maanantai 28. heinäkuuta 2014

Tuoreet härkäpavut

tuoreet härkäpavut


Olen kasvattanut tänä vuonna ensimmäistä kertaa härkäpapuja - siemeniä oli viime vuonnakin mutta palstan tila loppui kesken. Satokausi on alkanut ja nyt ollaan maisteltu ensimmäiset oman maan härkäpavut! Hyviä olivat, joskin hieman työläitä valmistaa.

Härkäpavun palot ovat iiisoja, palkojen sisäpinnalla on pehmeää nukkaa johon painautuneena palosta löytyy yleensä kolmesta viiteen melkein peukalonpään kokoista papua. Palkoja ei voi syödä joten pavut riivitään paloistaan ja palot heitetään kompostiin tai biojätteeseen.

Härkäpavun palko ja siemenet


Riivittyjä härkäpapuja keitetään suolatussa vedesssä kolmisen minuuttia (ei haittaa jos menee vähän ylikin), sen jälkeen ne jäähdytetään nopeasti jääkylmässä vedessä. Näin kypsyminen lakkaa ja pavut säilyttävät kauniin vihreän värinsä.

Keittoaika ei ole niin justiinsa, pääasia että ryöppäys tehdään jotta saadaan mahdolliset myrkyt pois. Kaikissa pavuissa, lukemani mukaan myös härkäpavuissa on lektiiniä joka voi aiheuttaa ruokamyrkytyksen. Kiehauttamalla aine poistuu ja härkäpapuja voi syödä turvallisin mielin.

Härkäpapujen keittäminen

Homma ei lopu vielä tähän: pavuista poistetaan vielä vaalea, paksuhko kuori. Sen voisi syödä mutta suutuntuma ei ole kovin mukava. Kuoren poistaminen on helppoa: keitettäessä kuori meni ainakin minulla rikki miltei kaikista pavuista ja kirkaanvihreä sisällys on helppo plumpsauttaa sormien välissä ulos.

Keitettyjä härkäpapuja voi käyttää vaikkapa salaateissa ja keitoissa ja niitä voi myös marinoida. Me söimme ensimmäiset oman maan härkäpavut sellaisenaan grilliruoan ja makean chilikastikkeen kanssa.

Tuoreiden härkäpapujen käyttö


2 kommenttia:

  1. http://www.makuja.fi/artikkelit/1856535/tiesitko/herneissa-ja-pavuissa-myrkytysriski-nain-ne-pitaa-valmistaa/

    Härkäpapuja pitää keittää puolisen tuntia... Ettei käy hullusti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvattuja herneitä ja papuja pitää tosiaan kypsentää hyvinkin pitkään, näiden tuoreiden kanssa muutama minuutti riittää hyvin. :)

      Poista