tiistai 30. lokakuuta 2012

Omenapiirakka fariinisokerilla


Omenapiiras




Karpaloiden ja puolukoiden lisäksi anoppini on tuonut aiemmin syksyllä meille muovikassillisen ihania, mehukkaita omenoita. Ompuista keittelin hilloa, osa syötiin sellaisenaan ja omenapiirakoita meillä on tehty myös.


Tällä hetkellä suosikkireseptini omenapiirakan valmistamiseen on Kotiruoka –kirjasta; helppo murotaikinapohjainen ohje omenapiiraalle. Viimeisistä tein piirakan tein vaihteen vuoksi fariinisokerilla – se oli hyvä veto. Fariinisokeri toi mukavan säväyksen makuun ja teki piirakasta hieman tummemman väriltään. Osan jauhoista vaihdoin grahamjauhoihin; oikein toimiva vaihtoehto sekin. Päälle ripoteltava muruseos oli myös uusi juttu meidän piirakoissa, oikein herkkua oli, suosittelen!


Omenapiirakka fariinisokerilla ja muruseoksella, resepti

  • 100 g voita
  • 3/4 dl fariinisokeria
  • 1 muna
  • 1 teelusikallinen leivinjauhetta
  • 1 desi grahamjauhoja ja 1,5 desiä vehnäjauhoja

Täytteeseen: 
  • n.  6 omenaa lohkottuna
  • 0,5-1 desiä fariinisokeria /sokeria
  • 1,5 tl kanelia
  • (ripsaus inkivääriä)

Muruseos pinnalle:
  • 50 g voita
  • 0,5 desiä fariinisokeria / sokeria
  • 1 dl vehnäjauhoja
  • (kaurahiutaleita)


omenapiirakkataikina



Fariinisokeri on ruskeaa ja hiukan tahmeaa. Ihan hyvin sain sen silti sekoitettua voin kanssa vaahdoksi. Tai no, ”vaahdoksi”, ei voi-sokeriseoksesta koskaan sellaista ilmavaa, oikeaa vaahtoa tule vaikka resepteissä vaahdottamisesta puhutaankin. Tai en minä ainakaan sitä sellaiseksi saa. x)

Muruseokseen tulee ohjeen mukaan 50 grammaa voita, desin verran vehnäjauhoja ja puoli desiä sokeria. Näiden lisäksi nypin sekaan kaurahiutaleita; omena & kaura on ihana yhdistelmä. Koska lisäsin muruseokseen yhden elementin, seosta tuli aika paljon mutta eipä se haitannut. 




Voi-fariinisokeriseokseen lisäsin kananmunan hyvin sekoittaen ja sen jälkeen jauhot ja leivinjauheen puuhaarukalla sekoitellen. Rasvasin piirakkavuoan ja jauhotin sen, sitten painelin taikinan vuoan pohjalle. Omenalohkot päälle, pintaan ripsaus sokeria ja kanelia sekä muruseos murustellen ja sitten uuniin! Paistoin piirasta 200 asteessa vajaan puoli tuntia. Aivan ihana tuoksu! 

Piirakan reunat näyttivät hiukan tummilta, palaneelta ne eivät kuitenkaan maistuneet joten syytän fariinisokeria. Viimeviikkoinen piiras oli ehkä kauniimpi, mutta ihanaa on tämäkin! Kahvipaussilla en muistanut (tai siis malttanut) hörpätä lainkaan kahviani ennen kuin olin syönyt piirakkaviipaleeni loppuun!  :P

maanantai 29. lokakuuta 2012

Italialainen keitto lehtikaalista


la ribollata lehtikaali



Satuin löytämään marketista lehtikaalia – en ole koskaan sitä kokeillut mutta kovasti sitä kaikkialla kehutaan. Pitäähän tämmöistä ihmekasvista testata!  Lehtikaali on kuulemma varsinainen terveyspommi; ravinteikkain kaali joka sopii melkein ruokaan kuin ruokaan. Maku ilmeisesti jakaa kulinaristikansan aikalailla kahtia; toiset rakastavat, toiset eivät tykkää ollenkaan. 

Itse pidän kaaleista ja käytän niitä melko paljon joten odotukset olivat kyllä korkealla. Googlailin lehtikaaliohjeita; halusin jotain suht helpon mutta erilaisen kaalireseptin, jotain sellaista mitä en ole aiemmin kokeillut muilla kaaleilla. 

lehtikaali resepti
Reseptivihko on mainio blogi jossa on kasvispainotteisia, yleensä melko simppelisti toteutettavia ruokia; juuri sellaisia joista itsekin tykkään! Blogin reseptit ovat usein semmoisia mitä ei itse tulisi ihan heti keksineeksi, hiukan harvinaisempia mutta silti tosi maistuvia ja helposti toteutettavia. Reseptivihosta löytyikin kiintoisan oloinen resepti lehtikaalilla höystettyyn minestronekeittoon

