sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Suppilovahveroita metsästämässä



Meillä on viimevuotisia kuivattuja suppilovahveroita vielä jäljellä mutta enpä silti malta pysyä pois sienimetsästä! Viime viikonlopun upeaa säätä ei vaan voinut haaskata joten menin metsään - tällä kertaa sain houkuteltua lapsetkin mukaan. Arvelin kuusivuotiaiden jo jaksavan etsiä ihan niitä sieniäkin yleisen kekkuloinnin lisäksi ja jaksoivathan nuo.

Piilossa

Saalis oli oikeastaan toissijainen juttu upeassa säässä mutta oltiin onnekkaita saatiin suppiksiakin ihan mukavasti. Vähintään yhtä kivaa oli kuitenkin kaikenlainen kiipeily, puiden halailu, ötököiden tutkiminen ynnä muut metsäjutut. :)


Kirkkaan syyspäivän valo on ihan huikean kaunista; matalalta paistava aurkinko ei paista metsässä silmiin mutta tekee kaikesta ihan mielettömän kaunista. Syksyinen metsä on kyllä yksi mun lempipaikoistani. Nytkin aurinko hiukan pilkahtelee - kiva ulkoilusää taas! :)






2 kommenttia:

  1. On meitä kyllä hemmoteltu, suorastaan törkeän hienoilla syyspäivillä! Mukava metsäreissu teillä ollut!
    Viikolla kävin myös suppiksia etsimässä luottopaikastani. Litran verran löysin. On ihan liian kuivaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuivaa on kyllä! Tuon sieniapajan perinteisesti parhaassa kohdassa oli nyt vain jokunen kuivahtanut sienen alku, pöh. Onneksi löytyi kosteampiakin kohtia joissa vahverot olivat päässeet kasvamaan ihan hyvin. :)

      Poista