Meillä ei ole mansikoita pakkasessa - mutta karhunvatukoita on!

Tänä kesänä mansikoiden hinnat olivat ihan hullun korkeat; viiden kilon laatikosta sai parhaimmillaan maksaa päälle 60 euroa täällä pääkaupunkiseudulla. Huuuuuh!!! Vaikka mansikat on ihania ja mielellään talvellakin noita kesän makuja maistelen, nyt jäi ensimmäistä kertaa mansikat pakastamatta. Saahan noita tarvittaessa kaupan pakastealtaastakin jos ihan hillitön mansikanhimo yllättää. Mutta jotain muuta spesiaalia pakkasentäytettä tuli hankittua.

Koska logiikkani kulkee välillä itsellenikin käsittämättömiä polkuja, päädyin mansikoiden sijaan ostamaan vielä mansikoitakin kalliimpia marjoja. Tämän kesän järjettömien mansikkahintojen ansiosta meillä on nyt siis pakkasessa muiden marjojen lisäksi pari kiloa karhunvatukoita. :)

Ns. mansikkarahoilla ostettiin myös mansikoita edukkaampia marjoja eli mustaherukoita. Että ei tässä nyt ihan tärviölle tullut marjakassaa tuhlattua kaiken maailma erikoisuuksiin. Kokonaisuudessaan siis mansikoista säästyneillä rahoilla meille hankittiin suoraan kotiovelle putsattuina toimitettuja karhunvatukoita (Kätevää! Herkkua! Hirrrmu kallista!) sekä marjatilalta itse poimittuja mustaherukoita (Edukasta! Ihania marjoja; miksei me tätä aikaisemmin keksitty?!). Olen itseasiassa aika tyytyväinen tähän ratkaisuun, tykkään ihan hulluna näistä molemmista marjoista eikä kumpaakaan mulla ole aiemmin talvivarastoissa ollutkaan. Ostomarjaa on pakkasessa suunnilleen saman verran kuin ennenkin, marjalajit vain vaihtuivat.

Mutta niihin karhunvatukoihin: tilasin marjat pääkaupunkiseudulla toimivasta marjatkotiin.fi -palvelusta. Firman bongasin jostakin kauppareissulla löytyneestä ilmoituksesta ja kävin kurkkaamassa nettisivuja. Mansikoita ensin meinasin mutta olivat siellä kilohinnaltaan vielä reilusti kalliimpia kuin mansikkakojuissa - ihan ymmärrettävää kun maksetaan myös kotiinkuljetuspalvelusta. Mutta siellä oli tarjolla myös karhunvatukkaa ja siitä se ajatus sitten jäi mielenpohjalle kummittelemaan, hinnasta huolimatta, sen verran harvoin näitä on muualla tarjolla ollut.

Olin aiemmin maistanut karhunvatukoita vain pari kertaa; joskus 15 vuotta sitten Budapestin reissulla suoraan puskasta (nam!) ja torilta ostetusta pikkupurkista (uhh, raakoja). Hiukan jännitti että ovatkohan nuo kotimaassa kasvatetut karhunvatukat ollenkaan makeita. Ja että minkälaista laatua sieltä nettipalvelusta mahtaa tulla noin ylipäätään.

Pettyä ei tarvinnut; marjat olivat ihanan kypsiä joka ikinen ja yhtään millään tavalla viallisia marjoja koko kahden ja puolen kilon erästä ehkä kaksi tai kolme kappaletta. Vau. Minusta aika hyvin kun kyse oli vielä noin pehmeistä marjoista. :) (Tuon alakuvan marjan rikoin ihan itse; piti tutkia että mitä siellä marjan sisällä on kun se ei ollutkaan ontto niin kuin vadelma.)

Karhunvatukka poikkeaa vadelmasta värin lisäksi myös siinä että marja ei ole ontto. Karhunvatukassa on tuollainen vaalea / hiukan vihertävä, pehmeä, miedonmakuinen sisusosio. 

Rasiallinen maisteltiin samantien ja tykkäsin kyllä. Vadelmalta nuo eivät maistu. Ovat melko mietoja mutta on niissä joku jännä ominasmakunsa - aika kiva minusta. Jostain syystä mulle tuli mieleen hiukan joku colajuoma, semmoisella raikkaalla ja tuoreella tavalla. xD

Marjatkotiin.fi :ssä kerrotaan myös miltä tilalta mitkäkin marjat tulevat. Nämä meidän karhunvatukat ovat peräisin Itä-Suomesta, Ruutiaisen puutarhalta Kiteeltä. Hyvin olivat marjat kasvaneet ja kypsyneet Karjalan kunnailla!

