Ja jos mennään niin mennäänkö bussilla vai pyörällä. Tästä saatiin jonkinlainen vääntö aikaiseksi, mutta saatiin lopulta sopukin. Päätettiin mennä. Ja uhkarohkeasti pyörillä; päätettiin kokeilla josko lapset jaksaa polkea myös takaisin päin sitten yöllä kun nukkumaanmenoajat on jo aikaa sitten menneet jne.

Kannatti: kaikki meni tosi hyvin! :) Talin siirtolapuutarhan juhannusjuhla oli just hyvä; sopivan matkan päässä jotta sinne voi pyöräillä, kiva ympäristö, lavatanssit (ja se Hula Hula), kokko, kaikki olennainen mutta ei kuitenkaan liikaa tungosta tai muuta härdelliä. Pojat olivat nyt ekaa kertaa katsomassa isoa juhannuskokkoa - minullekin tämä taisi olla vasta toinen kerta. Lapset jaksoivat tosi hyvin ja tykkäsivät. Niin me vanhemmatkin.

Palsta ja pyöräretki

Lauantai olikin sitten palstapäivä. Palsta on meidän yhteinen juttu mutta joskus kyllä tekee ihan hyvää huhkia siellä ihan yksin. Ja minähän huhkin. Kitkin muun muassa porkkanasipulipenkit. Hyvät tuli!

Sunnuntaina oltiin taas semmoisessa puolivälitilassa jossa melkein meinataan tehdä jotain mutta sitten melkein ei tehdäkään. Aaaarrggh! xD No lopulta saatin aikaiseksi ja lähdettiin liikkeelle; tehtiin perheen ensimmäinen yhteinen pyöräretki Keskuspuistoon. On ihan huikean mahtavaa miten hienosti lapset jaksavat nykyään pyöräillä melko pitkiäkin matkoja.

Varsinaista päämäärää meillä ei ollut, mutta päädyttiin Vantaan puolelle Pitkäkoskelle. Oli nätti paikka! Kylteistä luettiin että koski ja sen ympäristö on luonnonsuojelualuetta - uistelu ja perhokalastus ovat kuitenkin sallittuja tietyillä kalastusluvilla. Pari kalastajaa tuolla olikin, ei kyllä nähty että olisivat kalaa saaneet. Varmasti tuolta jotain kuitenkin tulee, ei siellä muuten olisi useampaa kalamiestä rannoilla ollut.

Isoimman ylämäen jälkeen vähän huilattiin. :)

Sen verran matkaa meiltä Pitkäkoskelle kuitenkin on että eväät tulivat ihan tarpeeseen. Voileivät, mehut, kahvia, kirsikoita ja herneitä kosken rannalla. Aika jees! Niillä jaksettiin hyvin takaisin. Kiva reissu - ja lopulta ihan kiva viikonloppu kokkoineen kaikkineen. Kaikesta huolimatta. Ensi viikonloppuna lupaan ottaa ihan vaan rennosti enkä stressaa suunnitelmien puutteesta. Jos ei muuta niin löhöän vaan. :)


.

Valkoinen pizza eli pizza bianco suppiksista ja kesäkurpitsasta

Kesäkurpitsa-suppilovahveropizzan valmistamiseen päädyin näin: eräänä iltana päätin jättää Pokemon-jahdin väliin ja pakkasin taskuuni puhelimen sijaan kangaskassin - ihan siltä varalta jos polun laidalta löytyisi jokunen sieni.

Ja voi herrimujee kun niitä sitten löytyikin. Pari kolme litraa ihan vaan polkujen varsilta! :O Kun eihän niitä suppilovahveroita voinut siihen polun varteen jättää, tietenkään. x) Mainio sienivuosi tämä kyllä!

Suppiksia tuli paisteltua aterioiden kylkeen ihan sellaisenaan, mutta jotain muutakin piti päästä kokeilemaan. Ankaran googlailun jälkeen löysin leipomuksen/t nimeltä pizza bianco, flammekueche, tarte flambée tai Flammkuche.

Käytännössä aika samasta näissä on kyse; pizzamaisesta eväästä jossa on pohjalla tomattikastikkeen sijaan ranskankermaa tai ranskankerma-rahkaseosta. Monessa reseptissä täytteenä oli kesäkurpitsaa ja sienetkin tähän käyvät hyvin - minusta suppiksille sopiikin pohjaksi paremmin ranskankerma kuin tomaattikastike.

Monessa reseptissä painotettiin ohuen ohutta pohjaa. Tämän pidin mielessä ja hyvin toimi; tämä oli myös varmaan eka kerta kun mun pizzapohjani oli ihan oikeasti rapea. :) Rapeuteen vaikutti varmasti myös se että täytettä oli huomattavan paljon vähemmän kuin siinä tavallisessa suomalaisessa kotona tehdyssä pizzassa yleensä.

