lauantai 29. kesäkuuta 2013

Raparperisima hellepäivän juomaksi



Raparperi maustaa juomat raikkaan kirpakaksi - simakin saa siitä ihan uudenlaista potkua. Kun fariinisokerin korvaa tavallisella valkoisella sokerilla, myös väri muuttaa tutun vappujuoman ihan omanlaisekseen kesäjuomaksi.

Tässä raparperisimassa on neljännes fariinisokeria ja se tekee juomasta hieman ruskeaan, perinteisen siman tapaan. Seuraavan simaerän teen pelkällä hienolla sokerilla; silloin väri on kauniin vaaleanvihertävä tai pinkkiin vivahtava, riippuen raparperinvarsien väristä. :)

Raparperisima

  • 4 litraa vettä
  • 13 dl ohuita raparperinpaloja
  • 500 g sokeria (tavallista tai fariini-)
  • 1 kpl sitruuna (mehu ja raastettu kuori)
  • pikkuruinen muru hiivaa tai pieni ripaus kuivahiivaa

Kiehauta puolet vedestä ja keitä raparperinpaloja 20 minuuttia. Kaada kuuma raparperimehu siivilän tai harson läpi sokerin päälle ja sekoita kunnes sokeri liukenee. Lisää loput vedestä, raasta mukaan sitruunan keltainen pintakuori, halkaise sitruuna veitsellä ja purista joukkoon myös mehu. Kun seos on haalentunut hieman ihonlämpöä lämpimämmäksi, sekoita mukaan hiiva. Sitä ei todellakaan tarvita paljon; 1/5 teelusikallista riittää, kuivahiivasta vieläkin vähemmän.

Anna siman tekeytyä huoneenlämmössä vuorokausi, pullota puhtaisiin pulloihin. Laita pulloihin ennen siman lisäämistä teelusikallisen hienoa sokeria ja halutessasi rusinoita. Säilytä pullot jääkaapissa. Sima on valmista juotavaksi noin viikon päästä pullottamisesta. Jos odotat muutaman ekstrapäivän, juomasta tulee kuohuvampaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti