sunnuntai 2. lokakuuta 2016

Helppo omenasose kuorimattomista omenoista



Tänä syksnä olen oppinut että omenasoseen voi aivan hyvin tehdä myös kuorimattomista omenoista. Soseesta tulee hyvää. Tooosi hyvää! Kuorineen soseuttamista kannattaa kokeilla vaikka epäilyttäisikin! Omenan kuorista ei oikeasti tule soseeseen häiritsevää kitkerää makua tai sitkeitä hampaanväliin jääviä kuorenpaloja. Vitamiinit ja kuidutkin tulevat tällä tavalla tehokkaammin käyttöön. :)

Samettisen soseen salaisuus on sauvasekoitin. Sillä kun hurauttaa pehmenneet omenanpalat, ei kuorista ole jäljellä mitään sellaista mikä suutuntumaa haittaisi! Ja "kuorellisen soseen" voi ihan hyvin tehdä liedellä, tuntikausien uunitus ei ole pakollinen rasti ollenkaan. Tai riippuu millaista sosetta haluaa; pitkä uunimuhitus kuulemma tuo soseeseen toffeemaista vivahdetta. Hyvältä kuulostaa sekin! Tällä kertaa meillä tehtiin kuitenkin, helppoa, nopeaa ja raikkaan omenaista omppusosetta sitruunavivahduksella, nam!









Tänä vuonna omenasato on muutenkin ollut huikea; ihania, hyvälaatuisia omppuja ja paljon! Mahtavan omenavuoden huomasi kyllä kun käytiin läheisen omenatarhan vuosittaisessa omenanpoimintapäivässä. :) Kassit täyttyivät ennätysvauhtia ja omppuja on riittänyt soseeseen, kuivattavaksi ja piirakoihin sun muihin.

Tämän vuoden omenat ovat laadultaan ihan toista maata kuin meidän viimevuotiset, harmillisen rupiset hedelmät. Kovin rupisia omenoita en ehkä kuorineen soseuttaisikaan mutta tämmöiset suht siloiset, mehukkaat kaunokaiset toimivat tosi hyvin kuorenkin kanssa.

Kuorineen soseuttamalla säästyy yksi työläs vaihe kun kuorimista ei tarvitse tehdä. Aiemmin olen omenoita soseuttaessa kuorinut ja poistanut kodat omenaporalla mutta nyt ihan vaan leikkelin omenat lohkoiksi niin että jäljelle jäi pitkänmallinen kulmikas kota. Helpompaa kuin poran ja kuorimaveitsen kanssa suhraaminen!





Näiden meidän omenoiden lajikkeista mulla ei valitettavasti ole mitään tietoa; ovat kuitenkin pääosin aikaisia syöntiomenoita. Monen puun hedelmissä on tuollainen punertavakuvioinen sisus josta tulee hauska pinkki väri soseeseen kuorittunakin. Tämän vuoden soseeseen punaiset kuoret toivat oikein ekstra-upean punaisen värin!





Näissä omenoissa ei happoa kovin paljon ole joten lisäsin meidän soseeseen sitruunan kuorta ja sitruunan mehun potkua tuomaan, toimii tosi hyvin kunhan ei liikaa laita ettei omenoiden oma maku jää alle. Hillosokeria laitoin myös; sillä tavalla sose ja sen vitamiinit säilyvät pakkasessa paremmin.


Helppo omenasose kuorimattomista omenoista

  • 5 kg omenoita
  • 1 kpl sitruuna (mehu ja keltainen pintakuori)
  • 2,5 dl hillosokeria (tai maun mukaan)
  • 3 dl vettä (suunnilleen)

Pilko omenat kattilaan. Omenoita ei tarvitse kuoria mutta jätä siemenkota kuitenkin pois. Voit laittaa reiluja lohkoja tai kuutioida pienemmäksi - kuutioidusta ompusta sose valmistuu nopeammin. Kaada sekaan muutama desi vettä, raasta sitruunankuori ja purista mehu kattilaan myös. Keitä suht miedolla lämmöllä kunnes omenat pehmenevät (puolisen tuntia). Sekoita välillä kattilan pohjaa myöten.

Kun omenat ovat pehmenneet, surauta omenapalat sauvasekoittimella sileämmäksi - tällä tavalla omenoiden kuorikaan ei jää näkyviksi palasiksi soseeseen. Jos säilytät osan soseesta jääkaapissa, kaada kuuma sose puhtaisiin lasitölkkeihin piripintaan ja sulje tiiviisti. Huom! Sokerin määrä on tässä soseessa kuitenkin sen verran pieni ettei sose säily jääkaapissa kuukausikaupalla.

Pakastamista varten anna soseen jäähtyä kunnolla  ja purkita tai pussita sitten pakastusrasioihin tai -pusseihin. Sulata sosetta pakkasesta tarpeen mukaan ja nauti smoothiessa, kääretortun tai täytekakun täytteenä, pannukakun kanssa, kastikkeiden mausteena, puurossa.. Melkein missä vaan. :)




.


.

lauantai 1. lokakuuta 2016

Syklaami, marjakanerva, paprika ja munakoiso eli parvekkeen syksy




Keräsin parvekelaatikon tomaateista viimeiset herkut (melkein kaikki tomskut ehtivät kypsyä!) ja sanoin heipat myös rähjääntyneille kesäkukille. Tilalle tuli uutta, semmoisia parvekekasveja mitä meillä ei ole ennen ollutkaan!