Tällä kertaa muistin myös jättää uunipellin kuumenemaan uuniin ennen pizzan paistoa. Taikinan kaulitsin valmiiksi leivinpaperille, sitten pelti pois uunista ja vips - taikinalätty leivinpapereineen pellille. Täytteet pikapikaa päälle ja takaisin uuniin vartiksi.

Valkoinen pizza eli pizza bianco kesäkurpitsasta ja suppilovahveroista

• 2 dl vettä (kädenlämpöistä)
• 1/4 pala hiivaa
• 4 dl vehnäjauhoja (mitä hienompi jauhatus, sen parempi lopputulos)
• 0,5 tl suolaa
• loraus oliiviöljyä

• Pieni kesäkurpitsa siivuina (+ suolaa "itkettämiseen" jos haluat)
• Suppilovahveroita maun mukaan (minulla taisi olla vajaa litra)
• Puolikas sipuli renkaina
• Puoli purkkia ranskankermaa (sen verran että saat pizzapohjan hyvin "voideltua")
• Pari kourallista mozzarellaraastetta (tai muuta juustoraastetta)
• Timjamia (minulla kuivattua, tuorekin varmasti käy)
• Mustapippuria myllystä

Liuota hiivanokare kädenlämpöiseen veteen, lisää jahot ja suola ja vaivaa viisi minuuttia. Lisää loraus öljyä ja vaivaa vielä toiset viisi minuuttia. Jätä taikina kohoamaan noin tunniksi liinan alle.

Kuumenna uuni 250 asteeseen, pidä pelti uunissa. Siivuta kesäkurpitsa juustohöylällä ohuiksi kiekoiksi. Haihduta sienistä kuumalla pannulla ylimääräiset nesteet, lisää sekaan nokare voita ja sipulirenkaat, paista. 

Kun taikina on kohonnut, puristele siitä kuplat pois ja kauli leivinpaperin päällä mahdollisimman ohueksi. Taikina on hiukan reilu yhdelle pellille joten voit halutessasi jakaa taikinan kahtia ja tehdä kaksi pienempää pizzaa tai yhden pellillisen ja heittää pienen osan taikinasta pois. 

Ota pelti uunista, siirrä taikina leivinpapereineen pellille. Sivele päälle ranskankermaa, ripottele päälle hiukan timjamia ja pippuria (suolaa ei tarvitse varsinakaan jos olet suolannut kesäkurpitsat). Sirottele päälle tasaisesti pari kourallista juustoraastetta. Jos olet itkettänyt kesäkurpitsaviipaleita suolalla, huuhtaise hiukan ja puristele neste pois. Levitä viipaleet tasaisesti pizzan päälle yhdessä sienien ja sipulirenkaiden kanssa. 

Paista uunin keskitasossa 250 asteessa noin vartti, nauti uunituoreena ja rapsakkana! :)

Saaristolaisleipä kahdella tavalla

Saaristolaisleipä on ihanaa! Se sopii yhtälailla kesäiseen ruokapöytään yhdessä uusien perunoiden, sillin ja katkaravuista valmistetun skagenröran kanssa kuin jouluaterialle kylmien kalojen seuraan.

Ja siinä välissä vaikka ihan vaan vaikka iltapalaksi, ihan tavallisen levitteen kanssa ilman sen kummempia krumeluureja. :)

Saaristolaisleipää on helppo tehdä mutta aikaa se vie: puolentoista tunnin kohottaminen ja parin tunnin paistoaika tarkoittavat ettei tätä ihan normaalina tiistai-iltana töiden jälkeen tule leipaistua. Perusohje on onneksi samantien kolmelle leivälle joten leivän tai pari voi hyvin pakastaa ja ottaa sulamaan tarpeen mukaan.

Yhden leivän leipominen onnistuu jakamalla ainekset kolmella; minä olen laittanut noita litran aineksia yhteen leipään "vähän reilun kolme desiä" ja hiivaa yhden kuivahiivapussin verran. Suhteessa pienemmän hiivamäärän vuoksi leivästä tulee aavistuksen tiiviimpi mutta kelpo käntty kuitenkin.

Tämä on myös mainio mökkituliainen, tuparilahja tai pieni joulumuistaminen - aika moni saaristolaisleivästä tykkää mutta juuri tuon pitkän leipomisajan vuoksi harvoin valmistaa itse.

