Isänpäivän erikoinen eli hirven sisäpaisti uunissa

No  nyt on isänpäiväviikonloppuna herkuteltu! Alunperin lasten kanssa suunniteltiin (ja toteutettiinkin) isänpäiväateria lauantaiksi; vietiin iskä ravintolaan syömään. Kotimatkalla käytiin kaupan kautta ja kun lihatiskissä sattui olemaan hirvenlihaa, tuli ostettua sellainen mötikkä mukaan myös. Tapana kun on joka tapauksessa ollut kerran vuodessa hirvestä jotain kokata, miksei siis isänpäivänä.

Tämä oli toki se isänpäivän tärkein herkku. :)

Hirvenlihana oli tällä kertaa pieni hirven sisäpaisti joka valmistettiin kokonaisena uunissa punaviinimarinadissa maustettuna. Lihatiskin myyjä vinkkasi käyttämään marinadissa katajanmarjoja ja hyvinhän nuo riistan kanssa toimivat.

Punaviinimarinoitu hirven sisäpaisti uunissa

• 1 kg hirven sisäpaistia
• 0,5 dl auringonkukkaöljyä (tai muuta mietoa ruokaöljyä)
• 1 dl punaviiniä
• 1 rkl katajanmarjoja
• Kuivattua rosmariinia reilu hyppysellinen
• Suolaa
• Pippuria myllystä

Murskaa katajanmarjoja morttelissa. Sekoita marinadin ainekset, laita liha Minigrip-pussiin ja kaada marinadi sekaan. Sulje pussi ja anna marinoitua ainakin vuorokausi jääkaapissa. Kääntele välillä.

Ota liha huoneenlämpöön kaksi tuntia ennen paistamista. Laita uuni lämpenemään n. 130 asteeseen. Paista paistille paistopinta pannulla, laita liha paistopussiin. Leikkaa paistopussin kulma auki jotta liika höyry pääsee ulos. Laita lihan paksuimpaan kohtaan paistomittari.

Paista uunissa 1 h - 1,5 h kunnes lihalämpömittari näyttää 60 astetta. Ota liha uunista , poista paistopussi ja kääräise liha folioon vielä hetkeksi tekeytymään. Hyödynnä liemi kastikkeeseen ja tarjoile paisti vaikkapa juuresmuusin tai uunijuuresten ja karpaloiden kanssa.

.

Helppo omenasose kuorimattomista omenoista

Tänä syksnä olen oppinut että omenasoseen voi aivan hyvin tehdä myös kuorimattomista omenoista. Soseesta tulee hyvää. Tooosi hyvää! Kuorineen soseuttamista kannattaa kokeilla vaikka epäilyttäisikin! Omenan kuorista ei oikeasti tule soseeseen häiritsevää kitkerää makua tai sitkeitä hampaanväliin jääviä kuorenpaloja. Vitamiinit ja kuidutkin tulevat tällä tavalla tehokkaammin käyttöön. :)

Samettisen soseen salaisuus on sauvasekoitin. Sillä kun hurauttaa pehmenneet omenanpalat, ei kuorista ole jäljellä mitään sellaista mikä suutuntumaa haittaisi! Ja "kuorellisen soseen" voi ihan hyvin tehdä liedellä, tuntikausien uunitus ei ole pakollinen rasti ollenkaan. Tai riippuu millaista sosetta haluaa; pitkä uunimuhitus kuulemma tuo soseeseen toffeemaista vivahdetta. Hyvältä kuulostaa sekin! Tällä kertaa meillä tehtiin kuitenkin, helppoa, nopeaa ja raikkaan omenaista omppusosetta sitruunavivahduksella, nam!

Tänä vuonna omenasato on muutenkin ollut huikea; ihania, hyvälaatuisia omppuja ja paljon! Mahtavan omenavuoden huomasi kyllä kun käytiin läheisen omenatarhan vuosittaisessa omenanpoimintapäivässä. :) Kassit täyttyivät ennätysvauhtia ja omppuja on riittänyt soseeseen, kuivattavaksi ja piirakoihin sun muihin.

Tämän vuoden omenat ovat laadultaan ihan toista maata kuin meidän viimevuotiset, harmillisen rupiset hedelmät. Kovin rupisia omenoita en ehkä kuorineen soseuttaisikaan mutta tämmöiset suht siloiset, mehukkaat kaunokaiset toimivat tosi hyvin kuorenkin kanssa.

Kuorineen soseuttamalla säästyy yksi työläs vaihe kun kuorimista ei tarvitse tehdä. Aiemmin olen omenoita soseuttaessa kuorinut ja poistanut kodat omenaporalla mutta nyt ihan vaan leikkelin omenat lohkoiksi niin että jäljelle jäi pitkänmallinen kulmikas kota. Helpompaa kuin poran ja kuorimaveitsen kanssa suhraaminen!

Näiden meidän omenoiden lajikkeista mulla ei valitettavasti ole mitään tietoa; ovat kuitenkin pääosin aikaisia syöntiomenoita. Monen puun hedelmissä on tuollainen punertavakuvioinen sisus josta tulee hauska pinkki väri soseeseen kuorittunakin. Tämän vuoden soseeseen punaiset kuoret toivat oikein ekstra-upean punaisen värin!

Näissä omenoissa ei happoa kovin paljon ole joten lisäsin meidän soseeseen sitruunan kuorta ja sitruunan mehun potkua tuomaan, toimii tosi hyvin kunhan ei liikaa laita ettei omenoiden oma maku jää alle. Hillosokeria laitoin myös; sillä tavalla sose ja sen vitamiinit säilyvät pakkasessa paremmin.

Helppo omenasose kuorimattomista omenoista

• 5 kg omenoita
• 1 kpl sitruuna (mehu ja keltainen pintakuori)
• 2,5 dl hillosokeria (tai maun mukaan)
• 3 dl vettä (suunnilleen)

Pilko omenat kattilaan. Omenoita ei tarvitse kuoria mutta jätä siemenkota kuitenkin pois. Voit laittaa reiluja lohkoja tai kuutioida pienemmäksi - kuutioidusta ompusta sose valmistuu nopeammin. Kaada sekaan muutama desi vettä, raasta sitruunankuori ja purista mehu kattilaan myös. Keitä suht miedolla lämmöllä kunnes omenat pehmenevät (puolisen tuntia). Sekoita välillä kattilan pohjaa myöten.

Kun omenat ovat pehmenneet, surauta omenapalat sauvasekoittimella sileämmäksi - tällä tavalla omenoiden kuorikaan ei jää näkyviksi palasiksi soseeseen. Jos säilytät osan soseesta jääkaapissa, kaada kuuma sose puhtaisiin lasitölkkeihin piripintaan ja sulje tiiviisti. Huom! Sokerin määrä on tässä soseessa kuitenkin sen verran pieni ettei sose säily jääkaapissa kuukausikaupalla.

Pakastamista varten anna soseen jäähtyä kunnolla  ja purkita tai pussita sitten pakastusrasioihin tai -pusseihin. Sulata sosetta pakkasesta tarpeen mukaan ja nauti smoothiessa, kääretortun tai täytekakun täytteenä, pannukakun kanssa, kastikkeiden mausteena, puurossa.. Melkein missä vaan. :)

.


.

Syklaami, marjakanerva, paprika ja munakoiso eli parvekkeen syksy

Keräsin parvekelaatikon tomaateista viimeiset herkut (melkein kaikki tomskut ehtivät kypsyä!) ja sanoin heipat myös rähjääntyneille kesäkukille. Tilalle tuli uutta, semmoisia parvekekasveja mitä meillä ei ole ennen ollutkaan!

Tänä syksynä olen hoksannut että syklaami on ihan oikea syyskukka, sellainen jonka voi laittaa parvekelaatikkon, ulos! Ja että peruskanervalle (callunalle, ericalle) on vaihtoehtona veikeän näköinen marjakanerva. :)

Prisman puutarhaosastolta löytyi just niitä mitä olin ajatellut; marjakanervaa ja hehkuvan värisiä syklaameja. Ja hopeanauhaa! Ja muratteja! Huh, villiinnys meinasi iskeä. Ja ehkä vähän iskikin kun koriin päätyi noita kaikkia plus yksi kanervakin. x)

Kaupoille mennessä mulla ei ollut varsinaista suunnitelmaa siitä millaisen asetelman parvekelaatikoihin tekisin. Syklaamia halusin kuitenkin kokeilla että kestääkö se partsilla ihan oikeasti ja marjakanerva oli minusta sen verran söpö että semmoisenkin halusin mukaan. Ja nuo hopeanauhat. Upeita! Ja vaaleakuvioinen muratti sopi niiden kanssa hienosti yhteen. Ja samaa sävyä oli myös syklaamien lehdissä.

Marjakanervia oli tarjolla myös valkoisia mutta päädyin noin punaisiin - aika lailla puolukan näköisiin. x) Marjakanervien kaveriksi otin pari pientä perusmurattia. Marjakanerva-murattiyhdistelmästä tuli tuollainen "luomumpi" metsäisemmän oloinen kokonaisuus. Katsotaan jos tuonne vielä jotain kanervaa laittaisin, tilaa ois kun jäi vähän harvaksi.

Linnut kävivät näemmä kokeilemassa josko marjakanervan marjat maistuisivat. Eivät ilmeisesti kovin hyvin maistuneet kun ensimmäisen yön jälkeen nuo marjat ovat saaneet olla rauhassa, heh.

Uusien parvekekukkien seurana on edelleen kesän kukkia myös - minipaprikatkin ovat näin lokakuuhun mennessä mellkein kaikki kypsyneet, vau!

En ole vielä niitä kerännyt, se pitää kyllä pian hoitaa alta pois ennen kuin halla vie. Hyvin nuo ovat syksyn kestäneet, luulin että paprikat ovat erityisen arkoja viileälle mutta nämä tosiaan porskuttavat edelleen. Näihin kasvoi jännästi myös pari tuollaista suippopaprikan muotoista hedelmää - ne eivät ole väriä saaneeet vielä yhtään toisin kuin nuo peruspaprikan näköiset. 

Muutamat muutkin kukat kukkivat vielä. En tiedä näiden nimeä, jostain alelaarista ne poimin alkukesästä. Hyvin ovat hintansa haukkuneet ja meitä ilahduttaneet. :). Lehdet lakastuvat hiljalleen, antaa niiden lakastua. En malta näitä vielä pois heittää. Nättejä ovat tässäkin vaiheessa elinkaartaan.

Myös kärhö on hengissä edelleen ja yrittää vielä kukkaakin pukata. Antaa kärhön myös kukkia vielä kun kerran jaksaa. :) Nuppuja olisi myös edelleen mutta hiukan epäilen etteivät nuo viimeisimmät nuput ehdi enää aueta.

Parvekkeella asustaa tällä hetkellä myös tämmöinen syysruskaa saanut kasvinen. Hän on karhunvatukka Sonja, 2v purkin tietojen mukaan. Sonjan tulevaisuutta vielä hiukan mietin, saas nähdä minne hän päätyy. (Sonjan vieressä pötköttävät vappuhyrrät olivat variksenkarkottimina tomaattien parvekelaatikossa. )

 Tänä kesänä kokeilin ensimmäisen kerran myös munakoisoa, lajikkeena Ophelia F1. Muistaakseni (!!!!) kasvatin taimet siemenestä. Toisen vein palstalle (ei menestynyt) ja toisen laitoin ruukkuun parvekkeelle. Parvekkeella asustellut munakoiso on tehnyt kolme hedelmää - mutta minun ei vaan ole kertakaikkiaan tullut tehtyä noista pikkuisista koisoista vielä ruokaa!

Pitää muistaa napata ne kun teen uunikasviksia seuraavan kerran. Hyvin ovat nämäkin viileitä säitä kestäneet, samoin kuin paprikat. (Hoksasinpa muuten juuri että minulla olisi tänä kesänä ollut omasta takaa ainekset ratatouilleen - paprikaa, tomaattia, munakoisoa ja kesäkurpitsaa. :) )

Ihan hauska kokeilu oli munakoisokin, sato on tässä lajikkeessa ja pienimuotoisena kasvatuksena kuitenkin sen verran pieni että ehkä ensi kesänä ei tule ainakaan juuri tätä laitettua. Tai no, olen mä jotain tän suuntaista muidenkin kasvien kohdalla syksyllä ajatellut.. Keväällä mopon karkaaminen taimikasvatuksessa on kyllä taas ihan mahdollista vaikka nyt syksyllä ei vielä siltä tuntuiskaan.  :)

.

Meillä ei ole mansikoita pakkasessa - mutta karhunvatukoita on!

Tänä kesänä mansikoiden hinnat olivat ihan hullun korkeat; viiden kilon laatikosta sai parhaimmillaan maksaa päälle 60 euroa täällä pääkaupunkiseudulla. Huuuuuh!!! Vaikka mansikat on ihania ja mielellään talvellakin noita kesän makuja maistelen, nyt jäi ensimmäistä kertaa mansikat pakastamatta. Saahan noita tarvittaessa kaupan pakastealtaastakin jos ihan hillitön mansikanhimo yllättää. Mutta jotain muuta spesiaalia pakkasentäytettä tuli hankittua.

Koska logiikkani kulkee välillä itsellenikin käsittämättömiä polkuja, päädyin mansikoiden sijaan ostamaan vielä mansikoitakin kalliimpia marjoja. Tämän kesän järjettömien mansikkahintojen ansiosta meillä on nyt siis pakkasessa muiden marjojen lisäksi pari kiloa karhunvatukoita. :)

Ns. mansikkarahoilla ostettiin myös mansikoita edukkaampia marjoja eli mustaherukoita. Että ei tässä nyt ihan tärviölle tullut marjakassaa tuhlattua kaiken maailma erikoisuuksiin. Kokonaisuudessaan siis mansikoista säästyneillä rahoilla meille hankittiin suoraan kotiovelle putsattuina toimitettuja karhunvatukoita (Kätevää! Herkkua! Hirrrmu kallista!) sekä marjatilalta itse poimittuja mustaherukoita (Edukasta! Ihania marjoja; miksei me tätä aikaisemmin keksitty?!). Olen itseasiassa aika tyytyväinen tähän ratkaisuun, tykkään ihan hulluna näistä molemmista marjoista eikä kumpaakaan mulla ole aiemmin talvivarastoissa ollutkaan. Ostomarjaa on pakkasessa suunnilleen saman verran kuin ennenkin, marjalajit vain vaihtuivat.

