Joulun aika on ihanaa (mutta silti on ihan jees ajatella jo hiukan kevättäkin! :) )

..niin tai siis että keväthän on vallannut mielen aika lailla kokonaan jo parin viime päivän ajan. Eikä olla vielä edes uudestavuodesta selvitty, huhhuh!

Tämä johtuu tietysti ensimmäisestä tulevan kauden siemenluettelosta joka postin mukana tuli. Oli muuten yllätys, en osannut sellaista vielä ollenkaan odottaa. Ja niin vaan taas kerran pää alkoi surista ajatuksia mullasta ja siemenistä ja auringosta..!  Tuoksuherneistä, porkkanoista, kurpitsoista ja varmaan miljoonista erilaisista kukista jotka meinaan mahduttaa vajaan aarin plantaasille. Hullua tässä on se että siitä on vain muutama viikko (???! ) kun me laitettiin palsta lopullisesti talviteloille.

Ennen palstan talvikuntoon laittoahan Helsingissä ehti olla jo talvi; marraskuussa täällä oli hiitoladutkin. Mutta niin vaan lumet sulivat kokonaan ja me lopulta ehdittiin kuin ehdittiinkin myllätä maa. :) Kastemadot olivat pinnassa edelleen ja ruohosipuli vihersi, minä keräsin viimeiset lehtikaalit talteen.

Jos ensi vuonna kasvattaisin parvekkeen tomaatit ihan itte siemenestä alkaen, sit voitais kokeilla jotain uutta kurpitsaa (jotain tooosi isoa). Latva-artisokka kiinnostaisi ja erilaiset salviat, maissia varmaan myös vaikka se ei ole meillä koskaan vielä onnistunut ja ja ja..!!! 

Mutta se siemenluettelo; Exotic Garden ehti ensimmäisenä. Jokohan siemeniä uskaltaisi tilata muiltakin putiikeiltä; kai nyt jo saa uusia siemeniä jos tilaa..?

En kyllä ihan just ole laittamassa yhtään tilausta vetämään, ensin pitää haravoida kaikki siemenkaupat läpi mitä on tarjolla, vertailla hintoja, inventoida omat siemenvarastot - ja tehdä joku suunnitelma mitä sinne palstalle on ylipäätään mahdollista laittaa. Kun taisin jonkun perennankin viime kesänä istuttaa tilaa viemään tulevan kesän ilahduttajaksi. x)

Ollaan me jouluakin vietetty; tehtiin hyvää ruokaa, syötiin itsemme ähkyyn ja saatiin kaikki lahjojakin. Sukulaisia nähtiin toki myös - pitkästä aikaa tapasin kummityttönikin josta oli tullut puhetta pulputtava, ihana taaperoinen. :)

Lempikukkani isotähtiputki marraskuussa

Mutta siitä palstasta; hirmuinen dilemma, kukkia pitäis saada lisää mutta vihanneksilta sitä tilaa ei tokikaan saisi viedä. Vallataan nurkkaa naapuripalstalta? No ei sentään! x) Kyllä ne kaikki jotenkin mahtuu, ovat aina mahtuneet. :)

Päivä pitenee jo ja ihan kohta ollaan jo uudessa kasvukaudessa ja vuodessa 2017. Hyvää uutta vuotta!

Isänpäivän erikoinen eli hirven sisäpaisti uunissa

No  nyt on isänpäiväviikonloppuna herkuteltu! Alunperin lasten kanssa suunniteltiin (ja toteutettiinkin) isänpäiväateria lauantaiksi; vietiin iskä ravintolaan syömään. Kotimatkalla käytiin kaupan kautta ja kun lihatiskissä sattui olemaan hirvenlihaa, tuli ostettua sellainen mötikkä mukaan myös. Tapana kun on joka tapauksessa ollut kerran vuodessa hirvestä jotain kokata, miksei siis isänpäivänä.

Tämä oli toki se isänpäivän tärkein herkku. :)

Hirvenlihana oli tällä kertaa pieni hirven sisäpaisti joka valmistettiin kokonaisena uunissa punaviinimarinadissa maustettuna. Lihatiskin myyjä vinkkasi käyttämään marinadissa katajanmarjoja ja hyvinhän nuo riistan kanssa toimivat.

Punaviinimarinoitu hirven sisäpaisti uunissa

• 1 kg hirven sisäpaistia
• 0,5 dl auringonkukkaöljyä (tai muuta mietoa ruokaöljyä)
• 1 dl punaviiniä
• 1 rkl katajanmarjoja
• Kuivattua rosmariinia reilu hyppysellinen
• Suolaa
• Pippuria myllystä

Murskaa katajanmarjoja morttelissa. Sekoita marinadin ainekset, laita liha Minigrip-pussiin ja kaada marinadi sekaan. Sulje pussi ja anna marinoitua ainakin vuorokausi jääkaapissa. Kääntele välillä.

Ota liha huoneenlämpöön kaksi tuntia ennen paistamista. Laita uuni lämpenemään n. 130 asteeseen. Paista paistille paistopinta pannulla, laita liha paistopussiin. Leikkaa paistopussin kulma auki jotta liika höyry pääsee ulos. Laita lihan paksuimpaan kohtaan paistomittari.

Paista uunissa 1 h - 1,5 h kunnes lihalämpömittari näyttää 60 astetta. Ota liha uunista , poista paistopussi ja kääräise liha folioon vielä hetkeksi tekeytymään. Hyödynnä liemi kastikkeeseen ja tarjoile paisti vaikkapa juuresmuusin tai uunijuuresten ja karpaloiden kanssa.

.

Helppo omenasose kuorimattomista omenoista

Tänä syksnä olen oppinut että omenasoseen voi aivan hyvin tehdä myös kuorimattomista omenoista. Soseesta tulee hyvää. Tooosi hyvää! Kuorineen soseuttamista kannattaa kokeilla vaikka epäilyttäisikin! Omenan kuorista ei oikeasti tule soseeseen häiritsevää kitkerää makua tai sitkeitä hampaanväliin jääviä kuorenpaloja. Vitamiinit ja kuidutkin tulevat tällä tavalla tehokkaammin käyttöön. :)

Samettisen soseen salaisuus on sauvasekoitin. Sillä kun hurauttaa pehmenneet omenanpalat, ei kuorista ole jäljellä mitään sellaista mikä suutuntumaa haittaisi! Ja "kuorellisen soseen" voi ihan hyvin tehdä liedellä, tuntikausien uunitus ei ole pakollinen rasti ollenkaan. Tai riippuu millaista sosetta haluaa; pitkä uunimuhitus kuulemma tuo soseeseen toffeemaista vivahdetta. Hyvältä kuulostaa sekin! Tällä kertaa meillä tehtiin kuitenkin, helppoa, nopeaa ja raikkaan omenaista omppusosetta sitruunavivahduksella, nam!

Tänä vuonna omenasato on muutenkin ollut huikea; ihania, hyvälaatuisia omppuja ja paljon! Mahtavan omenavuoden huomasi kyllä kun käytiin läheisen omenatarhan vuosittaisessa omenanpoimintapäivässä. :) Kassit täyttyivät ennätysvauhtia ja omppuja on riittänyt soseeseen, kuivattavaksi ja piirakoihin sun muihin.

Tämän vuoden omenat ovat laadultaan ihan toista maata kuin meidän viimevuotiset, harmillisen rupiset hedelmät. Kovin rupisia omenoita en ehkä kuorineen soseuttaisikaan mutta tämmöiset suht siloiset, mehukkaat kaunokaiset toimivat tosi hyvin kuorenkin kanssa.

Kuorineen soseuttamalla säästyy yksi työläs vaihe kun kuorimista ei tarvitse tehdä. Aiemmin olen omenoita soseuttaessa kuorinut ja poistanut kodat omenaporalla mutta nyt ihan vaan leikkelin omenat lohkoiksi niin että jäljelle jäi pitkänmallinen kulmikas kota. Helpompaa kuin poran ja kuorimaveitsen kanssa suhraaminen!

Näiden meidän omenoiden lajikkeista mulla ei valitettavasti ole mitään tietoa; ovat kuitenkin pääosin aikaisia syöntiomenoita. Monen puun hedelmissä on tuollainen punertavakuvioinen sisus josta tulee hauska pinkki väri soseeseen kuorittunakin. Tämän vuoden soseeseen punaiset kuoret toivat oikein ekstra-upean punaisen värin!

Näissä omenoissa ei happoa kovin paljon ole joten lisäsin meidän soseeseen sitruunan kuorta ja sitruunan mehun potkua tuomaan, toimii tosi hyvin kunhan ei liikaa laita ettei omenoiden oma maku jää alle. Hillosokeria laitoin myös; sillä tavalla sose ja sen vitamiinit säilyvät pakkasessa paremmin.

Helppo omenasose kuorimattomista omenoista

• 5 kg omenoita
• 1 kpl sitruuna (mehu ja keltainen pintakuori)
• 2,5 dl hillosokeria (tai maun mukaan)
• 3 dl vettä (suunnilleen)

Pilko omenat kattilaan. Omenoita ei tarvitse kuoria mutta jätä siemenkota kuitenkin pois. Voit laittaa reiluja lohkoja tai kuutioida pienemmäksi - kuutioidusta ompusta sose valmistuu nopeammin. Kaada sekaan muutama desi vettä, raasta sitruunankuori ja purista mehu kattilaan myös. Keitä suht miedolla lämmöllä kunnes omenat pehmenevät (puolisen tuntia). Sekoita välillä kattilan pohjaa myöten.

Kun omenat ovat pehmenneet, surauta omenapalat sauvasekoittimella sileämmäksi - tällä tavalla omenoiden kuorikaan ei jää näkyviksi palasiksi soseeseen. Jos säilytät osan soseesta jääkaapissa, kaada kuuma sose puhtaisiin lasitölkkeihin piripintaan ja sulje tiiviisti. Huom! Sokerin määrä on tässä soseessa kuitenkin sen verran pieni ettei sose säily jääkaapissa kuukausikaupalla.

Pakastamista varten anna soseen jäähtyä kunnolla  ja purkita tai pussita sitten pakastusrasioihin tai -pusseihin. Sulata sosetta pakkasesta tarpeen mukaan ja nauti smoothiessa, kääretortun tai täytekakun täytteenä, pannukakun kanssa, kastikkeiden mausteena, puurossa.. Melkein missä vaan. :)

.


.

Syklaami, marjakanerva, paprika ja munakoiso eli parvekkeen syksy

Keräsin parvekelaatikon tomaateista viimeiset herkut (melkein kaikki tomskut ehtivät kypsyä!) ja sanoin heipat myös rähjääntyneille kesäkukille. Tilalle tuli uutta, semmoisia parvekekasveja mitä meillä ei ole ennen ollutkaan!

Tänä syksynä olen hoksannut että syklaami on ihan oikea syyskukka, sellainen jonka voi laittaa parvekelaatikkon, ulos! Ja että peruskanervalle (callunalle, ericalle) on vaihtoehtona veikeän näköinen marjakanerva. :)

Prisman puutarhaosastolta löytyi just niitä mitä olin ajatellut; marjakanervaa ja hehkuvan värisiä syklaameja. Ja hopeanauhaa! Ja muratteja! Huh, villiinnys meinasi iskeä. Ja ehkä vähän iskikin kun koriin päätyi noita kaikkia plus yksi kanervakin. x)

Kaupoille mennessä mulla ei ollut varsinaista suunnitelmaa siitä millaisen asetelman parvekelaatikoihin tekisin. Syklaamia halusin kuitenkin kokeilla että kestääkö se partsilla ihan oikeasti ja marjakanerva oli minusta sen verran söpö että semmoisenkin halusin mukaan. Ja nuo hopeanauhat. Upeita! Ja vaaleakuvioinen muratti sopi niiden kanssa hienosti yhteen. Ja samaa sävyä oli myös syklaamien lehdissä.

Marjakanervia oli tarjolla myös valkoisia mutta päädyin noin punaisiin - aika lailla puolukan näköisiin. x) Marjakanervien kaveriksi otin pari pientä perusmurattia. Marjakanerva-murattiyhdistelmästä tuli tuollainen "luomumpi" metsäisemmän oloinen kokonaisuus. Katsotaan jos tuonne vielä jotain kanervaa laittaisin, tilaa ois kun jäi vähän harvaksi.

Linnut kävivät näemmä kokeilemassa josko marjakanervan marjat maistuisivat. Eivät ilmeisesti kovin hyvin maistuneet kun ensimmäisen yön jälkeen nuo marjat ovat saaneet olla rauhassa, heh.

Uusien parvekekukkien seurana on edelleen kesän kukkia myös - minipaprikatkin ovat näin lokakuuhun mennessä mellkein kaikki kypsyneet, vau!

En ole vielä niitä kerännyt, se pitää kyllä pian hoitaa alta pois ennen kuin halla vie. Hyvin nuo ovat syksyn kestäneet, luulin että paprikat ovat erityisen arkoja viileälle mutta nämä tosiaan porskuttavat edelleen. Näihin kasvoi jännästi myös pari tuollaista suippopaprikan muotoista hedelmää - ne eivät ole väriä saaneeet vielä yhtään toisin kuin nuo peruspaprikan näköiset. 

Muutamat muutkin kukat kukkivat vielä. En tiedä näiden nimeä, jostain alelaarista ne poimin alkukesästä. Hyvin ovat hintansa haukkuneet ja meitä ilahduttaneet. :). Lehdet lakastuvat hiljalleen, antaa niiden lakastua. En malta näitä vielä pois heittää. Nättejä ovat tässäkin vaiheessa elinkaartaan.

Myös kärhö on hengissä edelleen ja yrittää vielä kukkaakin pukata. Antaa kärhön myös kukkia vielä kun kerran jaksaa. :) Nuppuja olisi myös edelleen mutta hiukan epäilen etteivät nuo viimeisimmät nuput ehdi enää aueta.

