maanantai 11. heinäkuuta 2016

Puikahdus palstalle




Sää on suosinut palstaviljelijää sillä tavalla että kastelureissuja ei ole tavinnut tehdä! :D Eilen ehdin mukavasti piipahtaa viljelyksillä parin iiiison sadekuuron välissä, aurinkokin ehti pilkahataa palstalla ollessa. Sade ja suht lämpimät säät ovat saaneet palstan räjähtämään kasvuun ja kukkaan. :)

Vaikka palsta ei juuri nyt kastelua vaadikaan, on viljelijän silti ihan hyvä käydä tiluksilla pitämässä kasvustoa ruodussa. Ettei käy kuten tuossa yläpuolen kuvassa; tasan tuossa kukkien kohdalla menee (tai no, meni) hernepenkin ja kukkapenkin välinen käytävä.

Kehäkukat saavat meillä mellastaa melkeinpä mielensä mukaan; en nypi taimia pois vihannes- tai kukkapenkkien reunoilta elleivät vie tilaa varsinaisilta vihanneksilta tai perennoilta. Käytävälle taipuilu ei ole niin vakavaa. Siirrän kukat vaan syrjään jos on tarvetta mennä juuri tuolle käytävälle. x)


Tänä vuonna meillä ei ole ollut hernekärsäkkäitä, jee! Herneen taimet ovat saaneet itää ihan rauhassa. Kasvuvauhti ei Onward-lajikkeella ole ollut mitenkään vauhdikasta, mutta hengissä ovat ja hyväkuntoisen näköisiä. Ja kaipa tuo herneiden kasvu on joka tapauksessa pidemmällä kuin viime vuonna.




Keväällä ensimmäiseksi kylvetty porkkanamaa on varsin pörheä. Ja aika mukavan kokoisia harvennusporkkanoita sieltä jo tulee.










Tässä vaiheessa harventaminen on jo ihan kiitollista puuhaa; näitä porkkanoita voi jo viedä kotiinkin.


Isotähtiputkista tykkään kovasti ja tänä vuonna istutin muutamaa uuttakin lajiketta. Ylemmässä kuvassa jo muutaman vuoden kasvanutta perusmallin tähtiputkea ja alla pinkimpi versio Pink Pride. Ihana väri!



Taivas tummui aika ukkosmaiseksi. Jyrinääkin kuului mutta ehdin alta pois ennen uusia sateita. Hennonväriset myskimalvat näyttivät auringonpaisteessa aika kivalta synkeää taivasta vasten.




Etualan parsakaalit ovat jonkin verran kärsineet ötökkäyökkäyksistä. Jokunen kaalintaimi on kaluttu ihan rangaksi mutta nämä ovat toistaiseksi ihan elinkelpoisen oloisia. Aiemmin meidän palstalla ei kaaliötököistä olekaan juuri haittaa ollut.



Pavuilla on nyt salot, mutta olivat ehtineet alkaa kietoutua maisseihin ennen salkojen laittamista. Maissit vaan ei tahdo pysyä papujen kasvuvauhdissa. x)



Sitruunakurkku on kukkinut jo jonkin aikaa mutta yhtään kurkun alkua ei vielä näy. Saas nähdä tekevätkö satoa. Tavallisissa avomaankurkuissa pikkuisia kurkunpoikasia onneksi jo näkyy.



Tämä salaattikaunokainen on joko talvehtinut (!!!) tai kylväytynyt itsekseen. Tällaisia lajikkeita mulla ei tänä vuonna ollut siementen joukossa ja salaattipenkkikin on nyt ihan toisaalla. En muista lajikkeen nimeä, mutta hurjan hyvä salaatti on. Hyvänmakuista satoa tulee pitkään. Olen tästä salaatista kerännyt alimpia lehtiä jo viikkojen ajan ja edelleen tämä tekee miedon maukkaita ja rapeita lehtiä. Yritän ottaa siemeniä talteen tänä vuonna jos sattuu kukkimaan. :)












4 kommenttia:

  1. Onpas siellä upeaa kehäkukkien kukintaa. Meillä on just vasta muutamia alkanut availemaan nuppujaan.
    Noi isotähtiputket ovat aivan ihania! Olen kerran pari taimea ostanut ja ne kuolivat suurinpiirtein heti. Joskus kokeilen niitä vielä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä nuo isommat isotähtiputkipuskat kasvavat tosi kuivalla paikalla jossa on maassa jonkin verran hiekkaa ja soraakin. Ei mikään ihanteellinen kukkapenkki utta näyttävät viihtyvän, olen vähän yllättynyt itsekin! :D Uusia taimia istutin ns. parempaan maaperään, saa nähdä miten viihtyvät.

      Meidän palsta-alueella on melkoisen lämmin ja suojainen "mikroilmasto", varmaan senkin vuoksi täällä tulee kukkia ja satoa yleensä aikaisin. Onhan tää kyllä jonkin verran Leppämäen tiluksia etelämpänäkin. :)

      Poista
  2. Onpas sulla komea kasvimmaa.
    Osallistu kastehelmi kulhojen (6) arvontaan mun blogissa.

    VastaaPoista