sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Vaalikahvien raparperipaistos eli raparpericrumble

raparperipaistos


Mysli ja raparperi toimivat hienosti yhteen raparperipaistoksessa! Tämä paistos, kansainvälisemmin sanottuna crumble, on helppo valmistaa ja huiman herkullinen erityisesti vaniljajäätelön kanssa.

Yleensä olen käyttänyt vastaaviin paistoksiin kaurahiutaleita mutta tämänpäiväisessä sävellyksessä hedelmämysli korvasi puurohiutaleet. Pähkinäinen mysli olisi ihana vaihtoehto myös. 



Nappasin puutarhapalstalta mukaan vain kolme pienehköä raparperinvartta mikä oli kyllä liian vähän suhteessa muruseoksen määrään.  Paistettu muruseos on tosin itsessään jo herkkua joten ei paistos missään nimessä haaskuuseen silti mennyt! :)

Tokihan silti raparperipaistoksessa saisi raparperi maistua oikein kunnolla. Lapset eivät meillä niin raparperin kirpeydestä välitä joten heille tämä taisi olla herkumpaa kuin raparperikokkailut yleensä, heh.


Muruset maistuivat myös ennen paistamista. :)




Muruseosta tulee tällä ohjeella iso annos. Jos haluat murua vähemmän, vähennä ohjeesta jauhojen määrää. Voita tässä ohjeessa on muutenkin jo melko vähän joten rasvan määrää ei välttämättä tarvitse pienentää.

Raparperipaistos eli raparpericrumble, resepti


  • 4 kpl raparperin varsia (ei niitä jättimäisiä)
  • 2 rkl perunajauhoja
  • 2 rkl sokeria (noin)
  • kanelia mausteeksi

Muruseos

  • 100 g voita
  • 2 dl vehnäjauhoja
  • 1,5 dl mysliä (tai kaurahiutaleita)
  • 1,5 dl sokeria, puolet fariinisokeria, puolet tavallista


Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Pilko raparperin varret, pienimmät ilman kuorimista ja isommat kuorittuna. Kaada palat piirakkavuoan pohjalle, lisää sekaan perunajauho. Lissää halutessasi hieman sokeria, mausta kanelilla. 

Sekoita muruseoksen ainekset, nypi murumaiseksi. Voin on hyvä olla huoneenlämpöistä. Näillä helteillä sillä ei tosin ole niin väliä; jääkaappikylmä voi pehmenee hetkessä muutenkin. :)

Levitä muruseos raparperien päälle. Paista uunissa keskitasolla kunnes pinta on ruskistunut ja raparperit pehmeitä, puoli tuntia suunnilleen. Tarjoile lämpimänä vaniljajäätelön kanssa.

Muitakin raparperiherkkuja meillä tullaan tekemään vielä paljon; ainakin raparperi-mansikkakiisseli ja raparperikakku kuuluvat varmasti meidän alkukesään! 





2 kommenttia:

  1. Kuulostaa tosi namilta! Pitää ensi viikonloppuna tehdä oma versio tästä, kun olen taas raparperien äärellä.

    VastaaPoista