Mutta niihin karhunvatukoihin: tilasin marjat pääkaupunkiseudulla toimivasta marjatkotiin.fi -palvelusta. Firman bongasin jostakin kauppareissulla löytyneestä ilmoituksesta ja kävin kurkkaamassa nettisivuja. Mansikoita ensin meinasin mutta olivat siellä kilohinnaltaan vielä reilusti kalliimpia kuin mansikkakojuissa - ihan ymmärrettävää kun maksetaan myös kotiinkuljetuspalvelusta. Mutta siellä oli tarjolla myös karhunvatukkaa ja siitä se ajatus sitten jäi mielenpohjalle kummittelemaan, hinnasta huolimatta, sen verran harvoin näitä on muualla tarjolla ollut.

Olin aiemmin maistanut karhunvatukoita vain pari kertaa; joskus 15 vuotta sitten Budapestin reissulla suoraan puskasta (nam!) ja torilta ostetusta pikkupurkista (uhh, raakoja). Hiukan jännitti että ovatkohan nuo kotimaassa kasvatetut karhunvatukat ollenkaan makeita. Ja että minkälaista laatua sieltä nettipalvelusta mahtaa tulla noin ylipäätään.

Pettyä ei tarvinnut; marjat olivat ihanan kypsiä joka ikinen ja yhtään millään tavalla viallisia marjoja koko kahden ja puolen kilon erästä ehkä kaksi tai kolme kappaletta. Vau. Minusta aika hyvin kun kyse oli vielä noin pehmeistä marjoista. :) (Tuon alakuvan marjan rikoin ihan itse; piti tutkia että mitä siellä marjan sisällä on kun se ei ollutkaan ontto niin kuin vadelma.)

Karhunvatukka poikkeaa vadelmasta värin lisäksi myös siinä että marja ei ole ontto. Karhunvatukassa on tuollainen vaalea / hiukan vihertävä, pehmeä, miedonmakuinen sisusosio. 

Rasiallinen maisteltiin samantien ja tykkäsin kyllä. Vadelmalta nuo eivät maistu. Ovat melko mietoja mutta on niissä joku jännä ominasmakunsa - aika kiva minusta. Jostain syystä mulle tuli mieleen hiukan joku colajuoma, semmoisella raikkaalla ja tuoreella tavalla. xD

Marjatkotiin.fi :ssä kerrotaan myös miltä tilalta mitkäkin marjat tulevat. Nämä meidän karhunvatukat ovat peräisin Itä-Suomesta, Ruutiaisen puutarhalta Kiteeltä. Hyvin olivat marjat kasvaneet ja kypsyneet Karjalan kunnailla!

Pakastin nämä pusseihin, hiukan sokeria perään. Karhunvatukat kuulemma säilyttävät rakenteensa hyvin sulaessaankin, samaan tapaan kuin vadelmat. Syssymmällä se nähdään kun kaivan ekat marjat pakkasesta! :)


.

Valkoinen pizza eli pizza bianco suppiksista ja kesäkurpitsasta

Kesäkurpitsa-suppilovahveropizzan valmistamiseen päädyin näin: eräänä iltana päätin jättää Pokemon-jahdin väliin ja pakkasin taskuuni puhelimen sijaan kangaskassin - ihan siltä varalta jos polun laidalta löytyisi jokunen sieni.

Ja voi herrimujee kun niitä sitten löytyikin. Pari kolme litraa ihan vaan polkujen varsilta! :O Kun eihän niitä suppilovahveroita voinut siihen polun varteen jättää, tietenkään. x) Mainio sienivuosi tämä kyllä!

Suppiksia tuli paisteltua aterioiden kylkeen ihan sellaisenaan, mutta jotain muutakin piti päästä kokeilemaan. Ankaran googlailun jälkeen löysin leipomuksen/t nimeltä pizza bianco, flammekueche, tarte flambée tai Flammkuche.

Käytännössä aika samasta näissä on kyse; pizzamaisesta eväästä jossa on pohjalla tomattikastikkeen sijaan ranskankermaa tai ranskankerma-rahkaseosta. Monessa reseptissä täytteenä oli kesäkurpitsaa ja sienetkin tähän käyvät hyvin - minusta suppiksille sopiikin pohjaksi paremmin ranskankerma kuin tomaattikastike.

Monessa reseptissä painotettiin ohuen ohutta pohjaa. Tämän pidin mielessä ja hyvin toimi; tämä oli myös varmaan eka kerta kun mun pizzapohjani oli ihan oikeasti rapea. :) Rapeuteen vaikutti varmasti myös se että täytettä oli huomattavan paljon vähemmän kuin siinä tavallisessa suomalaisessa kotona tehdyssä pizzassa yleensä.

Tällä kertaa muistin myös jättää uunipellin kuumenemaan uuniin ennen pizzan paistoa. Taikinan kaulitsin valmiiksi leivinpaperille, sitten pelti pois uunista ja vips - taikinalätty leivinpapereineen pellille. Täytteet pikapikaa päälle ja takaisin uuniin vartiksi.

Valkoinen pizza eli pizza bianco kesäkurpitsasta ja suppilovahveroista

• 2 dl vettä (kädenlämpöistä)
• 1/4 pala hiivaa
• 4 dl vehnäjauhoja (mitä hienompi jauhatus, sen parempi lopputulos)
• 0,5 tl suolaa
• loraus oliiviöljyä

• Pieni kesäkurpitsa siivuina (+ suolaa "itkettämiseen" jos haluat)
• Suppilovahveroita maun mukaan (minulla taisi olla vajaa litra)
• Puolikas sipuli renkaina
• Puoli purkkia ranskankermaa (sen verran että saat pizzapohjan hyvin "voideltua")
• Pari kourallista mozzarellaraastetta (tai muuta juustoraastetta)
• Timjamia (minulla kuivattua, tuorekin varmasti käy)
• Mustapippuria myllystä

Liuota hiivanokare kädenlämpöiseen veteen, lisää jahot ja suola ja vaivaa viisi minuuttia. Lisää loraus öljyä ja vaivaa vielä toiset viisi minuuttia. Jätä taikina kohoamaan noin tunniksi liinan alle.

Kuumenna uuni 250 asteeseen, pidä pelti uunissa. Siivuta kesäkurpitsa juustohöylällä ohuiksi kiekoiksi. Haihduta sienistä kuumalla pannulla ylimääräiset nesteet, lisää sekaan nokare voita ja sipulirenkaat, paista. 

Kun taikina on kohonnut, puristele siitä kuplat pois ja kauli leivinpaperin päällä mahdollisimman ohueksi. Taikina on hiukan reilu yhdelle pellille joten voit halutessasi jakaa taikinan kahtia ja tehdä kaksi pienempää pizzaa tai yhden pellillisen ja heittää pienen osan taikinasta pois. 

Ota pelti uunista, siirrä taikina leivinpapereineen pellille. Sivele päälle ranskankermaa, ripottele päälle hiukan timjamia ja pippuria (suolaa ei tarvitse varsinakaan jos olet suolannut kesäkurpitsat). Sirottele päälle tasaisesti pari kourallista juustoraastetta. Jos olet itkettänyt kesäkurpitsaviipaleita suolalla, huuhtaise hiukan ja puristele neste pois. Levitä viipaleet tasaisesti pizzan päälle yhdessä sienien ja sipulirenkaiden kanssa. 

Paista uunin keskitasossa 250 asteessa noin vartti, nauti uunituoreena ja rapsakkana! :)

Nätti ja herkullinen kurpitsarisotto

Tähän vuodenaikaan sopii mainiostai kurpitsarisotto; hyvää, hiukan juhlavaakin ja väriltään mukavan aurinoista harmaata loppusyksyä piristämään!

Tämänkertaisen kurpitsasoseen sain halloween-kurpitsalyhtyjen sisuksista; paahdoin ylijäämäkurpitsan uunissa heti tuoreeltaan ruokainspiraatiota odottamaan. Kurpitsasosetta olen aiemmin valmistanut myös ihan vartavasten kokkailuja ja leivontaa ajatellen. :)

Risotto itsessään on aika helppo ruoka mutta kurpitsarisotossa pitää tehdä tuo kurpitsasose etukäteisvalmisteluna. Sen voi hyvin tehdä vaikka edellisenä päivänä.

Lyhykäisyydessään homma menee niin että kurpitsasta poistetaan siemenet ja rihmat, kurpitsa paloitellaan ja paahdetaan öljyttynä uunissa puolen tunnin ajan. Kovakuorisemmat kurpitsat voi sen jälkeen kuoria (kuori lähtee paahdetusta kurpparista helposti) mutta hokkaidokurpitsa jota itse käytin, ei kuorimista kaipaa.

 

Nätti ja herkullinen kurpitsarisotto, resepti

• 2 dl risottoriisiä
• 1 kpl pieni sipuli
• 1 kpl valkosipulinkynsi
• 6 dl kanalientä
• 1,5 dl valkoviiniä
• 2 dl kurpitsasosetta
• 70 g parmesania raastettuna (noin suunnilleen, minulla 125 g pötkö josta laitettiin puolet, loput "pöytämausteeksi")
• Mustapippuria

Salviavoi

• 20 g voita
• 10 kpl salvianlehtiä silputtuna

Raasta parmesaani valmiiksi raastimen pienemmällä terällä. Silppua sipuli ja valkosipuli, kuullota pannulla tai kattilan pohjalla. Kun sipulit ovat läpikuultavia, kaada sekaan riisit ja pyöräyttele hetki. Kaada riisin sekaan kauhallinen kuumaa kanalienta, anna imeytyä ja tekeytyä kunnes suunnilleen puolet nesteestä on haihtunut. Jatka samaan malliin kunnes kanalientä on jäljellä suunnilleen yksi kauhallinen. Kaada tässä vaiheessa valkoviini ja anna sen imeytyä ja haihtua samalla tavalla, risottoa sekoitellen.