Pakastin nämä pusseihin, hiukan sokeria perään. Karhunvatukat kuulemma säilyttävät rakenteensa hyvin sulaessaankin, samaan tapaan kuin vadelmat. Syssymmällä se nähdään kun kaivan ekat marjat pakkasesta! :)


.

Suomenlinnassa eli Pokemon-jahtia perheen kesken

Jos pelaat PokemGo:ta ja asut pääkaupunkiseudun tuntumassa, olet varmaan kuullut että Suomenlinna on THE paikka metsästää poksuja. Pokestoppeja on pilvin pimein ja pokemoneja löytyy ihan valtavasti - harvinaisiakin.

Pojilla ei ole Pokemon-peliä omissa kännyköissään mutta me pelataan yhdessä minun ja miehen kännyillä. Ihan hyvä näin; pysyypähän lasten pelaaminen kohtuudessa. Ja aikuistenkin, kun vuorotellaan kännykänhaltijoita. x)

Noooh, pitihän meidänkin Suokkiin sitten mennä, ollaan tuota peliä pelattu siitä asti kun se heinäkuussa Suomessa ilmestyi. Oli muuten aikakin tehdä koko perheen Suomenlinnaretki; pojat ovat jo koululaisia ja ollaan käyty yhdessä Suomenlinnassa tasan kerran - silloin pojat olivat vielä vaunuikäisiä eivätkä muista reissusta mitään.

Suomenlinna oli Pokemonien suhteen maineensa veroinen - ja upea paikka muutenkin. Jostain syystä en ole tainnut aiemmin käydäkään ihan Kustaanmiekalla asti mutta tällä kertaa mentiin sinne saakka. Maisemat olivat ihan mahtavat ja oli kiva istuskella nurmikolla piknikillä ja katsella horisontissa lipuvia purjeveneitä. Ja nuo muurit, pimeät käytävät ja kurkistusaukot..!


Parasta reissussa oli se että lapset ihastuivat Suomenlinnaan noin muutenkin! :) Tykit, linnoitukset, telakalla olevat laivat, muurit, synkät luolat, ruutivarastot, sukellusvene.. Kyllä ne näyttivät uppoavan ekaluokkalaisiin poikiin ihan ilman Pokemonejakin, onneksi!

Koululaisilla on jo sen verran järkeä ja itsesuojeluvaistoa että heidän voi antaa liikkua saarella aika vapaasti. Taaperoisten kanssa on hiukan toinen juttu; saarella on kaikenlaisia muureja, kallioita, ikkuna-aukkoja ja kuoppia. Juu nou, kaikenlaista minkä pienten lasten perässä juoksentelevä äippä voi nähdä vaaranpaikkana.

Että taitaa siihen olla syynsä ettei ole vilkkaiden kaksoslasten kanssa tullut tuolla ilman vaunuja aiemmin käytyä. x)

Käsityöliikkeisiin en edelleenkään päässyt ajan kanssa kiertelemään mutta eipä tuo niin haitannut.. Ehkä seuraavalla reissulla istutan perheen pojat jonnekin puun juurelle pokestopin läheisyyteen ja livahdan itse tuommoiseen söpöön puotiin tutkimaan josko löytyisi jotain nättiä käyttökeramiikkaa. :)

Matkan varrelta löytyi jättimäinen tyrnipensas. Tyrnin olen nähnyt vain pari kertaa aiemmin enkä ihan satavarma ollut onko puska tyrni vaiko eikö.

Epäilystä aiheutti lähinnä se että isossa puskassa oli marjoja vaikka se sijaitsi keskellä vilkasta turistialuetta. Että miten voi olla mahdollista että kukaan ei ole marjoja parempaan talteen vielä kerännyt? :D

Voi olla että varsinainen satokausi oli vasta edessäpäin, tiedä häntä. Muutaman marjan uskalsin kuitenkin maistaa. En olekaan tyrnimarjoja koskaan aikaisemmin syönyt.

Mun mielikuva tyrnimarjan mausta oli että ne ovat ihan valtavan happamia ja melkeinpä pahoja. Maku yllätti positiivisesti. Musta niissä oli selvä appelsiinin vivahde; voi kylllä johtua ihan vaan oranssin värin tuomasta assosiaatiosta. (Pikimustassa karhunvatukassakin maistuu minusta pikkuisen Coca-Cola, heh.)

Kiva reissu oli, Suomenlinnassa on aina mukava käydä. :) Ihmisiä on paljon mutta tilaa sen verran että mahtuu olemaan, ympäristö irrottaa arjesta mukavasti kun kulman takaa löytyy aina jotain jännää. Kuten vaikka sukellusvene tai telakka. Tai hobittikylä. Ruutivarastoiksi noita somia kumpareita väittivät mutta kyllähän sen nyt heti näkee että hobittien asumuksia ne oikeasti ovat. x)

Valkoinen pizza eli pizza bianco suppiksista ja kesäkurpitsasta

Kesäkurpitsa-suppilovahveropizzan valmistamiseen päädyin näin: eräänä iltana päätin jättää Pokemon-jahdin väliin ja pakkasin taskuuni puhelimen sijaan kangaskassin - ihan siltä varalta jos polun laidalta löytyisi jokunen sieni.

Ja voi herrimujee kun niitä sitten löytyikin. Pari kolme litraa ihan vaan polkujen varsilta! :O Kun eihän niitä suppilovahveroita voinut siihen polun varteen jättää, tietenkään. x) Mainio sienivuosi tämä kyllä!

Suppiksia tuli paisteltua aterioiden kylkeen ihan sellaisenaan, mutta jotain muutakin piti päästä kokeilemaan. Ankaran googlailun jälkeen löysin leipomuksen/t nimeltä pizza bianco, flammekueche, tarte flambée tai Flammkuche.

Käytännössä aika samasta näissä on kyse; pizzamaisesta eväästä jossa on pohjalla tomattikastikkeen sijaan ranskankermaa tai ranskankerma-rahkaseosta. Monessa reseptissä täytteenä oli kesäkurpitsaa ja sienetkin tähän käyvät hyvin - minusta suppiksille sopiikin pohjaksi paremmin ranskankerma kuin tomaattikastike.

Monessa reseptissä painotettiin ohuen ohutta pohjaa. Tämän pidin mielessä ja hyvin toimi; tämä oli myös varmaan eka kerta kun mun pizzapohjani oli ihan oikeasti rapea. :) Rapeuteen vaikutti varmasti myös se että täytettä oli huomattavan paljon vähemmän kuin siinä tavallisessa suomalaisessa kotona tehdyssä pizzassa yleensä.

Tällä kertaa muistin myös jättää uunipellin kuumenemaan uuniin ennen pizzan paistoa. Taikinan kaulitsin valmiiksi leivinpaperille, sitten pelti pois uunista ja vips - taikinalätty leivinpapereineen pellille. Täytteet pikapikaa päälle ja takaisin uuniin vartiksi.

Valkoinen pizza eli pizza bianco kesäkurpitsasta ja suppilovahveroista

• 2 dl vettä (kädenlämpöistä)
• 1/4 pala hiivaa
• 4 dl vehnäjauhoja (mitä hienompi jauhatus, sen parempi lopputulos)
• 0,5 tl suolaa
• loraus oliiviöljyä

• Pieni kesäkurpitsa siivuina (+ suolaa "itkettämiseen" jos haluat)
• Suppilovahveroita maun mukaan (minulla taisi olla vajaa litra)
• Puolikas sipuli renkaina
• Puoli purkkia ranskankermaa (sen verran että saat pizzapohjan hyvin "voideltua")
• Pari kourallista mozzarellaraastetta (tai muuta juustoraastetta)
• Timjamia (minulla kuivattua, tuorekin varmasti käy)
• Mustapippuria myllystä

Liuota hiivanokare kädenlämpöiseen veteen, lisää jahot ja suola ja vaivaa viisi minuuttia. Lisää loraus öljyä ja vaivaa vielä toiset viisi minuuttia. Jätä taikina kohoamaan noin tunniksi liinan alle.

Kuumenna uuni 250 asteeseen, pidä pelti uunissa. Siivuta kesäkurpitsa juustohöylällä ohuiksi kiekoiksi. Haihduta sienistä kuumalla pannulla ylimääräiset nesteet, lisää sekaan nokare voita ja sipulirenkaat, paista. 

Kun taikina on kohonnut, puristele siitä kuplat pois ja kauli leivinpaperin päällä mahdollisimman ohueksi. Taikina on hiukan reilu yhdelle pellille joten voit halutessasi jakaa taikinan kahtia ja tehdä kaksi pienempää pizzaa tai yhden pellillisen ja heittää pienen osan taikinasta pois. 

Ota pelti uunista, siirrä taikina leivinpapereineen pellille. Sivele päälle ranskankermaa, ripottele päälle hiukan timjamia ja pippuria (suolaa ei tarvitse varsinakaan jos olet suolannut kesäkurpitsat). Sirottele päälle tasaisesti pari kourallista juustoraastetta. Jos olet itkettänyt kesäkurpitsaviipaleita suolalla, huuhtaise hiukan ja puristele neste pois. Levitä viipaleet tasaisesti pizzan päälle yhdessä sienien ja sipulirenkaiden kanssa. 

Paista uunin keskitasossa 250 asteessa noin vartti, nauti uunituoreena ja rapsakkana! :)