Parvekkeella asustaa tällä hetkellä myös tämmöinen syysruskaa saanut kasvinen. Hän on karhunvatukka Sonja, 2v purkin tietojen mukaan. Sonjan tulevaisuutta vielä hiukan mietin, saas nähdä minne hän päätyy. (Sonjan vieressä pötköttävät vappuhyrrät olivat variksenkarkottimina tomaattien parvekelaatikossa. )

 Tänä kesänä kokeilin ensimmäisen kerran myös munakoisoa, lajikkeena Ophelia F1. Muistaakseni (!!!!) kasvatin taimet siemenestä. Toisen vein palstalle (ei menestynyt) ja toisen laitoin ruukkuun parvekkeelle. Parvekkeella asustellut munakoiso on tehnyt kolme hedelmää - mutta minun ei vaan ole kertakaikkiaan tullut tehtyä noista pikkuisista koisoista vielä ruokaa!

Pitää muistaa napata ne kun teen uunikasviksia seuraavan kerran. Hyvin ovat nämäkin viileitä säitä kestäneet, samoin kuin paprikat. (Hoksasinpa muuten juuri että minulla olisi tänä kesänä ollut omasta takaa ainekset ratatouilleen - paprikaa, tomaattia, munakoisoa ja kesäkurpitsaa. :) )

Ihan hauska kokeilu oli munakoisokin, sato on tässä lajikkeessa ja pienimuotoisena kasvatuksena kuitenkin sen verran pieni että ehkä ensi kesänä ei tule ainakaan juuri tätä laitettua. Tai no, olen mä jotain tän suuntaista muidenkin kasvien kohdalla syksyllä ajatellut.. Keväällä mopon karkaaminen taimikasvatuksessa on kyllä taas ihan mahdollista vaikka nyt syksyllä ei vielä siltä tuntuiskaan.  :)

.

Meillä ei ole mansikoita pakkasessa - mutta karhunvatukoita on!

Tänä kesänä mansikoiden hinnat olivat ihan hullun korkeat; viiden kilon laatikosta sai parhaimmillaan maksaa päälle 60 euroa täällä pääkaupunkiseudulla. Huuuuuh!!! Vaikka mansikat on ihania ja mielellään talvellakin noita kesän makuja maistelen, nyt jäi ensimmäistä kertaa mansikat pakastamatta. Saahan noita tarvittaessa kaupan pakastealtaastakin jos ihan hillitön mansikanhimo yllättää. Mutta jotain muuta spesiaalia pakkasentäytettä tuli hankittua.

Koska logiikkani kulkee välillä itsellenikin käsittämättömiä polkuja, päädyin mansikoiden sijaan ostamaan vielä mansikoitakin kalliimpia marjoja. Tämän kesän järjettömien mansikkahintojen ansiosta meillä on nyt siis pakkasessa muiden marjojen lisäksi pari kiloa karhunvatukoita. :)

Ns. mansikkarahoilla ostettiin myös mansikoita edukkaampia marjoja eli mustaherukoita. Että ei tässä nyt ihan tärviölle tullut marjakassaa tuhlattua kaiken maailma erikoisuuksiin. Kokonaisuudessaan siis mansikoista säästyneillä rahoilla meille hankittiin suoraan kotiovelle putsattuina toimitettuja karhunvatukoita (Kätevää! Herkkua! Hirrrmu kallista!) sekä marjatilalta itse poimittuja mustaherukoita (Edukasta! Ihania marjoja; miksei me tätä aikaisemmin keksitty?!). Olen itseasiassa aika tyytyväinen tähän ratkaisuun, tykkään ihan hulluna näistä molemmista marjoista eikä kumpaakaan mulla ole aiemmin talvivarastoissa ollutkaan. Ostomarjaa on pakkasessa suunnilleen saman verran kuin ennenkin, marjalajit vain vaihtuivat.

Mutta niihin karhunvatukoihin: tilasin marjat pääkaupunkiseudulla toimivasta marjatkotiin.fi -palvelusta. Firman bongasin jostakin kauppareissulla löytyneestä ilmoituksesta ja kävin kurkkaamassa nettisivuja. Mansikoita ensin meinasin mutta olivat siellä kilohinnaltaan vielä reilusti kalliimpia kuin mansikkakojuissa - ihan ymmärrettävää kun maksetaan myös kotiinkuljetuspalvelusta. Mutta siellä oli tarjolla myös karhunvatukkaa ja siitä se ajatus sitten jäi mielenpohjalle kummittelemaan, hinnasta huolimatta, sen verran harvoin näitä on muualla tarjolla ollut.

Olin aiemmin maistanut karhunvatukoita vain pari kertaa; joskus 15 vuotta sitten Budapestin reissulla suoraan puskasta (nam!) ja torilta ostetusta pikkupurkista (uhh, raakoja). Hiukan jännitti että ovatkohan nuo kotimaassa kasvatetut karhunvatukat ollenkaan makeita. Ja että minkälaista laatua sieltä nettipalvelusta mahtaa tulla noin ylipäätään.

Pettyä ei tarvinnut; marjat olivat ihanan kypsiä joka ikinen ja yhtään millään tavalla viallisia marjoja koko kahden ja puolen kilon erästä ehkä kaksi tai kolme kappaletta. Vau. Minusta aika hyvin kun kyse oli vielä noin pehmeistä marjoista. :) (Tuon alakuvan marjan rikoin ihan itse; piti tutkia että mitä siellä marjan sisällä on kun se ei ollutkaan ontto niin kuin vadelma.)

Karhunvatukka poikkeaa vadelmasta värin lisäksi myös siinä että marja ei ole ontto. Karhunvatukassa on tuollainen vaalea / hiukan vihertävä, pehmeä, miedonmakuinen sisusosio. 

Rasiallinen maisteltiin samantien ja tykkäsin kyllä. Vadelmalta nuo eivät maistu. Ovat melko mietoja mutta on niissä joku jännä ominasmakunsa - aika kiva minusta. Jostain syystä mulle tuli mieleen hiukan joku colajuoma, semmoisella raikkaalla ja tuoreella tavalla. xD

Marjatkotiin.fi :ssä kerrotaan myös miltä tilalta mitkäkin marjat tulevat. Nämä meidän karhunvatukat ovat peräisin Itä-Suomesta, Ruutiaisen puutarhalta Kiteeltä. Hyvin olivat marjat kasvaneet ja kypsyneet Karjalan kunnailla!

Pakastin nämä pusseihin, hiukan sokeria perään. Karhunvatukat kuulemma säilyttävät rakenteensa hyvin sulaessaankin, samaan tapaan kuin vadelmat. Syssymmällä se nähdään kun kaivan ekat marjat pakkasesta! :)


.

Suomenlinnassa eli Pokemon-jahtia perheen kesken

Jos pelaat PokemGo:ta ja asut pääkaupunkiseudun tuntumassa, olet varmaan kuullut että Suomenlinna on THE paikka metsästää poksuja. Pokestoppeja on pilvin pimein ja pokemoneja löytyy ihan valtavasti - harvinaisiakin.

Pojilla ei ole Pokemon-peliä omissa kännyköissään mutta me pelataan yhdessä minun ja miehen kännyillä. Ihan hyvä näin; pysyypähän lasten pelaaminen kohtuudessa. Ja aikuistenkin, kun vuorotellaan kännykänhaltijoita. x)

Noooh, pitihän meidänkin Suokkiin sitten mennä, ollaan tuota peliä pelattu siitä asti kun se heinäkuussa Suomessa ilmestyi. Oli muuten aikakin tehdä koko perheen Suomenlinnaretki; pojat ovat jo koululaisia ja ollaan käyty yhdessä Suomenlinnassa tasan kerran - silloin pojat olivat vielä vaunuikäisiä eivätkä muista reissusta mitään.

Suomenlinna oli Pokemonien suhteen maineensa veroinen - ja upea paikka muutenkin. Jostain syystä en ole tainnut aiemmin käydäkään ihan Kustaanmiekalla asti mutta tällä kertaa mentiin sinne saakka. Maisemat olivat ihan mahtavat ja oli kiva istuskella nurmikolla piknikillä ja katsella horisontissa lipuvia purjeveneitä. Ja nuo muurit, pimeät käytävät ja kurkistusaukot..!


Parasta reissussa oli se että lapset ihastuivat Suomenlinnaan noin muutenkin! :) Tykit, linnoitukset, telakalla olevat laivat, muurit, synkät luolat, ruutivarastot, sukellusvene.. Kyllä ne näyttivät uppoavan ekaluokkalaisiin poikiin ihan ilman Pokemonejakin, onneksi!

Koululaisilla on jo sen verran järkeä ja itsesuojeluvaistoa että heidän voi antaa liikkua saarella aika vapaasti. Taaperoisten kanssa on hiukan toinen juttu; saarella on kaikenlaisia muureja, kallioita, ikkuna-aukkoja ja kuoppia. Juu nou, kaikenlaista minkä pienten lasten perässä juoksentelevä äippä voi nähdä vaaranpaikkana.

