torstai 11. heinäkuuta 2013

Sushia!

maki-sushi
Sushi on lempiruokaani! Tai no, on niitä lempiruokia muitakin mutta sushi on kyllä ehdottomasti kärkikahinoissa mukana. Tutustuin tähän japanilaiseen rullaruokaan kun tapailin miestäni ensimmäsiä kertoja: hän kutsui minut luokseen syömään ja valmisti sushia.

Muuten ihan mukava juttu mutta kun en ollut koskaan syönyt puikoilla! Aikamoiseksi sotkemiseksi ruokailu minun osaltani meni, mutta ihastuin silti sushiin kertaheitolla (ja samalla tietty myös tulevaan mieheeni vielä hiukan lisää. ;) ) Sushi jäi pysyväksi osaksi kotiruokalistaamme - ja minäkin opin sittemmin myös puikoilla syömisen taidon.

Sushi sopii kesään: tuoretta kalaa, raikkaita makuja - eikä ruokaa tarvitse tarjoilla lämpimänä! Parhaimmillaan sushi on vastavalmistettuna joten sitä ei kannata valmistaa etukäteen jääkaappiin odottamaan. Riisi on parhaimmillaan huoneenlämpöiseksi jäähtyneenä ja toisaalta kalaa ei kannata jääkaapin ulkopuolella kovin kauaa säilyttää.

Sushin täytteeksi sopii muukin kuin raaka kala


Tein tällä kertaa simppeleitä maki-susheja; riisiä, kalaa ja muita täytteitä nori-merilevään käärittyä. Nämä sushit ovat siitä mukavia että näitä voi syödä siististi myös sormin, ilman puikkoja. Sushit syödään soijan, wasabitahnan ja inkiväärilastujen kanssa. Wasabi on vihreää, todella tulista tahnaa joka valmistetaan piparjuuren tapaisesta kasvista. Sushin kanssa syötävät inkiväärilastut kannattaa hankkia valmiina kaupasta; niitä myydään  ainakin suurimmissa marketeissa kuten wasabi-tahnaa ja nori-merilevääkin. Myös kuvassa näkyviä bambumattoja löytyy yleensä samasta hyllystä.

Sekin sushissa on mukavaa että täytteeksi sopii tosi moni ruoka-aine. Yleensä sushiin liitetään mielikuvissa raaka kala, mutta ei sushi sitä välttämättä vaadi. Kylmäsavulohi sopii sushiin loistavasti samoin kuin katkaravut ja purkkitonnikalasta voi tehdä vaikkapa majoneesin kanssa oikein toimivan täytetahnan. Kasvisversiossa sushin täytteeksi voi laittaa esimerkiksi avokadoa ja kurkkua. Ravintolassa olen maistanut lihalla täytettyä sushia ja japanilainen makea munakas on hyvinkin perinteinen sushitäyte.

Minun maki-susheissani kurkku-lohiyhdistelmä on vakiokamaa ja myös katkarapuja tulee usein hyödynnettyä. Surimi eli ravunmakuinen puikonmallinen kalavalmiste on myös yleinen täyte. Surimia löytyy kaupasta usein samasta hyllystä sillien kanssa ja sitä myydän myös pakastettuna.

riisiviinietikka
Sushiriisi maustetaan riisiviinietikasta, sokerista ja suolasta valmistetusta mausteliemellä.




miten sushia tehdään
Kurkku-surimisusheja tulossa. Käteen otetaan riisimöykky, rutistellaan se tiiviimmäksi ja levitetään tasaisesti noin puoleen väliin nori-arkkia. Riisiosion alkupäähän laitetaan täytteet ja rulla rullataan bambumaton avulla tiukasti kiinni. Nori-levyn reunaa voi koskuttaa hieman veteen kastetuilla sormilla jotta rulla pysyy napakampana.



Bambumaton avulla maki-rullan kääriminen on helpompaa. Rullan tulee olla tiivis jotta se pysyy hyvin kasassa syötäessä.


 
Avokado terveellinen herkku maki-sushien täytteeksi.










 

 

Sushiriisin valmistaminen

 

  • 3 dl (250 g) sushiriisiä tai puuroriisiä (Risella sopii puuroriiseistä parhaiten)
  • 3 1/3 vettä (reilu kolme desiä siis)
  • 3 rkl riisiviinietikkaa
  • 2 rkl sokeria
  • 1 tl suolaa

Pese riisi huolellisesti kylmässä vedessä. Vaihda vettä välillä kunnes vesi on lähes kirkasta. Valuta pesuvesi pois ja siirrä riisi kattilaan, kaada joukkoon reilu kolme desiä kylmää vettä. Laita kansi päälle ja kuumenna vesi kiehuvaksi. Keitä riisiä hiljaisella lämmöllä kannen ala kymmenen minuuttia. Sammuta levy ja annan riisin hautua puolisen tuntia. Kantta ei saa avata välillä.