Ja se saaristolaisleivän toinen versio: perusmallin saaristolaisleipään saa uutta twistiä vaihtamalla nesteeksi piimän sijaan appelsiinimehun. Kuulostaa alkuun kummalliselta yhdistelmältä mutta uskoaa vaan, se toimii! Monelle voi olla tuttu juttu mutta itse opin tämän työkaveriltani joka toi meille maistiaisia appelsiinimehuun leipomastaan saaristolaisleivästä. Viipaleet hupenivat kahvipöydästä hetkessä ja annoimme työkaverille samantien täydet valtuudet tuoda herkkuleipää tarjolle toisenkin kerran!

Leipä on joka tapauksessa makea joten ihan täysin toista tuotetta appelsiinimehuun tehdystä saaristolaisleivästä ei tule, mutta tietynlaista uutta lisäsävyä se muuten niin maltaiseen makuun tuo. Molemmat versiot toimivat ihan samojen ruokien kanssa yhteen, mutta tuo appelsiinimehuun tehty leipä saattaa olla hitusen kesäisemmän oloinen. Minä tykkään kyllä molemmista, ihan mihin vuodenaikaan tahansa. :)

Saaristolaisleipä, resepti

• 1 l piimää tai appelsiinimehua
• 3 dl siirappia
• 75 g hiivaa
• 3 dl ruisjauhoja
• 3 dl leipämaltaita eli mämmimaltaita (tai kaljamaltaita)
• 3 dl vehnäleseitä
• 10 dl vehnäjauhoja
• 1 rkl suolaa

• Voita vuokien voiteluun 
• 1 dl siirappivettä leipien voiteluun (1 osa siirappia, 1 osa vettä)

Sekoita kuivat aineet, lisää siirappi nesteeseen lämmitä kädenlämpöiseksi. Liuota hiiva sekaan. Lisää kuivat aineet nesteeseen puuhaarukalla sekoittaen. Kaada taikina vuokiin ja anna kohota 1,5 tuntia. Paista leipiä 175 asteessa 1,5 tuntia, ota leivät uunista ja voitele siirappivedellä. Jatka paistamista puoli tuntia.

Anna leipien tekeytyä seuraavaan päivään leivinliinaan käärittynä, mieluiten viileässä paikassa. Leipä on parhaimmillaan päivän parin kuluttua leipomisesta.

Pehmeät ja mureat kurpitsapikkuleivät

Kurpitsapikkuleivät ovat ihania, perhmeitä ja mureita! Kurpitsapikkuleipiin sopivat hienosti jo hiukan jouluiseenkin tunnelmaan vievät mausteet - kaneli, inkivääri ja muskottipähkinä esimerkiksi.

Pipareita nämä eivät silti ole; enemmänkin juuri tämmöisiä sydänsyksyn herkkuja joissa on jo pieni viittaus tulevaan. :)

Aiemmin soseutin pari hokkaidokurpitsaa ja ajattelin käyttää osan soseesta leivontaan. Kurpitsapiirakka olisi ollut varmaan vielä enemmän perinteisten halloween-herkkujen ydintä mutta mainiota kurpitsaista kausiherkkua ovat nämä pikkuleivätkin. 

Taikina ennen kurpistasoseen lisäämistä..

...ja taikina kurpitsasoseen lisäämisen jälkeen.

Amerikkalaisilta sivuilta löytyy paljon ohjeita kurpitsapikkuleipiin; taitavat olla ihan perinteisiä syksyisiä leivonnaisia nämäkin. Mausteet hiukan vaihtelevat ohjeittain mutta kanelia ja muskottipähkinää näyttäisi olevan useimmissa. Monessa on lisäksi inkivääriä - se olisi sopinut näihin kyllä tosi hyvin! Mikseivät myös muut jouluiset mausteet kuten vaikkapa pomeranssinkuori.

Minua ei olisi haitannut vaikka mausteet olisivat puskeneet enemmänkin esiin. Seuraavalla kerralla lisään sekaan ainakin inkivääriä myös mausteisuutta buustaamaan.

 

Pehmeät ja mureat kurpitsapikkuleivät, resepti

• 6 dl puolikarkeaa vehnäjauhoa
• 1 tl ruokasoodaa
• 1 tl leivinjauhetta
• 1 tl kanelia
• 0,5 tl suolaa
• 3,5 dl hienoa sokeria
• 100 g pehmeää voita
• 2,5 dl kurpitsapyrettä
• 1 muna
• 1 tl vaniljasokeria

Laita uuni lämpeämään 175 asteeseen. Öljyä leivinpaperi kevyesti – tämä kannattaa tehdä sillä muuten pikkuleivät saattavat hieman tarttua leivinpaperiin. Yhdistä jauhot, leivinjauhe, ruokasooda, kaneli, muskottipähkinä, suola sekä vaniljasokeri. Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää sekaan kurpitsa, lisää sen jälkeen vielä muna ja vatkaa sekaisin.

