sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Puolukkakiisseli ja riisipuuro




Meillä on pakkasessa puolukoita vaikka millä mitalla, kiitos ihanan anopin joka pitää meidät marjoissa jos emme itse ennätä niitä poimia. :) Iso osa puolukoista syödään smoothien joukossa, osa hillona ja survoksena ruokien kyljessä.  Vaan kyllä näistä marjoista paljon muutakin saa!

Tein tuossa eräänä päivänä puolukkakiisseliä ensimmäistä kertaa - lopputulos oli sen verran maukas että taidanpa tehdä toisenkin kerran! Puolukakiisseli sopi minusta ihan erityisen hyvin riisipuuron kaveriksi - molemmat myös sopivat joulun aikaan varsin passelisti. Riisipuuro puolukkakiisselillä toimikin tällä kertaa adventin lounasruokana.

Puolukkakiisseli, resepti

  • 2 dl puolukoita
  • 5 dl vettä
  • 1 dl sokeria
  • 1 tl vaniljasokeria
  • 3 rkl perunajauhoja
  • tilkka kylmää vettä suurusta varten

Kaada kattilaan puolukat, sokeri ja vesi, ei haittaa vaikka puolukat olisivat jäisiä. Kuumenna kunnes vesi kiehuu, keitä tämän jälkeen kymmenisen minuuttia. Voit varovasti painella puolukoita rikki kattilan reunaa vasten.

Erota seoksesta puolukan kuoret pois valuttamalla keitos harsokankaan läpi. Sekoita perunajauhoista ja vesitilkasta suurus ja suurusta kiisseli kaatamalla perunajauholiemi ohuena nauhana kattilaan kiisseliä koko ajan sekoittaen. Anna kiisselin pulpahtaa, älä keitä. Laita kiisseli jäähtymään. Ripottelemalla kiisselin pintaan hienoa sokeria, kiisselin pintaan ei tule kuorta niin helposti. Herkuttele kylmä kiisseli riisipuuron ohessa tai maidon, kerman tai vaniljakastikkeen kanssa.

Riisipuuro, resepti

  • 2 dl vettä
  • 2 dl puuroriisiä
  • 1 l maitoa
  • 1 tl suolaa

Kuumenna vesi kiehuvaksi, kaada joukkoon riisi. Keitä pari minuuttia, kunnes vesi on imeytynyt. Lisää maito, kuumenna ja kiehuttele hiljalleen kannen alla noin 40 minuuttia. Sekoita puuroa usein jottei se pala pohjaan. Mausta puuro suolalla. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti