lauantai 20. joulukuuta 2014

Pipariprojekti



Sanotaan että talon rakentaminen on ultimate-stressitesti parisuhteelle. Me tehtiin se, ja selvittiin voittajina! Joku voisi kritisoida pieniä mittasuhteita mutta meille tämä oli ihan juuri sopivan kokoinen rakennusurakka, että sikäli.

Valmistaikinoissa on eroja


Pakastealtaan piparitaikinat ovat meidän perinteemme, niin tänäkin vuonna. Testissä on ollut sekä Sunnuntain että Myllyn Parhaan valmistaikinoita. Piparkakkutalon rakensimme Myllyn Parhaan taikinasta - tykkään sen mausta enemmän - mutta hieman mureneva rakenne ei kyllä ollut ihanteellinen piparkakkutalon osien leipomiseen ja kasaamiseen. Sunnuntain taikina pysyy koossa paremmin, eikä senkään maussa vikaa ole.

Muistutukseksi itselle: leivo peruspiparit Myllyn Parhaan taikinalla, rakenna piparitalo Sunnuntain taikinasta. Ja leikkaa piparitalon palat leivinpaperoidulla pellillä > et joudu siirtelemään isoja paloja ja vältät repeämisriskin.


Pipareiden koristelussa enemmän on enemmän


Lapset olivat suorastaan liikuttavan vaikuttuneita vanhempiensa piparitalonrakennustaidoista, mutta niin olen minäkin poikastemme taiteellisista pipariluomuksista. More is more, todellakin! :)







2 kommenttia:

  1. Sunnuntaita olen yleensä käyttänyt. Nyt ostin Myllyn parasta. Lehmäpiparien jalat katkeilivat, oli aika haastavaa saada pysymään niitä koossa. Maku oli kyllä hyvä ja piparit mureita. En kyllä siitä taloa lähtisi rakentamaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, samanlaisia kokemuksia tosiaan täälläkin, seuraava talo tehdään Sunnuntailla! :)

      Poista