sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Stroganoff, stroganof, stroganov






Sroganoff on lihakastike minun makuuni: runsas ja maukas, suolakurkun tuomalla mukavalla vivahteella! Stroganoff valikoitui päivälliseksi kun pohdimme mitä tekisimme aiemmin valmiiksi paistamastamme naudan paistista. Osa pilkottiin wokkiin, totta kai, mutta kun lihaa oli vielä reilusti jäljellä, päätimme pitkästä aikaa tehdä stroganoffia perunoiden kera. 

Yleensä tämä tehdään naudan suikaleista mutta toimi tämä oikein hyvin paistetusta paististakin tehtynä. Jos siis pohdit mitä tekisit esimerkiksi paahtopaistin jämistä, stroganoff on oikein varteenotettava vaihtoehto!



Kastikkeisiin tulevista lisukkeista mainittakoon että usein stroganoff-ohjeissa käytetään usein ruokakermaan sijaan smetanaa, mutta meillä stroganoffiin on aina käytetty ruokakermaa. Hyvin sopii sekin tähän kastikkeeseen, ja lopputulos on keveämpi kuin smetanalla.

Vehnäjauhojen sijaan (tai ohella) voi hyvin käyttää ruskeaa Maizenaa; sitä helppokäyttöistä maissijauhosuurustetta joka ei paakkuunnu. Ruskeasta Maizenasta tulee kastikkeeseen myös kaunis väri!  Toinen kätevä vaihtoehto kastikkeen värin kaunistamiseen on soijakastikkeen lisääminen, mutta silloin pitää olla varovainen ettei kastikkeesta tule liian suolaista.

 

 

Stroganoff, resepti

  • 400 g naudanlihasuikaleita tai suikaleita valmiista paistista
  • 1 l vettä
  • 1 prk ruokakermaa
  • 1 kpl suolakurkku (puolikaskin riittää)
  • 1 kpl sipuli
  • 1 rkl tomaattipyrettä
  • 1 rkl sinappia
  • 0,5 dl vehnäjauhoja, desinkin voi laittaa jos tykkää tömäkästä kastikkeesta
  • lihaliemikuutio tai ripaus suolaa
  • mustapippuria myllystä tai valmiina rouheena n. 1 tl tai maun mukaan.
  • säilykeherkkusieniä (Jätä pois jos et tykkää; itse lisään herkkikset vain omaan annokseeni jälkeenpäin. )

Pilko sipuli pieniksi kuutioiksi tai renkaiksi. Kuullota pannulla öljyssä tai voissa. Lisää sekaan paistisuikaleet, anna ruskistua kunnolla. Kaada sekaan jauhot, kääntele seosta niin että jauhot levittyvät tasaisesti. Lisää tomaattipyre, vesi ja ruokakerma (tai smetana), sekoita. Anna kastikkeen kiehahtaa hiukan.

Lisää liemikuutio tai suola, sinappi ja mustapippuri. Jos olet aloitteleva ruoanlaittaja ja epävarma pippurin määrästä, laita aluksi vain vähän, maistele ja laita lisää jos siltä tuntuu. Sinappi ei useinkaan kuulu stroganoff-ohjeeseen mutta minusta se toimii tässä kastikkeessa tosi hyvin joten käytän sitä aina. :)



 Anna kastikkeen hautua hiljaisella lämmöllä parikymmentä minuuttia, sekoittele välillä. Jos koostumus on liian ”liru”, helpoiten parannat sitä lisäämällä kastikkeen joukkoon Maizenaa. Vettä lisäämällä  taas tietysti saat kastikkeen juoksevammaksi. Kun kastike on hautunut, lisää pilkottu suolakurkku ja halutessasi herkkusienet. Tarjoile perunoiden ja kasvisten kanssa!

2 kommenttia:

  1. Tuo Ruskea Maizena-suuruste muuten sisältää laktoosia (http://www.maizena.fi/suuruste-ruska), koten sillä suurustettua stroganoffia ei kannata tarjota laktoosi-intolerantikolle,

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota en tiennytkään! Mutta hyvä pointti, täytyy pitää mielessä jos tulee tehtyä tätä vieraille.

      Poista