sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Karitsan paahtopaisti uunissa


 
Karitsan paahtopaisti on aivan tolkuttoman hyvää ja mureaa lihaa! Reilu nippu tuoretta timjamia, valkosipulia ja sitruunamehua ovat taivaallinen yhdistelmä karitsan paahtopaistien maustamiseen.

Jotta lopputulos on paras mahdollinen, on tärkeää jättää liha roseeksi eli paistaa lihaa vain juuri tarvittavan ajan. Paistomittari on tässä oiva apuväline ja paahtopaistien ollessa uunissa kannattaakin kytätä mieluummin paistomittaria kuin kelloa. Uuneissa on eroja joten lihan lämpötilan mittaaminen todella kannattaa, varsinkin kun kyseessä on tällainen lyhyen paistoajan pienikokoinen lihapala.

(Toinen taatusti kielen mennessään vievä lammasruoka on karitsan kareet uunissa - tämän ruoan voi tehdä aivan hyvin myös lampaasta; lampaankare ei mureudessa juuri karitsalle häviä. Kreikkalaishenkistä meininkiä taas saa fetalla ja oliiveilla tuunatuilla lammaspyöryköillä. )



Reseptissä mainittu 150 asteen uunin lämpötila on ohjeellinen; googlaamalla löytyy monenlaisia lämpötilasuosituksia 125 asteen ja 165 asteen väliltä. Lihaa ei pidetä uunissa kuitenkaan kauan ja tärkeintä tosiaan on että lihan sisälämpötila on kohdallaan uunista otettaessa. Meillä tuo 150 astetta oli juuri passeli.  :)


Karitsan paahtopaistit uunissa, resepti

  • 4 kpl karitsan paahtopaisteja 
  • tuoretta timjamia
  • muutama valkosipulin kynsi (tai puolikas yksikyntisestä)
  • tiraus sitruunamehua
  • 1 dl oliiviöljyä
  • suolaa
  • pippuria


Siisti paahtopaistit mahdollisista kalvoista ja pidä huoneenlämmössä tunti-pari. Kuori ja viipaloi valkosipuli. Hiero paahtopaistien pintaan tuoretta timjamia, valkosipuliviipaleita sekä hieman suolaa ja pippuria.  Sekoita oliiviöljyn joukkoon kunnon tiraus sitruunamehua. Laita maustetut paahtopaistit Minigrip-pussiin ja kaada öljy-sitruunamehuseos pussiin lihojen päälle. Purista pussista ilmat pois ja muljuttele niin että öljy leviää kauttaaltaan. Anna marinoitua jääkaapissa yön yli tai ainakin pari tuntia.

Ota paahtopaistit huoneenlämpöön tunti-pari ennen paistamista. Kuumenna uuni 150 asteeseen. Paista lihoihin kuumalla pannulla paistopinta, siirrä lihapalat vuokaan ja laita paksuimman paistin paksuimpaan kohtaan paitosmittari. Paista uunissa noin vartin verran kunnes mittari näyttää 52-55 astetta. Ota paistit uunista, kääri lihat folioon ja anna vetäytyä kymmenisen minuuttia. Leikkaa paistit poikkisyin viipaleiksi ja tarjoile esimerkiksi parsarisoton kanssa.




keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Perinteinen lihakeitto porosta




Vuodenvaihteessa meille toimitetussa poronlihaerässä on ilahduttavasti monia eri ruhonosia - tämä on laittanut luovuuden liikkeelle ihan uudella tavalla! Eri ruhonosat valmistetaan eri tavoin ja esimerkiksi lapa sopii mainiosti keittolihaksi.  Tähän lihakeittoon laitoimme juurikin lapaa ja sen lisäksi kylkiluut - luissa näytti olevan sen verran vähän lihaa että joku liemiruoka oli varmasti paras tapa hyödyntää ne.  Oli hyvä ratkaisu; keiton liemestä tuli hurjan maukasta.  :P

Lihakeitto on oikein hyvää ruokaa monin tavoin; maukasta ja terveellistä. Lihojen keittäminen vaatii kuitenkin aikaa ja hitaat ruoat vaativat hieman suunnittelua - tämän vuoksi nopemmin valmistuvia arkiruoat ovat tähän asti syrjäyttäneet vanhan kunnon lihakeiton meilläkin miltei kokonaan. Se on harmi, sillä lihakeitto on oikeasti maukasta, puhdasta ruokaa. Pitkällä keittoajalla lihasta tulee uskomattoman mureaa ja liemestä herkullista.




