lauantai 15. joulukuuta 2012

Vuohenjuusto-avokadosalaatti




Tätä vuohenjuustosalaattia tein ensimmäisen kerran mooonta vuotta sitten jostain lehdestä löytämäni ohjeen pohjalta. Alkuperäinen salaattiresepti on aikaa sitten kadonnut mutta olen aina soveltanut muistamieni perusperiaatteiden mukaan: salaattiosioon avokadoa ja kaikenlaista muuta vihreää, kylkeen paahtoleipä ja paistettua vuohenjuustoa ja kastikkeeksi jotain tositosi hunajaista. Hunaja ja vuohenjuusto ovat hullaannuttavan hyvä yhdistelmä! Vuohenjuuston merkillä ei mielestäni ole niin väliä; edukas Rainbown vuohenjuusto ainakin toimi ihan hyvin.
 
Tällä kertaa halusin tähän mukaan jotain kauteen sopivaa joten salaattia koristamaan ja makua tuomaan sujahti mukaan myös saksanpähkinää ja granaattiomenan siemeniä. Nättejä ja maukkaita ainesosia molemmat!



Vuohenjuustosalaatti avokadolla


  • Salaattia, esim. valmis salaattisekoitus tai frisee-salaattia
  • 0,5 kpl avokado
  • 1,5 dl kurkkukuutioita (tai maun mukaan)
  • 0,5 dl karkeasti rouhittuja saksanpähkinöitä
  • granaattiomenan siemeniä maun mukaan
  • 1 kpl paahtoleipäviipale
  • 2 kpl reilun sentin paksuisia vuohenjuustoviipaleita (homejuusto)


Kastike vuohenjuustosalaatille


  • 3 rkl hunajaa
  • 2 tl balsamico-viinietikkaa (vaalea tai tummaa, molemmat käyvät)


Salaatti kootaan valmiiksi annoksiksi. Asettele lautaselle kasa huuhdeltua salaattia. Laita salaattipedille kurkkukuutiot ja avokadokuutiot. Lisää vielä rouhittuja saksanpähkinöitä ja granaattiomenan siemeniä. 

Tee salaatille kastike sekoittamalla hunaja ja balsamico. Paahda leipäviipale (tai viipaleet). Paista vuohenjuustoviipaleet pannulla. Lämmitä paistinpannu kuumaksi, kaada pannulle tilkka öljyä. Paista juustoviipaleet pannulla nopeasti molemmin puolin, varo ettei juusto sula liikaa. Asettele vuohenjuustoviipaleet paahtoleivälle ja paahtoleipäviipale salaattilautaselle. Kaada kastike salaattiannoksen päälle; myös leipäviipaleelle ja vuohenjuustolle. 

Reseptin ainesosalistan määrä ovat arvioita; tämän(kin) ruoan teen näppituntumalta. Sovella siis mielesi mukaan! :)


Vinkkejä avokadon ja granaattiomenan käsittelyyn






Avokadon puolikas on helppo kuutioida kuoressaan: Halkaise avokado pystysuuntaan puoliksi ja poista kivi. Tee avokadonpuolikkaaseen veitsellä ”ruutukuvio” leikkaamalla hedelmäliha kuoreen saakka. Irrota avokadokuutiot kuoresta ruokalusikalla.
  






Granaattiomenen siemenet irrotetaan hedelmästä leikkaamalla granaattiomena puoliksi ja ”repimällä” siemeniä esiin. Siemeniä ei kannata irrottaa esimerkiksi teelusikalla kaivamalla hedelmän puolikkaasta sillä silloin mehu roiskuu valtoimenaan ja siemenet sinkoilevat sinne tänne. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti