sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

Sitruunapasta katkaravuilla ja kesäkurpitsalla

katkarapupasta
Sitruunapasta on minusta aivan tör-ke-än hyvää! Voisin syödä sitä kattilallisen kerrallaan. Onneksi on muita perheenjäseniä jotka myös vaativat osansa. Joka tapauksessa teen tätä kerralla paljon sillä tätä santsataan aina. Tai ainakin minä santsaan. Pääasia kuitenkin että pastaa tulee tehtyä kunnon satsi ettei varmasti lopu kesken. :)

Sitruuna on raikasta ja kepeää, tämä pasta sen sijaan ei. Purkillinen mascarponea ja pötkö parmesaania plus oliiviöljy varmistavat salakavalasti ettei tällä ruoalla pääse laihtumaan! Jos rasvamäärä hirvittää, voi tätä tietysti ottaa vain pienen annoksen - jos malttaa. Voi myös luvata itselleen syödä seuraavana päivänä keveämmin ja herkutella sitruunapastalla ihan huolella. Näin minä teen. 



Tällä kertaa laitoin sitruunapastaan mukaan kesäkurpitsaaa, valkosipulia ja katkarapuja mutta pasta toimii loistavasti ilman näitäkin. Kokeilemisen arvoinen lisuke pastaan voisi olla myös lehtikaali - itse en ole vielä testannut mutta tulen kyllä varmasti kokeilemaan sitäkin!

Ohjeen ainekset on mitoitettu kattilalliselle spagettia joten jos teet pastaa vähemmän, voit hyvin puolittaa muiden ainesten määrät.


 Sitruunapasta katkaravuilla ja kesäkurpitsalla, resepti

  • Spagettia (tai muuta pastaa) reilusti
  • 250 g mascarpone-juustoa
  • 2 kpl sitruunaa
  • 130 g parmesaania raastettuna (Esim. Parmigiano Reggiano, Nuova Castelli stick )
  • Pippuria myllystä

Lisäksi esimerkiksi

  • Pienehkö kesäkurpitsa kuutioina
  • 1 kpl valkosipuli  viipaleina
  • 300 g katkarapuja sulatettuna ja valutettuna

Sulata katkaravut, kuutioi kesäkurpitsa ja viipaloi kuoritut valkosipulin kynnet. Raasta parmesaani valmiiksi. Keitä pasta ohjeen mukaan, valuta lävikössä ja lorauta päälle oliiviöljyä jotta pasta pysyy irtonaisena. Paista kesäkurpitsaa, valutettuja katkarapuja ja valkosipulia reilussa öljyssä, mausta mustapippurilla.

Kaada spagetti, paistetut katkaravut, kesäkurpitsa ja valkosipuli kattilaan, lisää joukkoon mascarpone ja parmesaani. Pese sitruunat huolellisesti ja raasta muiden ainestan päälle sitruunoiden keltainen pintakuori.

Kääri hihat ja sekoita ainekset - tämä vaatii voimaa jos olet keittänyt ison kattilallisen spagettia! Kun olet saanut ainekset hyvin sekaisin, laita pasta tarjolle ja kuuntele muiden ruokailijoiden ihastuneita kehuja. :)






4 kommenttia:

  1. Sluprs, kuulostaapa herkulliselta! :) Ja aika tyyriiltä, ei ehkä ihan joka viikkoiselta sapuskalta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä söisin tätä vaikka joka päivä, "onneksi" on sen verran hinnakkaat nuo ainekset ettei tuu kovin usein tehtyä! x) Liikkuisin varmaan pyörimällä muuten, hehe..

      Poista
  2. Mun on pitänyt tehdä, iät ja ajat, sitruunapastaa, enkä ikinä saa aikaiseksi. Mutta jos nyt jossain vaiheessa, sinun innoittamana, tekisin!
    Voi, vitsi, kun mä en muista mikä se elokuvan nimi oli, missä toi sitruunapasta oli "roolissa". Siinä kuitenkin perheen teini kysyi äidiltään, miksei heillä koskaan ollut ruokana sitruunapastaa. Koska jollain hänen kaverillaan tms., hieman paremmasta perheestä tulevalla, aina syötiin sitä. Sitten tämä kaveri tuli heille kylään. Perheen äiti oli tehnyt hienoa sitruunapastaa; keitettyä spagettia, missä oli viipaloitua sitruunaa päällä! Ei mennyt ihan putkeen!

    VastaaPoista