Että taitaa siihen olla syynsä ettei ole vilkkaiden kaksoslasten kanssa tullut tuolla ilman vaunuja aiemmin käytyä. x)

Käsityöliikkeisiin en edelleenkään päässyt ajan kanssa kiertelemään mutta eipä tuo niin haitannut.. Ehkä seuraavalla reissulla istutan perheen pojat jonnekin puun juurelle pokestopin läheisyyteen ja livahdan itse tuommoiseen söpöön puotiin tutkimaan josko löytyisi jotain nättiä käyttökeramiikkaa. :)

Matkan varrelta löytyi jättimäinen tyrnipensas. Tyrnin olen nähnyt vain pari kertaa aiemmin enkä ihan satavarma ollut onko puska tyrni vaiko eikö.

Epäilystä aiheutti lähinnä se että isossa puskassa oli marjoja vaikka se sijaitsi keskellä vilkasta turistialuetta. Että miten voi olla mahdollista että kukaan ei ole marjoja parempaan talteen vielä kerännyt? :D

Voi olla että varsinainen satokausi oli vasta edessäpäin, tiedä häntä. Muutaman marjan uskalsin kuitenkin maistaa. En olekaan tyrnimarjoja koskaan aikaisemmin syönyt.

Mun mielikuva tyrnimarjan mausta oli että ne ovat ihan valtavan happamia ja melkeinpä pahoja. Maku yllätti positiivisesti. Musta niissä oli selvä appelsiinin vivahde; voi kylllä johtua ihan vaan oranssin värin tuomasta assosiaatiosta. (Pikimustassa karhunvatukassakin maistuu minusta pikkuisen Coca-Cola, heh.)

Kiva reissu oli, Suomenlinnassa on aina mukava käydä. :) Ihmisiä on paljon mutta tilaa sen verran että mahtuu olemaan, ympäristö irrottaa arjesta mukavasti kun kulman takaa löytyy aina jotain jännää. Kuten vaikka sukellusvene tai telakka. Tai hobittikylä. Ruutivarastoiksi noita somia kumpareita väittivät mutta kyllähän sen nyt heti näkee että hobittien asumuksia ne oikeasti ovat. x)

Valkoinen pizza eli pizza bianco suppiksista ja kesäkurpitsasta

Kesäkurpitsa-suppilovahveropizzan valmistamiseen päädyin näin: eräänä iltana päätin jättää Pokemon-jahdin väliin ja pakkasin taskuuni puhelimen sijaan kangaskassin - ihan siltä varalta jos polun laidalta löytyisi jokunen sieni.

Ja voi herrimujee kun niitä sitten löytyikin. Pari kolme litraa ihan vaan polkujen varsilta! :O Kun eihän niitä suppilovahveroita voinut siihen polun varteen jättää, tietenkään. x) Mainio sienivuosi tämä kyllä!

Suppiksia tuli paisteltua aterioiden kylkeen ihan sellaisenaan, mutta jotain muutakin piti päästä kokeilemaan. Ankaran googlailun jälkeen löysin leipomuksen/t nimeltä pizza bianco, flammekueche, tarte flambée tai Flammkuche.

Käytännössä aika samasta näissä on kyse; pizzamaisesta eväästä jossa on pohjalla tomattikastikkeen sijaan ranskankermaa tai ranskankerma-rahkaseosta. Monessa reseptissä täytteenä oli kesäkurpitsaa ja sienetkin tähän käyvät hyvin - minusta suppiksille sopiikin pohjaksi paremmin ranskankerma kuin tomaattikastike.

Monessa reseptissä painotettiin ohuen ohutta pohjaa. Tämän pidin mielessä ja hyvin toimi; tämä oli myös varmaan eka kerta kun mun pizzapohjani oli ihan oikeasti rapea. :) Rapeuteen vaikutti varmasti myös se että täytettä oli huomattavan paljon vähemmän kuin siinä tavallisessa suomalaisessa kotona tehdyssä pizzassa yleensä.

Tällä kertaa muistin myös jättää uunipellin kuumenemaan uuniin ennen pizzan paistoa. Taikinan kaulitsin valmiiksi leivinpaperille, sitten pelti pois uunista ja vips - taikinalätty leivinpapereineen pellille. Täytteet pikapikaa päälle ja takaisin uuniin vartiksi.

Valkoinen pizza eli pizza bianco kesäkurpitsasta ja suppilovahveroista

• 2 dl vettä (kädenlämpöistä)
• 1/4 pala hiivaa
• 4 dl vehnäjauhoja (mitä hienompi jauhatus, sen parempi lopputulos)
• 0,5 tl suolaa
• loraus oliiviöljyä

• Pieni kesäkurpitsa siivuina (+ suolaa "itkettämiseen" jos haluat)
• Suppilovahveroita maun mukaan (minulla taisi olla vajaa litra)
• Puolikas sipuli renkaina
• Puoli purkkia ranskankermaa (sen verran että saat pizzapohjan hyvin "voideltua")
• Pari kourallista mozzarellaraastetta (tai muuta juustoraastetta)
• Timjamia (minulla kuivattua, tuorekin varmasti käy)
• Mustapippuria myllystä

Liuota hiivanokare kädenlämpöiseen veteen, lisää jahot ja suola ja vaivaa viisi minuuttia. Lisää loraus öljyä ja vaivaa vielä toiset viisi minuuttia. Jätä taikina kohoamaan noin tunniksi liinan alle.