Tuota ohjetta mukaillen lähdin omaa keittoani toteuttamaan. Google kertoi myös että lehtikaalia käytetään la ribollata –nimiseen italialaiseen keittoon. Kaivoin netin kätköistä joitakin resptejä kyseisen sopan valmistamiseen ja oma resepti alkoi hahmottua: lehtikaalia, valkosipulia, hiukan oliiveja ja paljon muita kasviksia sekä säilöttyjä valkoisia papuja tomaattikastikkeessa. Hyvistä aineksista ei voi tulla muuta kuin herkullinen keitto! Keiton voi ilman muuta tehdä myös pidemmällä kaavalla kuivatuista valkoisista pavuista mutta itse halusin keiton nythetiäkkiä, siksi säilykkeet. Hyvin toimivat nekin!


Tällaisella reseptillä tein lehtikaalikeittoni:


  • 150 grammaa lehtikaalia
  • yksi lehtisellerin varsi
  • porkkana
  • pieni palsternakka
  • puolikas kesäkurpitsa
  • kaksi purkkia säilöttyjä valkoisia papuja tomaattikastikkeessa
  • vettä suunnilleen seitsemän desiä

Monissa ohjeissa lehtikaalia (tai lehtikaalia + jotain muuta kaalia) oli aikamoisen reilusti. Minulla lehtikaalia oli vain 150 grammaa kun sen painoisissa pakkauksissa sattuivat kaupassa olemaan. Eiköhän tuo pienikin määrä anna osviittaa millainen kasvis on kyseessä!






Silppusin lehtikaalin suikaleiksi, pilkoin porkkanan, palsternakan, sellerinvarren ja kesäkurpitsan kuutioiksi, pienin sipulin ja valkosipulin ja kippasin kasvikset ison kattilan pohjalle öljyyn kuullottumaan. Pyörittelin kasviksia lastalla viitisen minuuttia ja lisäsin sitten vettä niin että kasvikset peittyivät. Sekaan heitin kasvisliemikuution, rouhittua pippuria ja kuivattua timjamia. Annoin porista puoli tuntia ja kaadoin sekaan kaksi purkillista papuja kastikkeineen sekä renkaiksi leikatut oliivit. Jätin hautumaan hiljaiselle tulelle. 

En muista ihan tarkkaan kauanko keitto muhi, mutta melko pehmeiksi kasvikset menivät. Ihan hyvä niin; minusta lehtikaalin suutuntuma on paras hyvinkin pehmeänä. Se ei näemmä muhennu muusiksi pitkässäkään  haudutuksessa. 

Keiton maku on täyteläinen ja voimakas. Lehtikaalin ominaismaku ei kauhean vahvasti tule tässä esiin kun muita aineksia ja makuja on niin runsaasti. Hyvää keitto joka tapauksessa on! Lämmittävää ja tuhtia. Aivan mainio keittovihannes lehtikaali tuntuu olevan, veikkaan että se toimii tosi hyvin myös pitkään haudutettavissa padoissa.

sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Vaalikahvien valkosuklainen karpalojuustokakku

karpalokakku







 

Valkosuklaajuustokakku

Perunpa puheeni ennen kuin postaus ehtii edes alkaa, ei tämä mikään juustokakku ole kun ei tässä ole tuorejuustoa! Juustokakun tyyliin tämä kuitenkin tehdään ja makukin on juustokakkuinen, joten menköön tuolla otsikolla, se kuvaa tätä kakkua mielestäni parhaiten. 

Minun on jo useampaan otteeseen pitänyt testata miltä maistuu valkosuklaatäytteinen karpalolla silattu juustokakku, mutta jostain syystä valkosuklaalevy on kaapista aina kadonnut ennen kuin olen ehtinyt leipomispuuhiin. Tällä kertaa onnistuin hillitsemään itseni sillä onhan vaalikahveilla kakku oltava.

Tein karpaloisen valkosuklaajuustokakun tätä ohjetta mukaillen. Valkosuklaata omassa ohjeessani on hiukan vähemmän ja liivatejauheen sijaan käytin liivatelehtiä. Minun kakkupohjassani on piparimurujen lisäksi murusteltuja Digestive-keksejä


Alkuperäinen ainesosaluettelo juustottomalle valkosuklaajuustokakulle seuraa tässä: 



  • 180 g  piparkakkuja (minä murustelin Digestivejä ja kaupan pipareita fifty-fifty)
  • 75 g margariinia


Täyte


  • 4 dl  kuohukermaa
  • 500 g  maitorahkaa
  • 260 g  valkosuklaata (minulla ei ollut ihan noin paljoa)
  • 1 dl  sokeria
  • 3 tl  liivatejauhetta (käytin 5 kpl liivatelehtiä, en oikein tiennyt mikä määrä vastaisi jauhemäärää)
  • 4 rkl kiehuvaa vettä (minulla oli n. puoli desiä)