Lisää sitten parmesaani, kääntele hyvin risoton sekaan ja ripsuttele joukkoon myös hieman mustapippuria. Jos risotto kaipaa vielä nestettä, laita viimeinenkin kanaliemikauhallinen.

Halutessasi voit tehdä vielä salviavoin risottoa maustamaan: Sulata ja kuumenna reilu palanen voita kattilan pohjalla ja lisää voihin salvianlehtiä, makusi mukaan kokoanisina tai silputtuna. Anna lehtien paistua hetki ja kaada salviavoi ja salvian lehdet risoton mausteeksi.

Meillä risotto tarjoiltiin naudan sisäpaistin lisäkkeenä ja hyvää oli. :) Tämä risotto on aika tuhtia lisuketta joten kovin suurta määrää ei ruokailijaa kohden tarvitse varata. Keko höyrytettyjä parsakaalin  nuppuja täydensi annoksen hyvin. Pöytään voi laittaa tarjolle vielä palan parmesaania josta halukkaat voivat vuolla tai raasta juustoa annoksiensa päälle.

Muuttolaatikoita ja pari kurpitsalyhtyä

Terveisiä täältä muuttolaatikoiden ja epämääräisten vaatekasojen keskeltä! Putkiremonttia pukkaa joten illat ovat menneet viime viikkoina  pääosin pakkaamis- ja purkamispuuhissa. Isoin urakka alkaa olla takana joten nyt aikaa ja jaksamista alkaa jäädä jo kokkaamiselle ja ehkä hiukan bloggaamisellekin.

Eineksiä ollaan syöty paljon joten voitte arvata miten ihanaa oli vaihteeksi syödä ihan itse tehtyä ruokaakin. :) (Ja tämä kaikella rakkaudella eineksiä kohtaan;  lähi-Alepan valikoima vaan on aika nopeasti käyty läpi ja mieli halajaa vaihtelua! x))

 

Kurpitsalyhtyjen valmistusta

Hokkaidokurpitsoista askartelimme pari kurpitslyhtyä, niistä tuli aika hienoja vaikka ihan ensimmäistä kertaa oltiin asialla! Hokkaidokurpitsan pohjalla on muhkura jonka leikkasin pois; näin kurpitsat pysyvät vakaammin pystyssä kynttilänsä kanssa. Poistin kurpitsoista siemenet ja rihmat yläosan aukosta ja lisäksi ohentelin seinämiä sen verran että saatiin lyhdyistä ruoka-ainestakin. (Jäätelökauha on muuten oiva apuväline sisustan kovertamiseen.)

Silmille ja suille piirsin ääriviivat ihan mustekynällä ja hedelmäveitsellä sitten leikkelin nuo aukot. Harvoista hampaista positin kuoriosan jotta näyttäisivät muuta kurpitsaosiota vaaleammilta. Tein nyt ihan tuollaiset perinteisen malliset kauhunaamat mutta voisihan niistä lyhdyistä tehdä vaikka minkälaisia malleja.

Ihastuin esimerkiksi Kivistön muutaman vuoden takaiseen lehtiornamenttikuvioituun kurpitsalyhtyyn, voi että miten nätti! Hetken jo harkitsin pitäisikö itsellekin hankkia tuollaiset koverrusvälineet tulevia halloweeneja varten - mutta muuttorumban juuri läpikäyneenä totesin että mitä vähemmällä tarpeistolla pärjää, sen parempi, heh.

Tuota hattuosiota muuten ei kannata jättää ainakaan pienen kurpitsalyhdyn päälle kun sisällä on kynttilä - voi käydä niin että hattu kärähtää. Ylimmässä kuvassa hatut ovat paikallaan mutta kivalta nuo näyttävät ilmankin. Hatuuja ollaan pidetty päiväsaikaan kun kynttilää ei ole poltettu.

Koverretun kurpitsan sisustan paahdoin uunissa auringonkukkaöljyllä höystettynä. Että kyllä näistä jotain evästäkin tulee. En vaan tiedä vielä että mitä.

Pehmeät ja mureat kurpitsapikkuleivät

Kurpitsapikkuleivät ovat ihania, perhmeitä ja mureita! Kurpitsapikkuleipiin sopivat hienosti jo hiukan jouluiseenkin tunnelmaan vievät mausteet - kaneli, inkivääri ja muskottipähkinä esimerkiksi.

Pipareita nämä eivät silti ole; enemmänkin juuri tämmöisiä sydänsyksyn herkkuja joissa on jo pieni viittaus tulevaan. :)

Aiemmin soseutin pari hokkaidokurpitsaa ja ajattelin käyttää osan soseesta leivontaan. Kurpitsapiirakka olisi ollut varmaan vielä enemmän perinteisten halloween-herkkujen ydintä mutta mainiota kurpitsaista kausiherkkua ovat nämä pikkuleivätkin. 