Kuumenna uuni 250 asteeseen, pidä pelti uunissa. Siivuta kesäkurpitsa juustohöylällä ohuiksi kiekoiksi. Haihduta sienistä kuumalla pannulla ylimääräiset nesteet, lisää sekaan nokare voita ja sipulirenkaat, paista. 

Kun taikina on kohonnut, puristele siitä kuplat pois ja kauli leivinpaperin päällä mahdollisimman ohueksi. Taikina on hiukan reilu yhdelle pellille joten voit halutessasi jakaa taikinan kahtia ja tehdä kaksi pienempää pizzaa tai yhden pellillisen ja heittää pienen osan taikinasta pois. 

Ota pelti uunista, siirrä taikina leivinpapereineen pellille. Sivele päälle ranskankermaa, ripottele päälle hiukan timjamia ja pippuria (suolaa ei tarvitse varsinakaan jos olet suolannut kesäkurpitsat). Sirottele päälle tasaisesti pari kourallista juustoraastetta. Jos olet itkettänyt kesäkurpitsaviipaleita suolalla, huuhtaise hiukan ja puristele neste pois. Levitä viipaleet tasaisesti pizzan päälle yhdessä sienien ja sipulirenkaiden kanssa. 

Paista uunin keskitasossa 250 asteessa noin vartti, nauti uunituoreena ja rapsakkana! :)

Tomaattisella kvinoalla täytetyt kesäkurpitsat - herrrkullista! :)

Hinkuan kasviksiaaa..! Varmaan se on tää kesä. Hinkuan kovasti myös jotain uutta ruokaa kokeiltavaksi - ja nämä kvinoalla täytetyt kesäkurpitsat vastasivat kumpaankin mielitekoon. Maukasta oli, suht helppoa ja nopeaa valmistaakin! :) Kvinoatäytteiset kesäkurpitsat ovat hyvä ateria ihan sellaisenaan, ilman ihmeempiä lisukkeita. Minulla oli lautasella kurpitsan lisäksi hiukan uunikalaa ja mainiosti toimivat yhdessä myös.

Tomaatin ja fetan maustama täyte oli tosi hyvää ja kesäkurpitsat kypsyivät juuri sopivan napakoiksi. Tomaatti sopii melko miedon makuisen kvinoan kanssa huippuhyvin yhteen - en olekaan aiemmin hoksannut yhdistää näitä kahta. Feta toi sekin hienosti makua sekä täyteläisyyttä kokonaisuuteen. Hyvää oli, kertakaikkiaan. Mun mielestäni. Lapsilta jäi lautaselle, mutta niin niiltä tuppaa jäämään moni muukin äipän kasvisruokakokeilu. x)

Kvinoa on näitä superruokia joista saa vaikka mitä hyvää ja kaunista: kuitua, vitamiineja, kivennäisaineita ja proteiinia, kalsiumia ja aminohappojakin poikkeuksellisen paljon. Olo onkin nyt kuin supernaisella, heh.

Tomaattikvinoalla täytetyt kesäkurpitsat, resepti

• 2,5 dl kvinoaa
• 2 kpl kesäkurpitsaa 
• 3 kpl tomaatteja  (+ pari ruokalusikallista tomaattipyrettä)
• 150 g fetaa muruna
• Pari kevätsipulia tai pieni kesäsipuli varsineen
• Mustapippuria myllystä
• Kanalientä (tai kanaliemikuutio ja vettä)
• Hiukan juustoraastetta täytteen päälle

Kalttaa tomaatit: tee ristiviilto tomaattien kärkiin ja laita tomskut kiehuvaan veteen suunnilleen puoleksi minuutiksi kunnes kuori alkaa irtoilla. Viilennä tomaatit kylmässä vedessä ja irrota kuoret käsin. Kuori irtoaa tosi helposti. :) Kuutioi tomaatit. 

Halkaise kesäkurpitsat pituussuunnassa veneiksi, koverra sisus varovasti esimerkiksi pienellä jäätelökauhalla tai lusikalla. Säästä sisus täytettä varten.