Ota taikinasta kahta teelusikkaa apuna apuna käyttäen pyöreähköjä möykkyjä pellille.  Paista 15-18 minuuttia kunnes pikkuleivät ovat kohonneet nätisiti ja saaneet hieman väriä.  Anna jäähtyä ja herkuttele! Halutessasi voit vielä koristella pikkuleivät sokerikuorruteraidoilla. 

Kesäkurpitsarieskat

Oletko tehnyt jo kesäkurpitsasämpylöitä? Sosekeittoa johon ujutat kesäkurpitsaa? Grillannut kesäkurpitsaa? Tehnyt kesäkurpitsoista hilloa? Kun vastaat kyllä, kyllä, kyllä ja kyllä, tässä sinulle vielä yksi kesäkurpitsaresepti jote et ehkä ole vielä kokeillut: kesäkurpitsarieskat ovat oikein nam!

Kesäkurpitsasose on mainio osanen pehmeisiin rieskoihin - samaan tapaan kuin perunamuusi perunarieskoihin. Perunarieskoista tämä ajatus lähti, ja kun Isyyspakkauksessakin kesäkurpitsarieskoja on tehty hyvällä menestyksellä, kokeilinpa minäkin. Ja hyviähän niistä tuli. :)

Kesäkurpitsasose sopinee  perunarieskoihin pottumuusin korvaajaksi ihan yksi yhteen ilman reseptin muuta muuntelua. Omat rieskani tein Isyyspakkauksen ohjetta mukaillen ja lisäsin joukkoon maustamatonta jugurttia nesteeksi ja makua tuomaan.

Jauhokaapissa oli sämpyläjauhoja ja tattarijauhoja mutta yhtälailla näihin rieskoihin sopii vaikkapa hiivaleipäjauho tai ihan vaan vehnäjauho.

Kesäkurpitsarieskat ovat helppotekoisia eikä taikinaa tarvitse kohottaa. Miinuksena voisi mainita kesäkurpitsasesongin lämpimän sään joka ei varsinaisesti houkuttele töhöttämään uunia. Rieskat valmistuvat kuitenkin vartissa joten kovin kauan ei uunia tarvitse kuumana pitää. Ja näin loppukaudesta "ongelma" on jo hoitunut itsestään muutenkin.

Tästä reseptistä tulee kaksi pellillistä rieskoja joten jos haluat vain pellillisen, puolita määrät. Jauhomäärä on reseptissä on arvio; sopiva määrä jauhoille on suunnilleen sama kuin soseen ja nesteen määrä yhteensä.

Osan jauhosta voi jättää lisäämättä jos näyttää liian jämäkältä ja jauhoja voi tarvittaessa tietty myös lisätä jos taikina on liian lirua.

Kesäkurpitsarieskat, resepti 

• 8 dl kesäkurpitsasosetta (mulla yksi iso ja pari pienempää kesäkurpitsaa)
• 2 dl maustamatonta jugurttia
• 10 dl jauhoja (minulla sämpylä- ja tattarijauhoja) 
• 2 kpl kananmunia
• 2 tl suolaa

Kuutioi kesäkurpitsat, laita kattilaan ja lorauta sekaan hieman vettä. Kiehuttele matalalla lämmöllä kannen alla kunnes kurpitsapalat pehmenevät. Anna jäähtyä hetki ja surauta tasaiseksi sauvasekoittimella.

Sekoita kesäkurpitsasose ja jugurtti, lisää jauhot vähän kerrallaan sekoitellen. Riko kananmunat kuppiin, riko rakenne haarukalla ja kaada sekaan. Lisää hiukan suolaa ja sekoita. Laita rieskataikinasta kekoja leivinpaperoidulle pellille, ropsauta kekojen päälle jauhoja ja painele jauhon avulla mataliksi rieskoiksi. (Minä tein toisen pellillisen yhtenä isona levynä johon painelin veitsellä ruudukon ennen paistamista. )

Nämä leipäset eivät kohoa eivätkä juuri leviä joten tilaa ei kauheasti tarvitse jättää ympärille. Pistele rieskoihin vielä reikiä jotte eivät kupli paistettaessa. Paista 250 asteessa vartin verran ja syö lämpimänä levitteen kanssa. Seuraavana päivänä leipiä voi lämmittää vaikkapa leivänpaahtimella, ovat hyviä niinkin! Kesäkurpitsarieskat sopivat myös pakastettavaksi. Sulavatkin nopeasti kun ovat ohuita lättänöitä. :)

Kesäkurpitsasosetta

Helppo marjapiirakka ilman vatkainta

Marjapiirakka vadelmista ja mustikoista on mun lempparini! Tämä aika vuodesta onkin aivan huippua: sekä mustikkaa että metsävadelmaa löytyy heti pihan laitamilta. Tänä vuonna perheen lapsetkin ovat osallistuneet marjojen keräämiseen suurella innolla ja varsinkin vattuja ollaan saatu pakkaseen jo litratolkulla, jee!  