Tänä syksynä olen hoksannut että syklaami on ihan oikea syyskukka, sellainen jonka voi laittaa parvekelaatikkon, ulos! Ja että peruskanervalle (callunalle, ericalle) on vaihtoehtona veikeän näköinen marjakanerva. :)




Prisman puutarhaosastolta löytyi just niitä mitä olin ajatellut; marjakanervaa ja hehkuvan värisiä syklaameja. Ja hopeanauhaa! Ja muratteja! Huh, villiinnys meinasi iskeä. Ja ehkä vähän iskikin kun koriin päätyi noita kaikkia plus yksi kanervakin. x)

Kaupoille mennessä mulla ei ollut varsinaista suunnitelmaa siitä millaisen asetelman parvekelaatikoihin tekisin. Syklaamia halusin kuitenkin kokeilla että kestääkö se partsilla ihan oikeasti ja marjakanerva oli minusta sen verran söpö että semmoisenkin halusin mukaan. Ja nuo hopeanauhat. Upeita! Ja vaaleakuvioinen muratti sopi niiden kanssa hienosti yhteen. Ja samaa sävyä oli myös syklaamien lehdissä.



Marjakanervia oli tarjolla myös valkoisia mutta päädyin noin punaisiin - aika lailla puolukan näköisiin. x) Marjakanervien kaveriksi otin pari pientä perusmurattia. Marjakanerva-murattiyhdistelmästä tuli tuollainen "luomumpi" metsäisemmän oloinen kokonaisuus. Katsotaan jos tuonne vielä jotain kanervaa laittaisin, tilaa ois kun jäi vähän harvaksi.

Linnut kävivät näemmä kokeilemassa josko marjakanervan marjat maistuisivat. Eivät ilmeisesti kovin hyvin maistuneet kun ensimmäisen yön jälkeen nuo marjat ovat saaneet olla rauhassa, heh.




Uusien parvekekukkien seurana on edelleen kesän kukkia myös - minipaprikatkin ovat näin lokakuuhun mennessä mellkein kaikki kypsyneet, vau!


En ole vielä niitä kerännyt, se pitää kyllä pian hoitaa alta pois ennen kuin halla vie. Hyvin nuo ovat syksyn kestäneet, luulin että paprikat ovat erityisen arkoja viileälle mutta nämä tosiaan porskuttavat edelleen. Näihin kasvoi jännästi myös pari tuollaista suippopaprikan muotoista hedelmää - ne eivät ole väriä saaneeet vielä yhtään toisin kuin nuo peruspaprikan näköiset. 



Muutamat muutkin kukat kukkivat vielä. En tiedä näiden nimeä, jostain alelaarista ne poimin alkukesästä. Hyvin ovat hintansa haukkuneet ja meitä ilahduttaneet. :). Lehdet lakastuvat hiljalleen, antaa niiden lakastua. En malta näitä vielä pois heittää. Nättejä ovat tässäkin vaiheessa elinkaartaan.



Myös kärhö on hengissä edelleen ja yrittää vielä kukkaakin pukata. Antaa kärhön myös kukkia vielä kun kerran jaksaa. :) Nuppuja olisi myös edelleen mutta hiukan epäilen etteivät nuo viimeisimmät nuput ehdi enää aueta.



Parvekkeella asustaa tällä hetkellä myös tämmöinen syysruskaa saanut kasvinen. Hän on karhunvatukka Sonja, 2v purkin tietojen mukaan. Sonjan tulevaisuutta vielä hiukan mietin, saas nähdä minne hän päätyy. (Sonjan vieressä pötköttävät vappuhyrrät olivat variksenkarkottimina tomaattien parvekelaatikossa. )







 Tänä kesänä kokeilin ensimmäisen kerran myös munakoisoa, lajikkeena Ophelia F1. Muistaakseni (!!!!) kasvatin taimet siemenestä. Toisen vein palstalle (ei menestynyt) ja toisen laitoin ruukkuun parvekkeelle. Parvekkeella asustellut munakoiso on tehnyt kolme hedelmää - mutta minun ei vaan ole kertakaikkiaan tullut tehtyä noista pikkuisista koisoista vielä ruokaa!

Pitää muistaa napata ne kun teen uunikasviksia seuraavan kerran. Hyvin ovat nämäkin viileitä säitä kestäneet, samoin kuin paprikat. (Hoksasinpa muuten juuri että minulla olisi tänä kesänä ollut omasta takaa ainekset ratatouilleen - paprikaa, tomaattia, munakoisoa ja kesäkurpitsaa. :) )




Ihan hauska kokeilu oli munakoisokin, sato on tässä lajikkeessa ja pienimuotoisena kasvatuksena kuitenkin sen verran pieni että ehkä ensi kesänä ei tule ainakaan juuri tätä laitettua. Tai no, olen mä jotain tän suuntaista muidenkin kasvien kohdalla syksyllä ajatellut.. Keväällä mopon karkaaminen taimikasvatuksessa on kyllä taas ihan mahdollista vaikka nyt syksyllä ei vielä siltä tuntuiskaan.  :)

.