Meillä ei ole mansikoita pakkasessa - mutta karhunvatukoita on!

Tänä kesänä mansikoiden hinnat olivat ihan hullun korkeat; viiden kilon laatikosta sai parhaimmillaan maksaa päälle 60 euroa täällä pääkaupunkiseudulla. Huuuuuh!!! Vaikka mansikat on ihania ja mielellään talvellakin noita kesän makuja maistelen, nyt jäi ensimmäistä kertaa mansikat pakastamatta. Saahan noita tarvittaessa kaupan pakastealtaastakin jos ihan hillitön mansikanhimo yllättää. Mutta jotain muuta spesiaalia pakkasentäytettä tuli hankittua.

Koska logiikkani kulkee välillä itsellenikin käsittämättömiä polkuja, päädyin mansikoiden sijaan ostamaan vielä mansikoitakin kalliimpia marjoja. Tämän kesän järjettömien mansikkahintojen ansiosta meillä on nyt siis pakkasessa muiden marjojen lisäksi pari kiloa karhunvatukoita. :)

Ns. mansikkarahoilla ostettiin myös mansikoita edukkaampia marjoja eli mustaherukoita. Että ei tässä nyt ihan tärviölle tullut marjakassaa tuhlattua kaiken maailma erikoisuuksiin. Kokonaisuudessaan siis mansikoista säästyneillä rahoilla meille hankittiin suoraan kotiovelle putsattuina toimitettuja karhunvatukoita (Kätevää! Herkkua! Hirrrmu kallista!) sekä marjatilalta itse poimittuja mustaherukoita (Edukasta! Ihania marjoja; miksei me tätä aikaisemmin keksitty?!). Olen itseasiassa aika tyytyväinen tähän ratkaisuun, tykkään ihan hulluna näistä molemmista marjoista eikä kumpaakaan mulla ole aiemmin talvivarastoissa ollutkaan. Ostomarjaa on pakkasessa suunnilleen saman verran kuin ennenkin, marjalajit vain vaihtuivat.

Mutta niihin karhunvatukoihin: tilasin marjat pääkaupunkiseudulla toimivasta marjatkotiin.fi -palvelusta. Firman bongasin jostakin kauppareissulla löytyneestä ilmoituksesta ja kävin kurkkaamassa nettisivuja. Mansikoita ensin meinasin mutta olivat siellä kilohinnaltaan vielä reilusti kalliimpia kuin mansikkakojuissa - ihan ymmärrettävää kun maksetaan myös kotiinkuljetuspalvelusta. Mutta siellä oli tarjolla myös karhunvatukkaa ja siitä se ajatus sitten jäi mielenpohjalle kummittelemaan, hinnasta huolimatta, sen verran harvoin näitä on muualla tarjolla ollut.

Olin aiemmin maistanut karhunvatukoita vain pari kertaa; joskus 15 vuotta sitten Budapestin reissulla suoraan puskasta (nam!) ja torilta ostetusta pikkupurkista (uhh, raakoja). Hiukan jännitti että ovatkohan nuo kotimaassa kasvatetut karhunvatukat ollenkaan makeita. Ja että minkälaista laatua sieltä nettipalvelusta mahtaa tulla noin ylipäätään.

Pettyä ei tarvinnut; marjat olivat ihanan kypsiä joka ikinen ja yhtään millään tavalla viallisia marjoja koko kahden ja puolen kilon erästä ehkä kaksi tai kolme kappaletta. Vau. Minusta aika hyvin kun kyse oli vielä noin pehmeistä marjoista. :) (Tuon alakuvan marjan rikoin ihan itse; piti tutkia että mitä siellä marjan sisällä on kun se ei ollutkaan ontto niin kuin vadelma.)

Karhunvatukka poikkeaa vadelmasta värin lisäksi myös siinä että marja ei ole ontto. Karhunvatukassa on tuollainen vaalea / hiukan vihertävä, pehmeä, miedonmakuinen sisusosio. 

Rasiallinen maisteltiin samantien ja tykkäsin kyllä. Vadelmalta nuo eivät maistu. Ovat melko mietoja mutta on niissä joku jännä ominasmakunsa - aika kiva minusta. Jostain syystä mulle tuli mieleen hiukan joku colajuoma, semmoisella raikkaalla ja tuoreella tavalla. xD

Marjatkotiin.fi :ssä kerrotaan myös miltä tilalta mitkäkin marjat tulevat. Nämä meidän karhunvatukat ovat peräisin Itä-Suomesta, Ruutiaisen puutarhalta Kiteeltä. Hyvin olivat marjat kasvaneet ja kypsyneet Karjalan kunnailla!

Pakastin nämä pusseihin, hiukan sokeria perään. Karhunvatukat kuulemma säilyttävät rakenteensa hyvin sulaessaankin, samaan tapaan kuin vadelmat. Syssymmällä se nähdään kun kaivan ekat marjat pakkasesta! :)


.

Suomenlinnassa eli Pokemon-jahtia perheen kesken

Jos pelaat PokemGo:ta ja asut pääkaupunkiseudun tuntumassa, olet varmaan kuullut että Suomenlinna on THE paikka metsästää poksuja. Pokestoppeja on pilvin pimein ja pokemoneja löytyy ihan valtavasti - harvinaisiakin.

Pojilla ei ole Pokemon-peliä omissa kännyköissään mutta me pelataan yhdessä minun ja miehen kännyillä. Ihan hyvä näin; pysyypähän lasten pelaaminen kohtuudessa. Ja aikuistenkin, kun vuorotellaan kännykänhaltijoita. x)

Noooh, pitihän meidänkin Suokkiin sitten mennä, ollaan tuota peliä pelattu siitä asti kun se heinäkuussa Suomessa ilmestyi. Oli muuten aikakin tehdä koko perheen Suomenlinnaretki; pojat ovat jo koululaisia ja ollaan käyty yhdessä Suomenlinnassa tasan kerran - silloin pojat olivat vielä vaunuikäisiä eivätkä muista reissusta mitään.

Suomenlinna oli Pokemonien suhteen maineensa veroinen - ja upea paikka muutenkin. Jostain syystä en ole tainnut aiemmin käydäkään ihan Kustaanmiekalla asti mutta tällä kertaa mentiin sinne saakka. Maisemat olivat ihan mahtavat ja oli kiva istuskella nurmikolla piknikillä ja katsella horisontissa lipuvia purjeveneitä. Ja nuo muurit, pimeät käytävät ja kurkistusaukot..!


Parasta reissussa oli se että lapset ihastuivat Suomenlinnaan noin muutenkin! :) Tykit, linnoitukset, telakalla olevat laivat, muurit, synkät luolat, ruutivarastot, sukellusvene.. Kyllä ne näyttivät uppoavan ekaluokkalaisiin poikiin ihan ilman Pokemonejakin, onneksi!

Koululaisilla on jo sen verran järkeä ja itsesuojeluvaistoa että heidän voi antaa liikkua saarella aika vapaasti. Taaperoisten kanssa on hiukan toinen juttu; saarella on kaikenlaisia muureja, kallioita, ikkuna-aukkoja ja kuoppia. Juu nou, kaikenlaista minkä pienten lasten perässä juoksentelevä äippä voi nähdä vaaranpaikkana.

Että taitaa siihen olla syynsä ettei ole vilkkaiden kaksoslasten kanssa tullut tuolla ilman vaunuja aiemmin käytyä. x)

Käsityöliikkeisiin en edelleenkään päässyt ajan kanssa kiertelemään mutta eipä tuo niin haitannut.. Ehkä seuraavalla reissulla istutan perheen pojat jonnekin puun juurelle pokestopin läheisyyteen ja livahdan itse tuommoiseen söpöön puotiin tutkimaan josko löytyisi jotain nättiä käyttökeramiikkaa. :)

Matkan varrelta löytyi jättimäinen tyrnipensas. Tyrnin olen nähnyt vain pari kertaa aiemmin enkä ihan satavarma ollut onko puska tyrni vaiko eikö.