Kuumenna kattila ja laita tomaattikuutiot kattilaan. Sekoita ja anna muhjuuntua, lisää joukkoon halutessasi hieman tomaattipyrettä makua syventämään. Loraus punaviiniä sopii tähän myös. :)

Huuhtele kvinoat kylmällä vedellä hyvin ja lisää kvinoa kattilaan tomaatin sekaan kypsymään. Tähän menee reilu vartti suunnilleen. Lisää nestettä (valmista kanalientä tai vettä) tarpeen mukaan. Jos käytät maustamiseen kanaliemikuutiota, voit laittaa sen jo tomaattimuhjun joukkoon. Mausta seos mustapippurilla. Seos saa olla melko tanakkaa jotta se pysyy hyvin kesäkurpitsaveneiden sisällä.

Kun kvinoa on kypsää, ota kattila liedeltä ja lisää joukkoon feta. Puristele kurpitsan sisuksista ylimääräiset nesteet pois ja lisää haluamasi määrä sisusta seokseen, lisää myös silputtu kevätsipuli, sekoita. 

Asettele koverretut kesäkurpitsanpuolikkaat vuokaan ja täytä kvinoaseoksella.  Lisää pinnalle vielä juustoraastetta, laita uuniin noin vartiksi 225 asteeseen. Viimeiset minuutit voit halutessasi paahtaa kesäkurpitsoja grillivastuksilla jotta saat juuston pintaan rusketusta.

Lapsilta opittua eli zen ja metsässä olemisen taito

Viime viikolla keräsin ensimmäiset mustikat pakkaseen. Pari ensimmäistä mustikkalitraa haettiin metsästä yhdessä jälkikasvun kanssa. Lasten seurassa metsässä oli tosi kivaa.   Pojat lähtivät marjaan mielellään ja taisivat tosiaan viihtyäkin, mikä ilahdutti minua kovasti.

Se mikä meidän yhteisessä mustikkareissussa yllätti, oli lasten pitkäjänteisyys sekä semmoinen yllättävän rauhallinen hetkessä oleminen. Eivät nuo hiljaa olleet varmaan hetkeäkään – se oliskin ollut jo aikamoinen ihme – mutta minkäänlaista riekkumista tai kärsimättömyyttä ei mustikkareissussa ilmennyt. Liekö metsä heille rauhoittava elementti vai ovatko vaan kasvaneet sen verran isoiksi että kärsivällisyyttä ja keskittymiskykyä alkaa jo löytyä?

Veljekset keräsivät marjoja hyvin huolellisesti, marja kerrallaan. Kiirettä ei ole. Annetaan havujen välistä siilautuvan auringon kutitella ja ollaan läsnä kaikilla aisteilla. Yksi mustikka suuhun, yksi ämpäriin. Jos mustikka tipahti hyppysistä sammalikkoon, tapaus raportoitiin velipojalle ja äipälle. Ison mustikkamättään löytämisestä iloittiin ääneen ja pyydettiin muutkin paikalle samalle apajalle. Välillä huomattiin puussa tikka tai erikoisen näköisiä sieniä ja niitä sitten päiviteltiin ja ihmeteltiin yhdessä. Mustikkaämpäri unohtui hyväksi toviksi siihen mättään vierelle. Ja se oli just hyvä. :)

Nyt kun lapset ovat jo tulevia koululaisia, marjaretki lasten kanssa tuntui rennomalta kuin marjastus yksin! :D Tähän on tultu! Kauas niistä ajoista kun kuskasin lähimetsään kaksi taaperoista kumppareissaan kompuroimaan. Silloin eivät tykänneet hommasta yhtään. ”Mennään pois” –vaatimuksen alkoivat silloin melkein heti kun oltiin päästy metsikköön. ”Ettehän te ole keränneet kuin yhdet marjat!”, perustelin minä jäämistä. ”Ollaanpas kerätty enemmän”, kuului silloin vastalause. Kipossa oli kaksi mustikkaa. Hah!

Nyt metsä tuntui olevan pojille mukava ja monella tavalla kiinnostava ympäristö. Marjojen keruu ei tuntunut olevan pakollinen paha vaan kiva homma joka myös tehtiin suurella pieteetillä. Siinä missä minun ämpäristäni löytyy mustikoiden lisäksi puiden lehtiä ja mustikan oksia sun muuta, voisi poikasten keräämät marjat laittaa suoraan rasiassa pakkaseen. 

Mulle marjastuksessa puskee herkästi päälle saaliinhimo ja suorittamisen tarve. Eihän se pelkästään huono asia ole; saadaanpahan varmasti riittävästi marjoja pakkaseen. Mutta se vie kyllä hiukan pois sitä metsässä liikkumisen rauhoittavaa ja rentouttavaa vaikutusta. Yksin marjastaessa saan tyydytystä erityisesti siitä täyttyvästä marjasangosta. Lasten kanssa homma ei ole ehkä niin tehokasta mutta väittäisin että paljon leppoisampaa ja hauskempaa kyllä! :)

.