Lihakeittoon käytetään yleensä nautaa, mutta esimerkikski poro ja hirvi sopivat keittoihin mainiosti myös, samoin lammas. Ruhonosista keittolihaksi sopii lavan lisäksi mm. etuselkä ja rinta. Lapaa on saatavana sekä luullisena että luuttomana, keittolihaksi kannattaa valita luullinen pala sillä siitä tulee parhaimman makuinen liemi. Luuttoman lihan kanssa kattilaan kannattaa sujauttaa makuluu, sellainen yleensä löytyy kaupan keittolihapakkauksista valmiina.

Lihakeitto valmistuu lopulta varsin vähällä vaivalla, varsinkin jos keittää lihan valmiiksi edellisenä päivänä. Jos lihapalat ovat pakkasessa, pitää sulatukselle varata myös aikaa.


Lihakeitto porosta, resepti

  • 1,5 - 2 kg luista keittolihaa ( meillä poron vasan lapaa ja kylkiluita)
  • 2 l vettä (suunnilleen)
  • 1 kg perunoita
  • 1 kpl iso sipuli 
  • (2 kpl valkosipulin kynsiä)
  • 2 kpl isoja porkkanoita
  • pala juuriselleriä
  • muita juureksia maun mukaan (lanttu, palsternakka)
  • 2 kpl laakerinlehtiä
  • 8 kpl maustepippureita (suunnilleen koosta riippuen, maun mukaan)
  • Muutama valkopippuri
  • 1 rkl suolaa (saa olla vähän vajaa, suolaa voi lisätä tarpeen mukaan)
  • Tuoretta persiljaa silputtuna


Keitä ensin lihat kypsiksi ja tee keiton liemi: Kuumenna vesi kiehuvaksi ja lisää lihapalat kokonaisina kiehuvaan veteen, lisää mausteet. Kun vesi kiehuu uudelleen, pinnalle muodostuu vaahtoa; kuori se pois. Keitä lihaa lempeällä lämöllä kunnes liha irtoaa luista ja on mureaa, suunnilleen puolitoista - kaksi tuntia.  (Lihan laadusta riippuen voi antaa kiehua kauemminkin; poronvasan lapa kypsyy varmasti nopeammin kuin iso pala naudanlihaa. )

Nosta lihat liemestä, irrota luista ja paloittele poikkisyin suupaloiksi, laita paloiteltu liha takaisin liemeen. Kuori ja paloittele juurekset ja sipulit, laita keiton sekaan. Kuumenna keitto jälleen kiehuvaksi ja keitä kunnes juurespalat ja perunat ovat kypsiä, puolisen tuntia. Lisää vettä tarvittaessa ja tarkista sopiva suolan määrä. Lisää lopuksi keittoon reilusti silputtua persiljaa.

VINKKI: Lipstikka sopii mainiosti lihakeiton ja yleensäkin lihaliemen mausteeksi. Se lisätään ruokaan valmistuksen alkuvaiheessa. Lipstikasta sanotaan että sillä voi jopa korvata lihaliemikuution sellaisissa ruuissa joissa liemikuutiota muuten käyttäisi. :) Omat lipstikkani ovat vielä puutarhapalstalla "talviunessa" joten tähän keittoon ei nyt lipstikkaa laitettu.  Kesällä sitten taas!





perjantai 20. maaliskuuta 2015

Ituja! Edukasta vihreää ruokapöytään

idättäminen


Idut tuovat mukavaa vaihtelua  salaatteihin varsinkin kevättalvella ja keväällä. Kun aurinko alkaa pilkahdella ja lämmittää, on kiva kasvattaa jotain vihreää itse. Idättämällä se onnistuu vaikka ulkona olisi vielä kinoksittain lunta. :)

Iduissa on runsaasti kivennäis- ja hivenaineita ja vitamiinipitoisuudet ovat iduissa korkealla. Mikä parasta, idut maistuvat hyvältä! Meidän perheen suosikki-itu on hento mutta elinvoimainen sinimailanen eli alfalfa. Sinimailanen on ihanan helppo idätettävä ja sen idut maistuvat mukavasti miedon pähkinäiseltä. Siemenistä tulee tilavuuteensa nähden monikymmenkertaisesti syötävää ja valmiit sinimailasen idut säilyvät hyvin jääkaapissa.





Itujen kasvattamista varten ei tarvita erikoisvälineitä, ihan tavallisilla joka kodista löytyvillä tarvikkeilla pärjää. Jossain vaiheessa itse kasvatin ituja ihan jatkuvasti ja silloin hommasin ekokaupasta tuollaisen nimenomaan idättämistä varten suunnitellun ritiläpohjaisen"laatikoston". Se on oikein kätevä kasvatusalusta usein idättävälle, mutta ei tosiaankaan välttämätön etenkään jos ituja tekee silloin tällöin. Isolla lasipurkilla, sukkahousuilla (Pirkka-niksi! :D ) ja kumilenkillä itujen kasvatus onnistuu ihan hyvin myös.

Ennen varsinaista idätystä siemeniä pitää liottaa jotta itäminen lähtee  hyvin käyntiin. Sinimailasen siemenille riittää viisi tuntia kun taas esimerkiksi mungpavut tarvitsevat kahdentoista tunnin liotuksen.




Sinimailanen on tuottoisa idätettävä


Idätystä varten tarvitset (vähintään) litran vetoisen lasipurkin, harsoa tai sukkahousuista leikatun kangaspalan, kumilenkin ja tietysti niitä sinimailasen siemeniä. Pari ruokalusikallista on ihan hyvä kokeilumäärä. Testaamalla huomaat miten paljon valmiit idut vievät tilaa ja voit arvioida siementarpeen sen mukaan jatkossa. Lasipurkin on hyvä olla iso sillä siemenet (etenkin sinimailanen) tosiaan muuttuvat paljon tilaavieviksi iduiksi kasvaessaan. (Esimerkiksi Aika elää -blogista löytyy kuvia tästä purkki & harso -metodista, siellä idätettävänä on ollut mungpapuja. )

Liotetut siemenet laitetaan lasipurkkiin ja purkin suulle pingotetaan kumilenkin avulla pala sukkahousu- tai harsokangasta. Sukkahousukangas on minusta parempi vaihtoehto; se päästää veden hyvin läpi ja kuivuu nopeasti. Jotenkin hygieenisemmän oloinen materiaali tässä tarkoituksessa.

Purkki laitetaan esimerkiksi astiankuivauskaappiin alassuin nojalleen niin että vesi pääsee valumaa purkista pois. Siemeniä huuhdotaan muutaman kerran päivässä; kylmää vettä valutetaan harson läpi, huljutellaan hieman ja valutetaan vesi taas kankaan läpi pois.  pikkuhiljaa idut alkavat kasvaa. Syötävän kokoisia idut ovat kolmen- neljän päivän kuluttua. Valmiit idut voi laittaa rasiaan jääkaappiin, ne säilyvät siellä hyvänä muutaman päivän. Ennen itujen loppumista kannattaa laittaa jo seuraava annos ituja likoamaan; näin sinulla on tuoreita ituja saatavilla ilman taukoja.


Kokeile erilaisia ituja!


Sinimailasen lisäksi idätettäväksi sopivat esimerkiksi mungpavut, linssit, kikherneet, soijapavut ja vehnä. Omaa idätyskokemusta minulla on sinimailasen lisäksi mung-pavuista; ne sopivat salaatin lisäksi tosi hyvin wokkeihin ja keittoihin. Mungpavun idut ovat voimakkaamman makuisia  mutta oikein hyviä nekin. Näiden säilyvyys ei ole niin hyvä kuin sinimailasen iduilla, joten kannattaa olla tarkkana etteivät idut pääse homehtumaan. Huonoksi menneet idut voi kerätä pois tuoreiden ja terveiden itujen joukosta. Kun idut ovat säilytyksessä jääkaapissa, niitä on hyvä huuhtaista kylmällä vedellä kerran päivässä, pysyvät sillä tavalla raikkaina ja hyvinä.

Sekä sinimailasen että mungpapujen siementen kuoret eivät ole kovin hyvän makuisia joten niitä kannttaa poistaa itujen joukosta ennen syömistä. Kuoret lähtevät huuhtelemalla, hyvä keino on myös upottaa idute veteen ja huljutella hieman. Kun nostat idut vedestä, iso osa kuorista jää veteen. Mungpavun itujen joukkoon saattaa jäädä myös jokunen itämätön papu; ne ovat kivikovia joten ne kannattaa poistaa itujen joukosta ennen syömistä. Vedessä huljuttelemalla itämättömät pavut painuvat pohjaan ja ne on helppo erottaa.

Idut ovat parhaimman makusisia kun ne ovat kasvaneet valolta suojattuna. Tällöin ne eivät tietenkään tuota kovin paljon lehtivihreää. Jos ituihin lisää ravinteikkuutta, kannattaa idätyksen loppuvaiheessa antaa itujen olla valossa muutamia tunteja. Idut ovat toki hurjan terveellisiä vähemmälläkin lehtivihreällä.

Iduista ja porkkanaraasteesta saa mainion salaatin, idut sopivat keittoihin ja wokkeihin loppuvaiheessa kypsennystä lisättynä, leivän päälle jne. 


lauantai 14. maaliskuuta 2015

Ruisleipää leipäjuuresta



Nyt ollaan perusasioiden äärellä! Täysrukiisessa, leipäjuureen leivotussa leivässä maistuu vahvasti suomalainen kulttuuri. Ruisleipää ovat syöneet meidän vanhempamme, isovanhempamme ja heidänkin isovanhempansa kaskimailla, heinäpeltojen laidoilla, työmaaruokaloissa, retkieväänä ja kotikeittiöissään. Ääh, en voi sille mitään että herkistyn itsetehdyn ruisleivän äärellä! :'D

Onneksi ruisleipä on vahvasti myös tätä päivää! Vaikka kotona ruisleipää ei enää kovin yleisesti tehdä, kaupoissa on tarjolla monenlaista ruisleipää ja sen suosio jatkuu vahvana. Ruisleivän tekeminen kotona ei ole kovin vaikeaa - aikaa se ottaa mutta se kannattaa.

Leipäjuurta tarvitaan myös - se on se mikä hapattaa ruisleivälle sen ominaismaun. Hiivaa ei oikean ruisleivän valmistuksessa käytetä lainkaan, sillä taikinajuuri ja sen omat villihiivat hoitavat myös kohotuksen. Ohje leipäjuuren tekoon on postauksen lopussa.



Ruisleipään saa vaihtelua vaihtamalla osan tavallisesta ruisjauhosta savustettuun riihiruisjauhoon tai lisäämällä taikinaan leivontamaltaita tai leipämausteita, esimerkiksi kuminaa.  Nämä kaikki sopivat perinteiseen ruisleipään tosi hyvin.

Alla oleva ohje on minun tapani tehdä ruisleipää - olen tämän tyylin toimivaksi havainnut, mutta oikeita tapoja on tietysti muitakin. Monissa muissa ohjeissa raskia tehdään suhteessa huomattavasti vähemmän, mutta juuren tai raskin määrällä ei käsittääkseni ole lopputuloksen kannalta kovin suurta merkitystä. Itse vaan tykkään pelata isompien mittojen kanssa. :)

Pakastetun juuren kanssa toimitaan tietysti myös hieman eri tavoin kuin tässä ohjeessa; juuren annetaan sulaa ennen kuin se sekoitetaan jauhoihin ja veteen. Tarkkaa jauhojen määrää on vaikea antaa, suunnilleen kaksi kolmannesta taidan yleensä kilon pussista yhteen leipään käyttää. Määrä vaihtelee. Kai tuohon vaikuttaa ilman kosteus, planeettojen asennot ja ties mitkä muut. ;)




 

Ruisleivän valmistaminen

  • Leipäjuurta
  • 500 - 1000 g karkeita ruisjauhoja (varaa kilo, älä käytä kaikkea ;) )
  • 5,5 dl vettä
  • 1 rkl suolaa

Murskaa kuivattu leipäjuuri esim. morttelissa. Lisää leipäjuurimuru ja suunnilleen desi ruisjauhoja kulhoon, kaada päälle 2,5 dl lämmintä vettä (n. 40 asteista). Vatkaa voimakkaasti ja jätä muhimaan vuorokaudeksi leivinliinan alle.

Jos leipäjuuri ei ole kovin aktiivinen, voit antaa juuren tekeytyä toisenkin vuorokauden. Vatkaa leipäjuurta aina välillä, samalla voit lisätä hieman jauhoja. (Parhaiten leivän valmistukseen sopii karkeampi ruisjauho - hieno ruisjauho taas toimii hyvin karjalapiirakoiden valmistuksessa. )

Lisää leipäjuuren joukkoon 3 dl lämmintä vettä ja ruisjauhoja vähitellen samalla puuhaarukalla sekoittaen. Lisää suola. Sekoita loppuvaiheessa taikinaa kädellä. Ruisleipätaikina on tuntumaltaan melko erilaista kuin vaikkapa sämpylätaikina eikä siinä ole lainkaan sitkoa. Taikina saa olla melko jämäkkää, kuitenkin pehmeää. Jos teet ruisleivän vuokaan, voit jättää sen vähän löysemmäksi. Oikean jauhomäärän oppii kokeilemalla.


Jätä taikina kohoamaan pariksi tunniksi liinan alle. Leivo taikinasta tämän jälkeen leipä, anna leivän kohota liinan alla vielä 40 minuuttia. Kuumenna uuni 250 asteeseen. Ennen uuniinlaittoa voit pistellä leivän pinnan haarukalla, tämän estää leivän kuoren liiallista halkeilua.

Paista leipää 15  minuuttia 250 asteessa, vähennä tämän jälkeen lämpöä 225 asteeseen ja paista vielä 45 minuuttia - tunti. Kypsän leivän kuori on tummanruskea, leipä on kokoonsa nähden kevyehkö ja pohja kumisee kun sitä naputtaa.


valmis ruisleipä

Kääri uunista otettu leipä leivinliinan sisään jäähtymään. (Tämä pehmentää hieman kuorta josta etenkin sähköuunissa saattaa tulla melko kova.) Uunituore ruisleipä on herkkua voin kanssa, mutta ennen viipalointia on hyvä antaa leivän jäähtyä hyvän aikaa. Näin leipä ei hajoa niin herkästi leikattaessa.

Leipäjuuren valmistus

Leipäjuurta saa ruisleipää leipovilta tuttavilta, mutta sitä on helppoa tehdä itsekin. Parhaiten alkuun pääsee käyttämällä juuren valmistuksessa hapanleivän palaa - siitä saa omaan juureen valmiiksi hyväksihavaitun bakteerikannan. Oman leipäjuureni olen aikoinani tehnyt hapankorpuista ja ruisjauhosta muutama vuosi sitten. Välttämätöntä hapanleivän tai -korpun käyttö leipäjuuren valmistuksessa ei ole, juuren saa aikaan kyllä ilmankin.


leipäjuuren valmistus


Googlaamalla löytyy vaikka minkämoisia ohjeita, osa hyvinkin monimutkaisia. Helpollakin saa hyvän leipäjuuren aikaan, esimerkiksi tässä minun juureni tein ihan vaan hapankorpusta, ruisjauhosta ja vedestä. Lopputuloksen varmistamiseksi voi ruisjauhona käyttää vaikkapa Myllärin Ruisleipäainesta - tässä jauhoseoksessa on jauhettua leipäjuurta mukana! Ihan tarkalleen en enää muista miten oma prosessini eteni, mutta jotakuinkin näin toimin:

  • 1-2 kpl hapankorppua
  • 1 dl ruisjauhoja (tai Ruisleipäainesta)
  • 2,5 dl lämmintä vettä

Murskaa hapankorppu muruksi, sekoita yhteen ruisjauhon ja veden kanssa. Mittojen ei tarvitse olla millintarkkoja, riittää että saat aikaan vellin / löysän puuron. Vatkaa hyvän aikaa voimakkaasti esim. kierrevatkaimella niin että velliin jää ilmakuplia. Peitä kulho leivinliinalla ja jätä muhimaan. Juuren kasvatuslämpötila voi hyvin olla hieman tavallista huoneenlämpöä korkeampi.

Vilkaise seuraavana päivänä tilannetta. Jos velli ei kupli, ei hätää. Jos velli kuplii, onnittelut, leipäjuuri on jo aktiivinen ja toimiva! Oli tilanne kumpi hyvänsä, lisää joukkoon hieman jauhoja (ja vettä jos menee liian jämäkäksi) ja vatkaa taas voimakkaasti. Jos jauho on ollut painuneena pohjaan ja pinnalla kerros vettä, lisää vain jauhoja.Vatkaile aina silloin tällöin.

Kolmen päivän päästä voit kokeilla ruisleivän tekoa. Älä huolestu vaikka juuressa ei näkyisi pikkuisia kuplia juuri yhtään - juuri saattaa silti olla ihan kunnossa, herääminen vain kestää. Juuri tuoksuu miedosti happamalta, se kertoo että bakteerit ovat työssään. Jos kolmen päivän kuluttua juuri ei kupli eikä tuoksu lainkaan, voit jatkaa juuren kasvatusta vielä pari päivää. Lisää jauhoja ja vettä säännöllisesti ja vatkaa juurta ahkerasti. Pienikin määrä kuplia kertoo että homma on käynnissä!

Ensimmäinen leipä ei välttämättä ole vielä ihan täydellinen, mutta ei sen tarvitse ollakaan. Minun ensimmäinen ruisleipäni oli jokseenkin tiivis lituska, mutta ihan oikean makuinen. Toiseen leipään otin juuren tämän ensimmäisen taikinasta - ja tämä toinen leipä olikin jo ihan oikea ruisleipä, kolmas vieläkin parempi. Leipäjuuri muuttuu elinvoimaisemmaksi kun sitä käyttää.


elävä leipäjuuri

Leipäjuuret ovat kaikki yksilöitä; toiset kuplivat enemmän ja toiset vähemmän ja niissä voi olla hieman makuerojakin. Oma leipäjuureni ei ole ollut kovin kuplivainen koskaan, tosin pari viimeisintä taikinaa on kuplinut aiempaa enemmän.

Vähälläkin kuplinnalla leivät ovat kohonneet hyvin ja niissä on ollut juuri oikeanlainen maku. Leipäjuuressa on maito- ja etikkahappobakteereja ja joidenkin lähteiden mukaan myös villihiivoja ja näiden suhteesta muodostuu jokaiselle taikinajuurelle oma "persoonansa".

Leipäjuuren säilyttäminen kuivaamalla

Leipäjuurta neuvotaan usein pakastamaan mutta itse olen huomannut kuivaamisen aivan erinomaiseksi leipäjuuren säilöntätavaksi. Perinteisesti leipäjuuri on säilynyt kuivuneina taikinanjäminä taikinatiinun sisäkyljissä joten kuivaaminen on vallan autenttinen tapa leipäjuuren säilytykseen. :)

Ennen leiväksileipomista otan kohonneesta taikinasta nokareen, lisään siihen reilusti jauhoja ja taputtelen tai kaulin taikinanokareen ihan litteäksi levyksi. Jätän levyn kuivumaan taikinakulhoon ja kun se on kuivunut koppuraksi, paloittelen juuren ja laitan säilytykseen Minigrip-pussiin. Ruisjauhon lisääminen tekee kuivattavasta juuresta helpommin käsiteltävän ja nopeammin kuivuvan. Se ei siis mitenkään "pilaa" tai laimenna juurta liiaksi.

leipäjuuri


Tällä menetelmällä minulla on leipäjuuri säilynyt käyttämättömänäkin toimintakuntoisena  todistetusti ainakin vuoden verran. Herätteleminen vuoden "ruususen unen" jälkeen tosin kesti yhden vuorokauden sijaan kaksi, mutta juuri oli toimiva kuitenkin. Juuren herättelyssä voi käyttää apuna hapanleivän sisustaa tai hapankorppumurua. Säännöllinen käyttö on kuitenkin paras tapa varmistaa että leipäjuuri pysyy hyvässä kunnossa. :)

torstai 5. maaliskuuta 2015

Arkipäivän kikhernewokki

wok




Wokit ovat helppoja ja nopeita tehdä, oikein hyvää arkiruokaa siis. Wokkien avulla ruokavalioon saa myös helposti ujutettua ison määrän kasviksia ja aivan erityisen helposti se onnistuu valmiilla wokkikasvispakasteilla. Kikherneitä on saatavana säilykkeenä valmiiksi keitettynä mutta minä olen yleensä keitellyt kikherneeni itse. Kikherneitä kannattaa kypsentää kerralla isompi määrä ja laittaa osa pakkaseen. Sieltä niitä on helppo lisäillä jäisinä wokkeihin ja muihin ruokiin.

Minusta wokki ei vaadi välttämättä nuudeleita ollenkaan - kasvis & proteiini toimii ihan hyvin myös sellaisenaan.  Muu perhe sen sijaan haluaa nuudelinsa joten niitä tulee lisättyä wokkeihin nykyään melkein aina. Tämän wokin "nuudelit" eivät kuitenkaan olleet nuudeleita vaan pätkittyä spagettia, ajaa minusta maun puolesta arkiruuassa saman asian vähemmällä rasvan määrällä. Nuudelithan usein sisältävät palmuöljyä, mikä minusta wokissa on ihan turhaa. Öljyä ruokaan tulee joka tapauksessa. Wokkiin sekoitettuna spagetti imaisee itseensä maustekastikkeiden maut ja toimii meillä arkimätössä nuudelina ihan hyvin. Penninvenyttäjä saa myös pienen lisäsäästön spagettia käyttämällä; se on hiukan halvempaa kuin nuudelit.

Jos oikein haluaa optimoida ateriasta edukkaiman mahdollisen version, kannattaa pakastekasvisten sijaan suikaloida wokkiin kauden kasviksia vihannesosastolta eli esimerkiksi porkkanaa, lanttua, sipulia ja kaalia. Kikherneet puolestaan tulevat edullisimmaksi kun liottaa ja  keittää herneet itse. Kuulostaa ehkä hieman vaivalloiselta mutta ei  se sitä ole; kannattaa tosiaan kettää iso satsi kerralla ja napata valmiita kikherneitä pakkasesta aina tarpeen mukaan.

Wokki on hyvä vaihtoehto jämien hyödyntämiseen muutenkin kuin spagetin suhteen: wokkiin voi hyvin käyttää kypsän lihan, vaikkapa paistin loput suikaloituna.


Kikhernewokki, resepti

  • Rypsiöljyä paistamiseen
  • 2 dl kypsiä kikherneitä
  • Classic Wok -pakastekasviksia (Rainbow)
  • Lohko valkokaalia suikaloituna
  • Edellisen päivän spagettia pätkittynä
  • 1 tl inkivääritahnaa
  • Loraus tulista chilikastiketta
  • Makeaa chilikastiketta
  • Osterikastiketta
  • Lisäksi soijaa, jos kaipaa lisää suolaisuutta

Kuumenna pannu, lisää öljy. Kun öljy on lämmennyt, lisää pannulle (jäiset) kasvissuikaleet sekä suikaloitu kaali. Lisää sekaan inkivääritahna. Paista kymmenisen minuuttia kunnes kasvikset ovat sopivasti pehmentyneet. Samaan aikaan voit keittää spagetin tai nuudelit.

Lisää kasvisten joukkoon maustekastikkeet ja sekoita. Lisää kikherneet ja valutettu spagetti tai nuudelit, lämmitä. Valmista tuli!