torstai 31. maaliskuuta 2016

Kevät! :)



 Työmatkan varrella ensimmäiset leskenlehdet pilkistelivät ruskean heinikon keskeltä, olipa iloinen yllätys! :) Se on kevät nyt!

Vielä reilu viikko sitten sauvakävelylenkillä suihkin menemään nastakengät jalassa. Nyt jäätä on poluilla enää nimeksi ja kuiva maa, purot sekä mutakin ovat tulleet tilalle. Kyllä kiitos, kelpaa vaikka kengät vähän kastuisikin! :)





Pääsiäisviikonloppuna munien maalaamisen lisäksi ulkoiltiin ja minä metsästelin kevään merkkejä kameran kanssa. Se kaikkein aikaisin puska (jonka lajia en tiedä) ulkoilureitin varrella pukkasi jo niin isoja silmuja että noita voi jo melkein hiirenkorviksi sanoa.

Tuosta pensaasta nappaan kevättalvella silloin tällöin oksan maljakkoon. Ei mene kauankaan kun siinä on pienet, somat lehdet. :)



Ulkoilureittini kulkee erään palta-alueen vierestä. Meidän palstamme on toisella suunnalla, mutta kun nuo naapurialueen palstat ovat jo kokonaan lumesta vapaita, tulee mieleen että josko jo nyt voisi mennä omaakin palstaa möyrimään..? Kiire ei tokikaan ole, mutta kyllä vähän jo polttelis päästä laittamaan kädet multaan. :P

Mistä juohtuikin mieleen että meillä ei ole vielä mitään kylvettynä esikasvatukseen..! No jos nuo esikasvatettavat ois ensi viikonlopun homma, mietitään sitä palstaa sitten seuraavalle viikolle. Ehkä. Jos kevät ei keikahda paria askelta taaksepäin, arvaamaton kun on. x)




2 kommenttia:

  1. Nyt on kyllä kevät mennyt eteenpäin rajusti parin viime päivän aikana. Ihanaa!
    Meillä ei vielä ole leskenlehtiä näkynyt, muttei varmaan montaa päivää mene, kun jo näkyy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kohta noita "pikkuaurinkoja" on tienpientareet täynnä. :)

      Poista