Valmista mausteliemi sekoittamalla 3 rkl riisiviinietikkaa, 2 rkl sokeria ja 1 tl suolaa. Sekoita kunnes sokeri ja suola ovat liuenneet. Sekoita liemi jäähtyneen riisin joukkoon tasaisesti. 

Kun riisi on valmista, voit aloittaa sushin valmistamisen. Täytteeksi voi käyttää esimerkiksi suikaloitua raakaa tuoretta lohta, ohuita kurkkusuikaleita, avokadoa ja surimia. Erilaisia täytteitä voi yhdistellä keskenään.

Sushin syöminen

Sushia syödään yleensä puikoilla. Sushipala otetaan puikkojen väliin, kastetaan sushipala wasabilla maustettiin soijaan ja nautitaan suupalana. Soija kaadetaan pieneen astiaan ja se maustetaan pienellä määrällä wasabia. Jokainen ruokailija laittaa soijaansa wasabia juuri sen verran mikä omille makunystyröille parhaiten sopii.  Ennen kuin sushipala dipataan soijaan, sen päälle asetetaan inkiväärilastu. Se raikastaa ja täydentää makukokonaisuutta. Sushia ei kannata "uittaa" soijassa (sehän on tosi suolaista), pohjan kastaminen kevyesti kastikkeeseen riittää. Sitten vain sushipala kokonaisena suuhun, ah!

Edit: Wasabin sekoittaminen soijaan on yleinen tapa - mutta sitä voidaan pitää myös etikettivirheenä. Wasabinokare sushipalan päälle olisi oikeaoppisempaa. Silloin tosin on itselläni ainakin isompi riski siihen että lieskat leimahtavat suusta jos nokare on yhtään liian iso! x) Wasabi on tosi tulista. Sekoittamalla pienen nokareen soijaan saa wasabin makua helpommin säädeltyä.

Etiketin mukaan inkiväärilastu syödään sushipalojen välissä jotta suu on valmis uudelle maulle. Näin itsekin tein aiemmin mutta siirryin myöhemmin nappaamaan lastun sushin päälle. Nam.

Sushin syöminen sormin puolestan on hyvinkin ookoo, varsinkin nigirien jotka varomattomissa puikoissa saattavat herkästi hajota. Siihen, että nigiristä soijaan kastetaan nimenomaan se riisipalleron päällä oleva kalapala riisiosan sijaan, ei minun näppäryyteni vielä taivu! :D

Sushia ei silti kannata jättää väliin vaikkei jokaista etikettinyanssia hallitsisi - herkkua se silti on ja varsin rentokin syötävä loppujen lopuksi. 

Herkullisia sushihetkiä! :)

3 kommenttia:

  1. Kiva postaus minun lempiruuasta! =)
    Sen verran vain pitää mainita että jos oikeaoppisesti sushia haluaa syödä niin ei sotketa wasabia soijaan, se on isompi nou-nou "sushi-etiketissä" ;) Ja inkivääri on ns paletcleanser sushi-palojen välissä, ei yhdessä syötäväksi tarkoitettu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi meitä juntteja! x) Ei vaan, ihan hyvä kun oikaiset. ;)

      Tuon inkiväärijutun olen kyllä kuullut aiemminkin, jotenkin vaan olen oppinut laittamaan sen sushin päälle, maistuu mulle paremin niin.. Googlaamalla löytyi lisää etikettiohjeistusta; nigirit ilmeisesti olisi hyvä syödä käsin (ihan fiksua kyllä) ja niissä vain kala koskettaa soijaa. Näin kertoo Iltasanomien Ruokalan ohjeistus: http://www.iltasanomat.fi/ruokala/uutiset/art-1288752997897.html

      Lapset taitavat syödä meillä sushit oikeaoppisemmin kun eivät käytä wasabia tai inkivääriä ollenkaan ja syövät sushinsa käsin. :P

      Poista
    2. Inkiväärin tarkoitus on neutraloida suu aina kun vaihdetaan sushilajista toiseen. Silloin uuden lajin makujen ei pitäisi sekoittua edellisen kanssa.

      Vähän sama homma kuin olut tastigissä lajin vaihdossa syödään kurkkuviipaleita.

      Poista