Taikina ennen kurpistasoseen lisäämistä..

...ja taikina kurpitsasoseen lisäämisen jälkeen.

Amerikkalaisilta sivuilta löytyy paljon ohjeita kurpitsapikkuleipiin; taitavat olla ihan perinteisiä syksyisiä leivonnaisia nämäkin. Mausteet hiukan vaihtelevat ohjeittain mutta kanelia ja muskottipähkinää näyttäisi olevan useimmissa. Monessa on lisäksi inkivääriä - se olisi sopinut näihin kyllä tosi hyvin! Mikseivät myös muut jouluiset mausteet kuten vaikkapa pomeranssinkuori.

Minua ei olisi haitannut vaikka mausteet olisivat puskeneet enemmänkin esiin. Seuraavalla kerralla lisään sekaan ainakin inkivääriä myös mausteisuutta buustaamaan.

 

Pehmeät ja mureat kurpitsapikkuleivät, resepti

• 6 dl puolikarkeaa vehnäjauhoa
• 1 tl ruokasoodaa
• 1 tl leivinjauhetta
• 1 tl kanelia
• 0,5 tl suolaa
• 3,5 dl hienoa sokeria
• 100 g pehmeää voita
• 2,5 dl kurpitsapyrettä
• 1 muna
• 1 tl vaniljasokeria

Laita uuni lämpeämään 175 asteeseen. Öljyä leivinpaperi kevyesti – tämä kannattaa tehdä sillä muuten pikkuleivät saattavat hieman tarttua leivinpaperiin. Yhdistä jauhot, leivinjauhe, ruokasooda, kaneli, muskottipähkinä, suola sekä vaniljasokeri. Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää sekaan kurpitsa, lisää sen jälkeen vielä muna ja vatkaa sekaisin.

Ota taikinasta kahta teelusikkaa apuna apuna käyttäen pyöreähköjä möykkyjä pellille.  Paista 15-18 minuuttia kunnes pikkuleivät ovat kohonneet nätisiti ja saaneet hieman väriä.  Anna jäähtyä ja herkuttele! Halutessasi voit vielä koristella pikkuleivät sokerikuorruteraidoilla. 

Suppilovahveroita metsästämässä

Meillä on viimevuotisia kuivattuja suppilovahveroita vielä jäljellä mutta enpä silti malta pysyä pois sienimetsästä! Viime viikonlopun upeaa säätä ei vaan voinut haaskata joten menin metsään - tällä kertaa sain houkuteltua lapsetkin mukaan. Arvelin kuusivuotiaiden jo jaksavan etsiä ihan niitä sieniäkin yleisen kekkuloinnin lisäksi ja jaksoivathan nuo.

Piilossa

Saalis oli oikeastaan toissijainen juttu upeassa säässä mutta oltiin onnekkaita saatiin suppiksiakin ihan mukavasti. Vähintään yhtä kivaa oli kuitenkin kaikenlainen kiipeily, puiden halailu, ötököiden tutkiminen ynnä muut metsäjutut. :)

Kirkkaan syyspäivän valo on ihan huikean kaunista; matalalta paistava aurkinko ei paista metsässä silmiin mutta tekee kaikesta ihan mielettömän kaunista. Syksyinen metsä on kyllä yksi mun lempipaikoistani. Nytkin aurinko hiukan pilkahtelee - kiva ulkoilusää taas! :)

Tomaattinen linssikastike tuoreista tomaateista

No nyt! Vihdoinkin sain aikaiseksi valmistaa kastiketta tuoreista tomaateista! Ja onhan se hyvää. :) Erilaista kuin säilyketomaatista valmistettu, mutta vallan maistuvaa kuitenkin. Tässä tomaattikastikkeessa on lisäksi punaisia linssejä ruokaisuutta tuomassa ja soosi sopii oikein hyvin esimerkiksi pastan kanssa.

Linssien kanssa tuoreista tomaateista tehtyä kastiketta ei ole tarpeen haudutella pitkään; linssit imevät itseensä ylimääräistä nestettä ja punaiset linssit kypsyvät nopeasti. Ilman linssejä kastikkeen voisi antaa muhia pitkäänkin; maku tiivistyy kun neste vähenee. Tämän nopean kastikkeen makua vahvistin pikkutilkalla punaviiniä ja ruokalusikallisella tomaattipyrettä - tuoreiden tomaattien fiilis tässä kuitenkin säilyy. Tomaattisäilykkeen vahvaa makua ei tähän tuorekastikkeeseen tule maustebuustista huolimatta. Varsin mukavaa vaihtelua kuitenkin niihin tuttuihin tomaattikastikkeisiin. :)

Kiehautetut tomaatit valmiina kuorittaviksi. Kuori lähtee helposti käsissä hieraisemalla.

Tomaattinen linssikastike tuoreista tomaateista

• 1 kg kypsiä tomaatteja kaltattuna
• Pieni sipuli silputtuna
• Valkosipulin kynsi murskattuna
• Loraus punaviiniä 
• 1 dl punaisia linssejä
• (Laakerinlehti)
• Suolaa
• Pippuria
• Timjamia
• 2 tl sokeria
• Loraus oliiviöljyä

Poista tomaateista kuoret kalttaamalla: tee ristiviilto tomaattien "kärkeen" ja laita tomaatit hetkeksi kiehuvaan veteen. Kun kuori alkaa hieman irrota (noin puolen minuutin kulutta), laita tomskut kylmään veteen viilentymään. Tomaattien kuoret lähtevät helposti irti ihan käsin.

Kuullota sipuleita pannulla, lisää joukkoon tomaatit. Voit repiä tomaatteja hieman pienemmäksi, poista samalla vihreät kannat. Lastalla voit pikkuhiljaa pienentää tomaatteja pannulla enemmän sitä mukaa kun tomaatit pehmenevät. Lisää joukkoon mausteet ja linssit, anna muhia kunnes linssit ovat kypsiä. Viimeistele reilulla lorauksella oliiviöljyä. Tämä kastike on maukasta myös seuraavana päivänä kun maut ovat tekeyteneet enemmän!

Tomaattinen linssikastike muhimassa. Punaiset linssit kypsyvät melko nopeasti, kymmenessä minuutissa. 

.

Omenatarhalla

Jos viime viikonlopun onkireissulla aurinko helli kaupunkiretkeilijöitä niin tämän viikonlopun omenaretkellä meitä ovat "hellineet" rankat sadekuurot! Helsingin kaupungin nykyisin omistamalla vanhalla omenatarhalla on näin syksyisin avointen ovien päivä jolloin kaupunkilaiset saavat tulla keräämään kukin kassillisen omppoja. Me ollaan tietty hyödynnetty mahdollisuuttta jo useampana vuotena, niin tänäkin vuonna, sateesta huolimatta. :)


Kerääjiä on aina paljon mutta kun isoja puita on 350 kappaletta, tyhjin käsin meidän ei ole tarvinnut lähteä. Tänä vuonna sato ei ollut parhaimmasta päästä; hedelmien määrä ei ollut runsain mahdollinen ja tänä vuonna rupikin hedelmiä on vaivannut. Eipä tuosta suurta haittaa ole; kuorimisen jälkeen omenat ovat oikein hyviä. Keittiössä odottaisikin nyt parikymmentä kiloa rupista kuorittavaa..! x) No, vähän kerrallaan niin kyllä tuosta helposti selvitään.

Olosuhteista johtuen retkelle ei lähdetty varsinaisesti riemua puhkuen kuten joskus aiempina vuosina. "Nää mädäntyneet omenat oon iljettäviä!!!" julisti ensimmäinen, ärhäkämmän luonteenlaadun saanut veljes vesisateessa omppuja keräillessään.

Toinen, leppoisamman luonteinen poika suhtautui rauhallisemmin - mutta huomasin kyllä passiivista vastarintaa h i t a a a a a n  kävelyvauhdin muodossa. Poika itse kiisti protestoivansa:  "Kävelen kyllä hitaasti mutta eteenpäin koko ajan!" Ovelaa ja näsäviisasta, sanon minä. x)

Kun sade loppui ja kohdalle osui erityisen nättejä omenoita tuottanut puu, oli meidän kaikkien fiilis kyllä jo vahvasti plussan puolella. Kannatti lähteä kuitenkin!

Musta on kyllä ihan huikeaa että on tuollainen kaikkien yheinen hedelmätarha. Omenatarha on Helsingin yliopiston entinen koetila 40-luvulta - puut ovat siis vanhoja ja tosi isoja. Varmasti ihana paikka myös omenoiden kukinta-aikaan!

Omenatarhalle on poimintapäivänä tuotu pöytiä ja penkkejä joten omia eväitä saa syödä omenapuiden katveessa ihan pöydän ääressä. Viereisessä kartanorakennuksessakin on aina ollut myynnissä kahvia ja jotain pientä syötävää.

Meillä oli tällä kertaa omat eväät mukana; viime vuonna kun kävi niin että pop-up -kahvion syötävät olivat ehtineet loppua ennen kuin ehdimme kahvitauolle joten päätettiin varautua omin eväin. Oikein mukavaa oli ulkosallakin istuskella ja ihmetellä lapsia kyydittävää heppaa, omenapuita ja ihmisvilinää ympärillä.

Mitä meillä näistä omenoista sitten tehdään? Suurin osa omenoista kuivataan. Pojat tykkäävät ottaa kuivattuja omenarenkaita evääksi päiväkodin (tai no, eskarin jo nykyään) retkille ja mulla on usein laukussa pieni pussillinen kuivattua omenaa nälkäkiukun varalle. Omenasosetta teen myös ja kuulemma ainakin kaksi piirakkaakin pitää tehdä. Eiköhän tuo onnistu. :)

.