Epäilystä aiheutti lähinnä se että isossa puskassa oli marjoja vaikka se sijaitsi keskellä vilkasta turistialuetta. Että miten voi olla mahdollista että kukaan ei ole marjoja parempaan talteen vielä kerännyt? :D

Voi olla että varsinainen satokausi oli vasta edessäpäin, tiedä häntä. Muutaman marjan uskalsin kuitenkin maistaa. En olekaan tyrnimarjoja koskaan aikaisemmin syönyt.

Mun mielikuva tyrnimarjan mausta oli että ne ovat ihan valtavan happamia ja melkeinpä pahoja. Maku yllätti positiivisesti. Musta niissä oli selvä appelsiinin vivahde; voi kylllä johtua ihan vaan oranssin värin tuomasta assosiaatiosta. (Pikimustassa karhunvatukassakin maistuu minusta pikkuisen Coca-Cola, heh.)

Kiva reissu oli, Suomenlinnassa on aina mukava käydä. :) Ihmisiä on paljon mutta tilaa sen verran että mahtuu olemaan, ympäristö irrottaa arjesta mukavasti kun kulman takaa löytyy aina jotain jännää. Kuten vaikka sukellusvene tai telakka. Tai hobittikylä. Ruutivarastoiksi noita somia kumpareita väittivät mutta kyllähän sen nyt heti näkee että hobittien asumuksia ne oikeasti ovat. x)

Valkoinen pizza eli pizza bianco suppiksista ja kesäkurpitsasta

Kesäkurpitsa-suppilovahveropizzan valmistamiseen päädyin näin: eräänä iltana päätin jättää Pokemon-jahdin väliin ja pakkasin taskuuni puhelimen sijaan kangaskassin - ihan siltä varalta jos polun laidalta löytyisi jokunen sieni.

Ja voi herrimujee kun niitä sitten löytyikin. Pari kolme litraa ihan vaan polkujen varsilta! :O Kun eihän niitä suppilovahveroita voinut siihen polun varteen jättää, tietenkään. x) Mainio sienivuosi tämä kyllä!

Suppiksia tuli paisteltua aterioiden kylkeen ihan sellaisenaan, mutta jotain muutakin piti päästä kokeilemaan. Ankaran googlailun jälkeen löysin leipomuksen/t nimeltä pizza bianco, flammekueche, tarte flambée tai Flammkuche.

Käytännössä aika samasta näissä on kyse; pizzamaisesta eväästä jossa on pohjalla tomattikastikkeen sijaan ranskankermaa tai ranskankerma-rahkaseosta. Monessa reseptissä täytteenä oli kesäkurpitsaa ja sienetkin tähän käyvät hyvin - minusta suppiksille sopiikin pohjaksi paremmin ranskankerma kuin tomaattikastike.

Monessa reseptissä painotettiin ohuen ohutta pohjaa. Tämän pidin mielessä ja hyvin toimi; tämä oli myös varmaan eka kerta kun mun pizzapohjani oli ihan oikeasti rapea. :) Rapeuteen vaikutti varmasti myös se että täytettä oli huomattavan paljon vähemmän kuin siinä tavallisessa suomalaisessa kotona tehdyssä pizzassa yleensä.

Tällä kertaa muistin myös jättää uunipellin kuumenemaan uuniin ennen pizzan paistoa. Taikinan kaulitsin valmiiksi leivinpaperille, sitten pelti pois uunista ja vips - taikinalätty leivinpapereineen pellille. Täytteet pikapikaa päälle ja takaisin uuniin vartiksi.

Valkoinen pizza eli pizza bianco kesäkurpitsasta ja suppilovahveroista

• 2 dl vettä (kädenlämpöistä)
• 1/4 pala hiivaa
• 4 dl vehnäjauhoja (mitä hienompi jauhatus, sen parempi lopputulos)
• 0,5 tl suolaa
• loraus oliiviöljyä

• Pieni kesäkurpitsa siivuina (+ suolaa "itkettämiseen" jos haluat)
• Suppilovahveroita maun mukaan (minulla taisi olla vajaa litra)
• Puolikas sipuli renkaina
• Puoli purkkia ranskankermaa (sen verran että saat pizzapohjan hyvin "voideltua")
• Pari kourallista mozzarellaraastetta (tai muuta juustoraastetta)
• Timjamia (minulla kuivattua, tuorekin varmasti käy)
• Mustapippuria myllystä

Liuota hiivanokare kädenlämpöiseen veteen, lisää jahot ja suola ja vaivaa viisi minuuttia. Lisää loraus öljyä ja vaivaa vielä toiset viisi minuuttia. Jätä taikina kohoamaan noin tunniksi liinan alle.

Kuumenna uuni 250 asteeseen, pidä pelti uunissa. Siivuta kesäkurpitsa juustohöylällä ohuiksi kiekoiksi. Haihduta sienistä kuumalla pannulla ylimääräiset nesteet, lisää sekaan nokare voita ja sipulirenkaat, paista. 

Kun taikina on kohonnut, puristele siitä kuplat pois ja kauli leivinpaperin päällä mahdollisimman ohueksi. Taikina on hiukan reilu yhdelle pellille joten voit halutessasi jakaa taikinan kahtia ja tehdä kaksi pienempää pizzaa tai yhden pellillisen ja heittää pienen osan taikinasta pois. 

Ota pelti uunista, siirrä taikina leivinpapereineen pellille. Sivele päälle ranskankermaa, ripottele päälle hiukan timjamia ja pippuria (suolaa ei tarvitse varsinakaan jos olet suolannut kesäkurpitsat). Sirottele päälle tasaisesti pari kourallista juustoraastetta. Jos olet itkettänyt kesäkurpitsaviipaleita suolalla, huuhtaise hiukan ja puristele neste pois. Levitä viipaleet tasaisesti pizzan päälle yhdessä sienien ja sipulirenkaiden kanssa. 

Paista uunin keskitasossa 250 asteessa noin vartti, nauti uunituoreena ja rapsakkana! :)

Tomaattisella kvinoalla täytetyt kesäkurpitsat - herrrkullista! :)

Hinkuan kasviksiaaa..! Varmaan se on tää kesä. Hinkuan kovasti myös jotain uutta ruokaa kokeiltavaksi - ja nämä kvinoalla täytetyt kesäkurpitsat vastasivat kumpaankin mielitekoon. Maukasta oli, suht helppoa ja nopeaa valmistaakin! :) Kvinoatäytteiset kesäkurpitsat ovat hyvä ateria ihan sellaisenaan, ilman ihmeempiä lisukkeita. Minulla oli lautasella kurpitsan lisäksi hiukan uunikalaa ja mainiosti toimivat yhdessä myös.

Tomaatin ja fetan maustama täyte oli tosi hyvää ja kesäkurpitsat kypsyivät juuri sopivan napakoiksi. Tomaatti sopii melko miedon makuisen kvinoan kanssa huippuhyvin yhteen - en olekaan aiemmin hoksannut yhdistää näitä kahta. Feta toi sekin hienosti makua sekä täyteläisyyttä kokonaisuuteen. Hyvää oli, kertakaikkiaan. Mun mielestäni. Lapsilta jäi lautaselle, mutta niin niiltä tuppaa jäämään moni muukin äipän kasvisruokakokeilu. x)

Kvinoa on näitä superruokia joista saa vaikka mitä hyvää ja kaunista: kuitua, vitamiineja, kivennäisaineita ja proteiinia, kalsiumia ja aminohappojakin poikkeuksellisen paljon. Olo onkin nyt kuin supernaisella, heh.

Tomaattikvinoalla täytetyt kesäkurpitsat, resepti

• 2,5 dl kvinoaa
• 2 kpl kesäkurpitsaa 
• 3 kpl tomaatteja  (+ pari ruokalusikallista tomaattipyrettä)
• 150 g fetaa muruna
• Pari kevätsipulia tai pieni kesäsipuli varsineen
• Mustapippuria myllystä
• Kanalientä (tai kanaliemikuutio ja vettä)
• Hiukan juustoraastetta täytteen päälle

Kalttaa tomaatit: tee ristiviilto tomaattien kärkiin ja laita tomskut kiehuvaan veteen suunnilleen puoleksi minuutiksi kunnes kuori alkaa irtoilla. Viilennä tomaatit kylmässä vedessä ja irrota kuoret käsin. Kuori irtoaa tosi helposti. :) Kuutioi tomaatit. 

