sunnuntai 30. elokuuta 2015

Aurinkoinen Koskipäivä Vanhankaupunginkoskella (ja lahnarevanssi)




Täällä patsastelee ja tuulettaa nyt pari onnellista kuusivuotiasta - toinen veljeksistä voitti eilen Vanhankaupunginkoskella järjestetyn Koskipäivän lasten oman kalastuskilpailun (huimalla;) ) 365 gramman lahnalla! :)

Sarjoja oli ikäkausien mukaan kolme, mutta taisi tämä alle 7-vuotiaiden sarjassa kisannut saada samalla koko kisan isoimman (?) saaliin, vau! Hieno saavutus kun osallistujia oli yhteensä yli 550. Valokuvaa en saalista hoksannut ottaa kuin vasta perkausvaiheessa - eipä siinä virran partaalla olisi kovasti mahtunut huseeraamaankaan, sen verran kylki onkijat istuivat.





Palkinnot olivat tietty upeita; jättimäinen Angry Birds -pehmo, samaisilla linnuilla koristeltu virveli & muuta kalastustarviketta Rapalalta. Palkintopakettiin kuuluneella kalastustarvikelahjakortilla hankittiin Honkkarin verkkokaupasta velipojalle samanlainen virveli sekä erinäisiä uistimia.

( Tuo lahjakortti oli kyllä osuva lisä palkintopakettiin, se auttoi toista kuusivuotiasta iloitsemaan veljen menestyksestä. ;)  )


Ooooh mitä palkintoja! Kelpasivat hyvin palkituille. :)


Veikkaan että meidän täytyy nyt ryhtyä kartoittamaan pääkaupunkiseudun kalastuspaikkoja, hehe. Eipä siinä mitään, myönnän kyllä että fiilis tarttuu ja olen nyt kyllä itsekin pikkuisen tohkeissani näistä kalastushommista vaikka täysi amatööri olenkin.

Varsin mukava bonus kalastajien vanhemmille: fileerausnäytös. Tässä fileoituu voittajakala. Kiitos Börje! :)


Koskipäivässä oli paikalla helsinkiläisten kalastusseurojen jäseniä jotka auttoivat kalojen antoivat kalastusvinkkejä, auttoivat lajien tunnistamisessa ja jopa perkasivat ja fileoivat saaliit näytöstyyliin, varsin näppärästi ja ammattitaidolla. Kalan käsittelyä pojat seurasivat kiinnostuneina ja kyselivät kovasti. Ihan vielä en lapsia päästä itse fileerausveitsien kanssa harjoittelemaan, mutta kiva huomata että intoa siihenkin löytyy.

Lahna ei ollut lähellekään niin iso kuin se monsteri joka tuossa taannoin pääsi karkuun, mutta sen kokoinen kuitenkin että siitä saatiin ihan oikeat fileet ja päivällistä kalastajille. Maustoin fileet suolalla, pippurilla ja tillillä, pyörittelin kananmunassa ja jauhoissa ja paistoin voissa pannulla. Itse ongittu saalis maistui kuulemma tooosi hyvältä perunoiden ja kananmunakastikkeen kanssa. :)




2 kommenttia:

  1. Ihana postaus! Lasten into on niin tarttuvaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aamulla äkäilin (aamuäreä kun olen) ja meinasin jäädä kotiin - ei yhtään huvittanut lähteä liikenteeseen. Onneksi lähdin, oli kiva tapahtuma kyllä! :)

      Poista