Eilen illalla tein marjapiirakkaa ja tällä piirakkapohjalla se onnistui helposti ilman äänekästä sähkövatkainta. Unilleen menneet lapset eivät huomanneet edes uunista tulvivasta tuoksusta että keittiössä on herkkuja tekeillä - epäilin että nuo olisivat saattaneet vaikka unestaan herätä marjapiirakan houkuttelemina. x)

Piirakasta tykättiin meillä kovasti; vaihteen vuoksi käytin nesteenä maidon sijaan jugurttia ja se toimi oikein hyvin makeiden marjojen kanssa. Vatkaamaton, öljyyn tehty piirakkapohja on rakenteeltaan hieman tiiviimpää sorttia -  tykkäsin kovasti! En osaa päättää kumpi on parempaa; sellainen oikein kuohkea vai tämä. Pakko varmaan tehdä toinenkin marjapiirakka ihan vatkaimen kanssa ja vertailla. :P

 

Helppo marjapiirakka ilman vatkainta, resepti

• 2 kpl kananmunia
• 1 dl maustamatonta jugurttia (tai maitoa)
• 3/4 dl auringonkukkaöljyä (tai rypsiöljyä, juoksevaa margariinia tai sulatettua voita)
• 1,5 dl sokeria
• 3 dl vehnäjauhoja (+ halutessasi 2 rkl vehnäleseitä)
• 1,5 tl leivinjauhetta
• (2 tl kardemummaa) 
• 3-4 dl marjoja (+ 2 rkl sokeria ja 2 rkl perunajauhoja)

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Riko kananmunat kulhoon, riko rakenne puuhaarukalla. Kaada sekaan neste ja öljy, sekoita. Lisää joukkoon sokeri (ja kardemumma jos haluat) sekä jauhot ja leivinjauhe siivilän läpi, sekoita taikinaa samalla puuhaarukalla.

Sekoita marjojen joukkoon hieman perunajauhoja ja sokeria. Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun tai leivinpaperilla vuorattuun vuokaan ja ripottele marja tasaisesti päälle. Paista marjapiirakkaan n. 35 minuuttia kunnes piirakka on kypsä. Halutessasi voit vielä ripotella valmiin piirakan päälle tomusokeria siivilän läpi.

Raparperitorttu

Tähän raparperitorttuun sain idean Lämmöllä tehtyä -blogin mamman raparperipiirakasta. Meillä oli kaapissa purkillinen kondensoitua maitoa ja tästä piirakkakohteesta löytyi sille mainio käyttökohde! Kondensoitu maito on valmiiksi sokeroitua joten sokeria ei tarvitse täytteeseen erikseen lisätä.

Kirpakkaa piirakka edelleen on kuten raparperijutut aina ja parhaimmillaan tämä piirakka minusta onkin makean vaniljakastikkeen tai -jäätelön kanssa nautittuna. Ja silloin se on tosi hyvää! :P

 

Raparperitorttu, resepti

Raparperitortun pohja:

• 3,5 dl vehnäjauhoja
• 100 g voita
• 1 dl sokeria
• 4 rkl vettä
• 1 tl leivinjauhetta

Raparperitortun täyte: 

• 4 dl pieniä raparperinpaloja
• 1 prk kondensoitua maitoa
• 1 dl maustamatonta jugurttia
• 3 rkl perunajauhoja
• 1 tl vaniljasokeria
• 1 kpl muna 

Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Mittaa jauhot ja sokerit kulhoon, leikkaa sekaan voi ohuina siivuina ja nypi taikina murumaiseksi seokseksi. Lisää joukkoon vesi ja "vaivaa" kiinteäksi taikinaksi. Painele taikina torttuvuoan pohjalle ja reunoille. Esipaista piirakkapohjaa 10 minuuttia.

Leikkaa raparperista ohuita siivuja (ohuet kypsyvät nopeammin), sekoita munan rakenne rikki ja sekoita ainekset keskenään ja kaada esipaistetun pohjan päälle. Jatka paistamista noin 25 minuuttia kunnes raparperipalat ovat pehmeitä. Tarkkaile ettei reuna tummu liikaa. Laita tarvittaessa päälle folio loppuajaksi.

Piirakka maistuu lämpimänä herkulliselta vaniljajäätelön kanssa! Jäähtyessään piirakka kiinteytyy ja se on helpompi leikata.

Vaalikahvit ja perinteinen kääretorttu

Perinteinen kääretorttu on taas niitä juttuja joista mulle tulee mieleen oma äiti. :) Ihan perinteinen, omenasoseella täytetty kääretorttu on se paras ja herkullisin.

Omenasosetta oli pakkasessa ja kun vaalikahveja varten tarvittiin jotain leivonnaista, ajattelin pyöräyttää tällaisen "perinneherkun" tällä kertaa. Omppusoseen lisäksi laitoin meidän vaalikahvien kääretorttuun muusattua banaania sekä villivadelmia.

Vaikka omasta pakkasesta ei omenasosetta löytyisi, on sosetta saatavana myös kauppojen hyllyiltä.  Ihan syötävän makuisiakin ovat, ainakin ne mitä itse olen testannut! Nyt kun pakkasessa oli ihan itte tehtyä sosetta, sitä tietty hyödynnettiin tällä kertaa. Omenasoseen lisäksi erilaiset hillot käyvät täytteeseen myös oikein hyvin.

Hedelmän ja marjojen lisäksi esimerkiksi rahka-kermavaahtoa, mascarponetäytteen tai vaikka vaniljakreemiä. Itse tykkään tällaisesta simppelistä versiosta, tuntuu jotenkin raikkaammalta ihan vaan marjoilla ja hedelmillä. :)

Kääretortun voi hyvin tehdä myös tavallisesta sokerikakkupohjasta. Kääretorttureseptin perunajauho tekee paistetusta levystä kuitenkin hiukan kestävämmän; sokerikakkupohjainen torttu saattaa helpommin murtua rullattaessa. Maku on toki siinäkin kohdallaan!

Perinteinen kääretorttu

• 3 kpl kananmunia
• 1 dl sokeria
• 0,5 dl vehnäjauhoja
• 0,5 dl perunajauhoja
• 1 tl leivinjauhetta

Kääretortun täyte, esimerkiksi

• 0,5 l omenasosetta 
• 2 kpl banaaneja soseutettuna
• 2 dl vadelmia

Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää keskenään sekoitetut jauhot ja leivinjauhe vähitellen, varovasti sekoittaen. Kaada taikina tasaisesti uunipellille leivinpaperin päälle. Leivinpaperia voi halutessa ensin hiukan voidella niin levy irtoaa paremmin.

Paista 225 asteessa 5-7 minuuttia. Laita pöydälle toinen leivinpaperi, ripottele sen päälle sokeria. Kumoa torttulevy leivinpaperin päälle, irrota toinen leivinpaperin torttulevun pohjasta. Levitä omenasose tai muut täytteet torttulevyn päälle ja rullaa napakaksi rullaksi. Jos täytteenä on jotain kermaista, anna levyn jäähtyä ensin.

Ruisleipää leipäjuuresta

Nyt ollaan perusasioiden äärellä! Täysrukiisessa, leipäjuureen leivotussa leivässä maistuu vahvasti suomalainen kulttuuri. Ruisleipää ovat syöneet meidän vanhempamme, isovanhempamme ja heidänkin isovanhempansa kaskimailla, heinäpeltojen laidoilla, työmaaruokaloissa, retkieväänä ja kotikeittiöissään. Ääh, en voi sille mitään että herkistyn itsetehdyn ruisleivän äärellä! :'D

Onneksi ruisleipä on vahvasti myös tätä päivää! Vaikka kotona ruisleipää ei enää kovin yleisesti tehdä, kaupoissa on tarjolla monenlaista ruisleipää ja sen suosio jatkuu vahvana. Ruisleivän tekeminen kotona ei ole kovin vaikeaa - aikaa se ottaa mutta se kannattaa.

Leipäjuurta tarvitaan myös - se on se mikä hapattaa ruisleivälle sen ominaismaun. Hiivaa ei oikean ruisleivän valmistuksessa käytetä lainkaan, sillä taikinajuuri ja sen omat villihiivat hoitavat myös kohotuksen. Ohje leipäjuuren tekoon on postauksen lopussa.

Ruisleipään saa vaihtelua vaihtamalla osan tavallisesta ruisjauhosta savustettuun riihiruisjauhoon tai lisäämällä taikinaan leivontamaltaita tai leipämausteita, esimerkiksi kuminaa.  Nämä kaikki sopivat perinteiseen ruisleipään tosi hyvin.

Alla oleva ohje on minun tapani tehdä ruisleipää - olen tämän tyylin toimivaksi havainnut, mutta oikeita tapoja on tietysti muitakin. Monissa muissa ohjeissa raskia tehdään suhteessa huomattavasti vähemmän, mutta juuren tai raskin määrällä ei käsittääkseni ole lopputuloksen kannalta kovin suurta merkitystä. Itse vaan tykkään pelata isompien mittojen kanssa. :)

Pakastetun juuren kanssa toimitaan tietysti myös hieman eri tavoin kuin tässä ohjeessa; juuren annetaan sulaa ennen kuin se sekoitetaan jauhoihin ja veteen. Tarkkaa jauhojen määrää on vaikea antaa, suunnilleen kaksi kolmannesta taidan yleensä kilon pussista yhteen leipään käyttää. Määrä vaihtelee. Kai tuohon vaikuttaa ilman kosteus, planeettojen asennot ja ties mitkä muut. ;)

 

Ruisleivän valmistaminen

• Leipäjuurta
• 500 - 1000 g karkeita ruisjauhoja (varaa kilo, älä käytä kaikkea ;) )
• 5,5 dl vettä
• 1 rkl suolaa

Murskaa kuivattu leipäjuuri esim. morttelissa. Lisää leipäjuurimuru ja suunnilleen desi ruisjauhoja kulhoon, kaada päälle 2,5 dl lämmintä vettä (n. 40 asteista). Vatkaa voimakkaasti ja jätä muhimaan vuorokaudeksi leivinliinan alle.

Jos leipäjuuri ei ole kovin aktiivinen, voit antaa juuren tekeytyä toisenkin vuorokauden. Vatkaa leipäjuurta aina välillä, samalla voit lisätä hieman jauhoja. (Parhaiten leivän valmistukseen sopii karkeampi ruisjauho - hieno ruisjauho taas toimii hyvin karjalapiirakoiden valmistuksessa. )

Lisää leipäjuuren joukkoon 3 dl lämmintä vettä ja ruisjauhoja vähitellen samalla puuhaarukalla sekoittaen. Lisää suola. Sekoita loppuvaiheessa taikinaa kädellä. Ruisleipätaikina on tuntumaltaan melko erilaista kuin vaikkapa sämpylätaikina eikä siinä ole lainkaan sitkoa. Taikina saa olla melko jämäkkää, kuitenkin pehmeää. Jos teet ruisleivän vuokaan, voit jättää sen vähän löysemmäksi. Oikean jauhomäärän oppii kokeilemalla.

Jätä taikina kohoamaan pariksi tunniksi liinan alle. Leivo taikinasta tämän jälkeen leipä, anna leivän kohota liinan alla vielä 40 minuuttia. Kuumenna uuni 250 asteeseen. Ennen uuniinlaittoa voit pistellä leivän pinnan haarukalla, tämän estää leivän kuoren liiallista halkeilua.

Paista leipää 15  minuuttia 250 asteessa, vähennä tämän jälkeen lämpöä 225 asteeseen ja paista vielä 45 minuuttia - tunti. Kypsän leivän kuori on tummanruskea, leipä on kokoonsa nähden kevyehkö ja pohja kumisee kun sitä naputtaa.

Kääri uunista otettu leipä leivinliinan sisään jäähtymään. (Tämä pehmentää hieman kuorta josta etenkin sähköuunissa saattaa tulla melko kova.) Uunituore ruisleipä on herkkua voin kanssa, mutta ennen viipalointia on hyvä antaa leivän jäähtyä hyvän aikaa. Näin leipä ei hajoa niin herkästi leikattaessa.

Leipäjuuren valmistus

Leipäjuurta saa ruisleipää leipovilta tuttavilta, mutta sitä on helppoa tehdä itsekin. Parhaiten alkuun pääsee käyttämällä juuren valmistuksessa hapanleivän palaa - siitä saa omaan juureen valmiiksi hyväksihavaitun bakteerikannan. Oman leipäjuureni olen aikoinani tehnyt hapankorpuista ja ruisjauhosta muutama vuosi sitten. Välttämätöntä hapanleivän tai -korpun käyttö leipäjuuren valmistuksessa ei ole, juuren saa aikaan kyllä ilmankin.

Googlaamalla löytyy vaikka minkämoisia ohjeita, osa hyvinkin monimutkaisia. Helpollakin saa hyvän leipäjuuren aikaan, esimerkiksi tässä minun juureni tein ihan vaan hapankorpusta, ruisjauhosta ja vedestä. Lopputuloksen varmistamiseksi voi ruisjauhona käyttää vaikkapa Myllärin Ruisleipäainesta - tässä jauhoseoksessa on jauhettua leipäjuurta mukana! Ihan tarkalleen en enää muista miten oma prosessini eteni, mutta jotakuinkin näin toimin:

• 1-2 kpl hapankorppua
• 1 dl ruisjauhoja (tai Ruisleipäainesta)
• 2,5 dl lämmintä vettä

Murskaa hapankorppu muruksi, sekoita yhteen ruisjauhon ja veden kanssa. Mittojen ei tarvitse olla millintarkkoja, riittää että saat aikaan vellin / löysän puuron. Vatkaa hyvän aikaa voimakkaasti esim. kierrevatkaimella niin että velliin jää ilmakuplia. Peitä kulho leivinliinalla ja jätä muhimaan. Juuren kasvatuslämpötila voi hyvin olla hieman tavallista huoneenlämpöä korkeampi.

Vilkaise seuraavana päivänä tilannetta. Jos velli ei kupli, ei hätää. Jos velli kuplii, onnittelut, leipäjuuri on jo aktiivinen ja toimiva! Oli tilanne kumpi hyvänsä, lisää joukkoon hieman jauhoja (ja vettä jos menee liian jämäkäksi) ja vatkaa taas voimakkaasti. Jos jauho on ollut painuneena pohjaan ja pinnalla kerros vettä, lisää vain jauhoja.Vatkaile aina silloin tällöin.

Kolmen päivän päästä voit kokeilla ruisleivän tekoa. Älä huolestu vaikka juuressa ei näkyisi pikkuisia kuplia juuri yhtään - juuri saattaa silti olla ihan kunnossa, herääminen vain kestää. Juuri tuoksuu miedosti happamalta, se kertoo että bakteerit ovat työssään. Jos kolmen päivän kuluttua juuri ei kupli eikä tuoksu lainkaan, voit jatkaa juuren kasvatusta vielä pari päivää. Lisää jauhoja ja vettä säännöllisesti ja vatkaa juurta ahkerasti. Pienikin määrä kuplia kertoo että homma on käynnissä!

Ensimmäinen leipä ei välttämättä ole vielä ihan täydellinen, mutta ei sen tarvitse ollakaan. Minun ensimmäinen ruisleipäni oli jokseenkin tiivis lituska, mutta ihan oikean makuinen. Toiseen leipään otin juuren tämän ensimmäisen taikinasta - ja tämä toinen leipä olikin jo ihan oikea ruisleipä, kolmas vieläkin parempi. Leipäjuuri muuttuu elinvoimaisemmaksi kun sitä käyttää.

Leipäjuuret ovat kaikki yksilöitä; toiset kuplivat enemmän ja toiset vähemmän ja niissä voi olla hieman makuerojakin. Oma leipäjuureni ei ole ollut kovin kuplivainen koskaan, tosin pari viimeisintä taikinaa on kuplinut aiempaa enemmän.

Vähälläkin kuplinnalla leivät ovat kohonneet hyvin ja niissä on ollut juuri oikeanlainen maku. Leipäjuuressa on maito- ja etikkahappobakteereja ja joidenkin lähteiden mukaan myös villihiivoja ja näiden suhteesta muodostuu jokaiselle taikinajuurelle oma "persoonansa".

Leipäjuuren säilyttäminen kuivaamalla

Leipäjuurta neuvotaan usein pakastamaan mutta itse olen huomannut kuivaamisen aivan erinomaiseksi leipäjuuren säilöntätavaksi. Perinteisesti leipäjuuri on säilynyt kuivuneina taikinanjäminä taikinatiinun sisäkyljissä joten kuivaaminen on vallan autenttinen tapa leipäjuuren säilytykseen. :)

Ennen leiväksileipomista otan kohonneesta taikinasta nokareen, lisään siihen reilusti jauhoja ja taputtelen tai kaulin taikinanokareen ihan litteäksi levyksi. Jätän levyn kuivumaan taikinakulhoon ja kun se on kuivunut koppuraksi, paloittelen juuren ja laitan säilytykseen Minigrip-pussiin. Ruisjauhon lisääminen tekee kuivattavasta juuresta helpommin käsiteltävän ja nopeammin kuivuvan. Se ei siis mitenkään "pilaa" tai laimenna juurta liiaksi.

Tällä menetelmällä minulla on leipäjuuri säilynyt käyttämättömänäkin toimintakuntoisena  todistetusti ainakin vuoden verran. Herätteleminen vuoden "ruususen unen" jälkeen tosin kesti yhden vuorokauden sijaan kaksi, mutta juuri oli toimiva kuitenkin. Juuren herättelyssä voi käyttää apuna hapanleivän sisustaa tai hapankorppumurua. Säännöllinen käyttö on kuitenkin paras tapa varmistaa että leipäjuuri pysyy hyvässä kunnossa. :)