Halkaise kesäkurpitsat pituussuunnassa veneiksi, koverra sisus varovasti esimerkiksi pienellä jäätelökauhalla tai lusikalla. Säästä sisus täytettä varten.

Kuumenna kattila ja laita tomaattikuutiot kattilaan. Sekoita ja anna muhjuuntua, lisää joukkoon halutessasi hieman tomaattipyrettä makua syventämään. Loraus punaviiniä sopii tähän myös. :)

Huuhtele kvinoat kylmällä vedellä hyvin ja lisää kvinoa kattilaan tomaatin sekaan kypsymään. Tähän menee reilu vartti suunnilleen. Lisää nestettä (valmista kanalientä tai vettä) tarpeen mukaan. Jos käytät maustamiseen kanaliemikuutiota, voit laittaa sen jo tomaattimuhjun joukkoon. Mausta seos mustapippurilla. Seos saa olla melko tanakkaa jotta se pysyy hyvin kesäkurpitsaveneiden sisällä.

Kun kvinoa on kypsää, ota kattila liedeltä ja lisää joukkoon feta. Puristele kurpitsan sisuksista ylimääräiset nesteet pois ja lisää haluamasi määrä sisusta seokseen, lisää myös silputtu kevätsipuli, sekoita. 

Asettele koverretut kesäkurpitsanpuolikkaat vuokaan ja täytä kvinoaseoksella.  Lisää pinnalle vielä juustoraastetta, laita uuniin noin vartiksi 225 asteeseen. Viimeiset minuutit voit halutessasi paahtaa kesäkurpitsoja grillivastuksilla jotta saat juuston pintaan rusketusta.

Lapsilta opittua eli zen ja metsässä olemisen taito

Viime viikolla keräsin ensimmäiset mustikat pakkaseen. Pari ensimmäistä mustikkalitraa haettiin metsästä yhdessä jälkikasvun kanssa. Lasten seurassa metsässä oli tosi kivaa.   Pojat lähtivät marjaan mielellään ja taisivat tosiaan viihtyäkin, mikä ilahdutti minua kovasti.

Se mikä meidän yhteisessä mustikkareissussa yllätti, oli lasten pitkäjänteisyys sekä semmoinen yllättävän rauhallinen hetkessä oleminen. Eivät nuo hiljaa olleet varmaan hetkeäkään – se oliskin ollut jo aikamoinen ihme – mutta minkäänlaista riekkumista tai kärsimättömyyttä ei mustikkareissussa ilmennyt. Liekö metsä heille rauhoittava elementti vai ovatko vaan kasvaneet sen verran isoiksi että kärsivällisyyttä ja keskittymiskykyä alkaa jo löytyä?

Veljekset keräsivät marjoja hyvin huolellisesti, marja kerrallaan. Kiirettä ei ole. Annetaan havujen välistä siilautuvan auringon kutitella ja ollaan läsnä kaikilla aisteilla. Yksi mustikka suuhun, yksi ämpäriin. Jos mustikka tipahti hyppysistä sammalikkoon, tapaus raportoitiin velipojalle ja äipälle. Ison mustikkamättään löytämisestä iloittiin ääneen ja pyydettiin muutkin paikalle samalle apajalle. Välillä huomattiin puussa tikka tai erikoisen näköisiä sieniä ja niitä sitten päiviteltiin ja ihmeteltiin yhdessä. Mustikkaämpäri unohtui hyväksi toviksi siihen mättään vierelle. Ja se oli just hyvä. :)

Nyt kun lapset ovat jo tulevia koululaisia, marjaretki lasten kanssa tuntui rennomalta kuin marjastus yksin! :D Tähän on tultu! Kauas niistä ajoista kun kuskasin lähimetsään kaksi taaperoista kumppareissaan kompuroimaan. Silloin eivät tykänneet hommasta yhtään. ”Mennään pois” –vaatimuksen alkoivat silloin melkein heti kun oltiin päästy metsikköön. ”Ettehän te ole keränneet kuin yhdet marjat!”, perustelin minä jäämistä. ”Ollaanpas kerätty enemmän”, kuului silloin vastalause. Kipossa oli kaksi mustikkaa. Hah!

Nyt metsä tuntui olevan pojille mukava ja monella tavalla kiinnostava ympäristö. Marjojen keruu ei tuntunut olevan pakollinen paha vaan kiva homma joka myös tehtiin suurella pieteetillä. Siinä missä minun ämpäristäni löytyy mustikoiden lisäksi puiden lehtiä ja mustikan oksia sun muuta, voisi poikasten keräämät marjat laittaa suoraan rasiassa pakkaseen. 

Mulle marjastuksessa puskee herkästi päälle saaliinhimo ja suorittamisen tarve. Eihän se pelkästään huono asia ole; saadaanpahan varmasti riittävästi marjoja pakkaseen. Mutta se vie kyllä hiukan pois sitä metsässä liikkumisen rauhoittavaa ja rentouttavaa vaikutusta. Yksin marjastaessa saan tyydytystä erityisesti siitä täyttyvästä marjasangosta. Lasten kanssa homma ei ole ehkä niin tehokasta mutta väittäisin että paljon leppoisampaa ja hauskempaa kyllä! :)

.

Puikahdus palstalle

Sää on suosinut palstaviljelijää sillä tavalla että kastelureissuja ei ole tavinnut tehdä! :D Eilen ehdin mukavasti piipahtaa viljelyksillä parin iiiison sadekuuron välissä, aurinkokin ehti pilkahataa palstalla ollessa. Sade ja suht lämpimät säät ovat saaneet palstan räjähtämään kasvuun ja kukkaan. :)

Vaikka palsta ei juuri nyt kastelua vaadikaan, on viljelijän silti ihan hyvä käydä tiluksilla pitämässä kasvustoa ruodussa. Ettei käy kuten tuossa yläpuolen kuvassa; tasan tuossa kukkien kohdalla menee (tai no, meni) hernepenkin ja kukkapenkin välinen käytävä.

Kehäkukat saavat meillä mellastaa melkeinpä mielensä mukaan; en nypi taimia pois vihannes- tai kukkapenkkien reunoilta elleivät vie tilaa varsinaisilta vihanneksilta tai perennoilta. Käytävälle taipuilu ei ole niin vakavaa. Siirrän kukat vaan syrjään jos on tarvetta mennä juuri tuolle käytävälle. x)


Tänä vuonna meillä ei ole ollut hernekärsäkkäitä, jee! Herneen taimet ovat saaneet itää ihan rauhassa. Kasvuvauhti ei Onward-lajikkeella ole ollut mitenkään vauhdikasta, mutta hengissä ovat ja hyväkuntoisen näköisiä. Ja kaipa tuo herneiden kasvu on joka tapauksessa pidemmällä kuin viime vuonna.

Keväällä ensimmäiseksi kylvetty porkkanamaa on varsin pörheä. Ja aika mukavan kokoisia harvennusporkkanoita sieltä jo tulee.

Tässä vaiheessa harventaminen on jo ihan kiitollista puuhaa; näitä porkkanoita voi jo viedä kotiinkin.


Isotähtiputkista tykkään kovasti ja tänä vuonna istutin muutamaa uuttakin lajiketta. Ylemmässä kuvassa jo muutaman vuoden kasvanutta perusmallin tähtiputkea ja alla pinkimpi versio Pink Pride. Ihana väri!



Taivas tummui aika ukkosmaiseksi. Jyrinääkin kuului mutta ehdin alta pois ennen uusia sateita. Hennonväriset myskimalvat näyttivät auringonpaisteessa aika kivalta synkeää taivasta vasten.

Etualan parsakaalit ovat jonkin verran kärsineet ötökkäyökkäyksistä. Jokunen kaalintaimi on kaluttu ihan rangaksi mutta nämä ovat toistaiseksi ihan elinkelpoisen oloisia. Aiemmin meidän palstalla ei kaaliötököistä olekaan juuri haittaa ollut.



Pavuilla on nyt salot, mutta olivat ehtineet alkaa kietoutua maisseihin ennen salkojen laittamista. Maissit vaan ei tahdo pysyä papujen kasvuvauhdissa. x)

Sitruunakurkku on kukkinut jo jonkin aikaa mutta yhtään kurkun alkua ei vielä näy. Saas nähdä tekevätkö satoa. Tavallisissa avomaankurkuissa pikkuisia kurkunpoikasia onneksi jo näkyy.

Tämä salaattikaunokainen on joko talvehtinut (!!!) tai kylväytynyt itsekseen. Tällaisia lajikkeita mulla ei tänä vuonna ollut siementen joukossa ja salaattipenkkikin on nyt ihan toisaalla. En muista lajikkeen nimeä, mutta hurjan hyvä salaatti on. Hyvänmakuista satoa tulee pitkään. Olen tästä salaatista kerännyt alimpia lehtiä jo viikkojen ajan ja edelleen tämä tekee miedon maukkaita ja rapeita lehtiä. Yritän ottaa siemeniä talteen tänä vuonna jos sattuu kukkimaan. :)

Nyhtökauraa maistettu ja Löylyn ravintola koettu!

Phuuh, kiirettä pukkaa! Josko porukkaa jäis tän viikon jälkeen lomalle ja töissäkin tahti vähän rauhoittuisi..! Tämän päivän onneksi katkaisi mukavasti palaveeraus kaupungilla ja lounas siinä paljon puhutussa Jasper Pääkkösen Löylyssä. Ei saunottu mutta mukava kokemushan tuo ravintolan lounaskin oli.

Ihan  viihtyisä ja ihan tyylikäs oli ravintolatila, ei mikään pönötysmesta kuitenkaan, onneksi! Ikkunaseinä merelle on kyllä tosi jees, oli mahtavaa katsella (melkein) myrskyävää merta rankkasateen kourissa. On vaan niin siistiä istuassa sisällä lämpimässä kun ulkona tuulee ja vettä tulee taivaan täydeltä! Terassia näytti olevan paaaljon, että kyllä tuo hyvälläkin säällä varmasti varsin kiva paikka on. ;)

Lounaslistalla oli tänään Jasperin kalakeiton sun muun lisäksi myös nyhtökaurapastaa. Mikä tuuri, tuskinpa nyhtistä tuollakaan joka päivä on tarjolla! Sitä oli kokeiltava kun kerran tilaisuus sattui kohdalle. Kaupasta tätä ihmeainesta ole vielä onnistunut bongaamaan.  Löylyn nyhtispasta-annos oli reilu ja pasta nyhtökauroineen täyttävää eli nälkä ei jäänyt. Vihreät pavut annoksessa olivat mukava lisä. Papujen laji jäi epäselväksi, olivat aika pieniä härkäpavuiksi. Soijapapuja ehkä?

Kastikkeelta nyhtökaura ilmeisesti vaatii aika paljon, nyhtis kun itsessään ei makua ilmeisesti ruokaan juuri tuo. Tässä annoksessa kastike oli maultaan ihan jees, ei tuo kokonaisuus nyt varsinasta gurmeeta ollut mutta arjen lounaaksi silti vallan hyvää. Suutuntuma nyhtökaurassa tosiaan muistuttaa hiukan nyhtöpossua mutta tämä kasvisversio on helpommin pureskeltavaa kun paloissa ei ole lihan säikeitä. Mutta siis tykkäsin rakenteesta kyllä. Voisin kyllä tilata tuon annoksen toisenkin kerran. Hintakaan ei ollut mitenkään mahdoton; 12 euroa.  Kaverin kalakeittoannos oli myös ihan reilun kokoinen ja kuulemma oikein kelvollinen myös. :)

Vaikka Löylyn lounaalla viihdyinkin, ei tuosta mulle vakkaripaikkaa tule; on sen verran syrjässä omilta vakioreiteiltä. Vaan tuskin tuo ilman asiakkaita silti jää; turisteja, eläkeläisiä, lapsiperheitä ja nuoria kaveruksia tuolla tuntui sen verran paljon parveilevan. Menestystä putiikille, ihan hauska konseptihan tuo saunoineen ja ravintoloineen on! :)