Kiille


  • 5 dl  jäisiä marjoja: karpaloita, puolukoita, vattuja tai mansikoita (käytin itse muutaman ruokalusikallisen karpaloita)
  • 1 dl punaista mehutiivistettä (minulla sokeroimatonta karpalomehua)
  • 2 dl vettä
  • 2 dl hyytelösokeria


Digestive-murut


Murustelin piparit ja Digestivet muusinuijalla hienoksi. Sulatin rasvan mikrossa, kaadoin murujen sekaan ja sekoitin massaksi. Taputtelin murumassan leivinpaperilla vuoratun rengasvuoan pohjalle ja laitoin kakkupohjan parvekkeelle viileään. 


juustokakkupohja



Aluksi laitoin liivatelehdet kylmään veteen pehmenemään ennen kuumaan veteen liuottamista. Laitoin suklaan sulamaan pieneen kattilaan levylle ja levyn ykköselle. Hämmentelin ahkerasti mutta silti suklaa pääsi hiukan palahtamaan pohjaan. Ei pahasti kuitenkaan, ihan käyttökelpoista suklaasula oli silti. Vatkasin kermavaahdon ja sekoitin vaahdon ja suklaasulan. Joukkoon heitin myös ison purkillisen rahkaa ja desin sokeria, liruttelin joukkoon puoleen desiin kuumaa vettä sulatetut liivatelehdet, sekoitin ainekset tasaiseksi ja kaadoin massan vuokaan kakkupohjan päälle. Epäilin että massaa saattaisi olisi liikaa kun kermaakin oli niin paljon, mutta hyvin mahtui! Laitoin kakun jääkaappiin hyytymään. 





 

 

Karpaloita karpalokakkuun, jee!


karpalot




Tässä välissä sattui niin onnekkaasti että anoppi käväisi kylässä - ja toi tullessaan puolukoita ja karpaloita! Ihan mahtavaa; muuten karpalojuustokakussani ei olisi ollut kokonaisia karpaloita ollenkaan! Karpalomehua olisi toki kiilteeseen tullut. 

Annoin kakun hyytyä muutamia tunteja ja sitten tein kiilteen. Pojat auttoivat karpaloiden asettelemisessa. :)  Kiilteeseen tuli kolme desiä laimennettua karpalomehua; jätin mehun melko vahvaksi. Kiehautin mehun kattilassa, lisäsin hyytelösokerin ja annoin kiehahtaa uudelleen. Ohjeessa ei mainittu mehuseoksen jäähdyttämisestä joten liruttelin sen lusikalla melko kuumana kakun päälle. Hiukan epätasainen lopputuloksesta tuli mutta eipä tuo haittaa. Hieno ja herkullinen oli tämä vaalikahvien kakku! 


karpalokakku




lauantai 27. lokakuuta 2012

Sämpylät nokkosesta ja porkkanasta








Sämpylöiden leipomisesta tulee ihanan kodikas tuoksu ja uunituoreet sämpylät ovat ihan huippuhyviä. Keräsin kesällä jonkin verran nokkosia pakkaseen ja nyt ajattelin ottaa nokkoset testiin; tein nokkossämpylöitä siis. Kun uuni kerran lämmitin, ajattelin tehdä sämpylöitä kerralla reilummin. Toiseen taikinaerään laitoin höysteeksi porkkanaraastetta.

Sämpylät, resepti


  • 5 dl vettä tai maitoa (esimerkiksi maustamatonta jugurttiakin voi laittaa)
  • 50 g hiivaa tai pussillinen kuivahiivaa
  • 2 tl suolaa
  • 2 rkl siirappia (itse en mittaile; lorautan tilkkasen vapaalla kädellä)
  • 0,5 dl öljyä (öljynkin lorautan vapaalla kädellä)
  • 12-13 dl sämpyläjauhoja (itse laitan osan aina muista jauhoista ja hiutaleista ja käyttämäni määrä on pienempi)


Hiiva liotetaan kädenlämpöiseen nesteeseen. Jos käytät kuivahiivaa, sekoita se jauhojen joukkoon. Lisää suola ja siirappi. Lisää puolet jauhoista, vatkaa seosta voimakkaasti. Lisää loput jauhot vähitellen alustaen (kunnes rakenne on mielestäsi sopivaa) ja lisää viimeisenä öljy (itse lisään yleensä aiemmin). Peitä liinalla ja anna kohota kaksinkertaiseksi (n. puoli tuntia). Kaada taikina jauhotetulle pöydälle ja leivo sämpylöiksi. Ohjeen mukaan taikinasta tulee 24 sämpylää mutta itse teen sämpyistä reilun kokoisia ja kappalemääräksi tulee n. 15. Laita sämpylät leivinpaperoidulle pellille ja anna kohota liinalla peitettynä. Paista 225 asteessa 15-20 minuuttia. 


Vapaalla kädellä soveltaen


Tämä ohje on sämpyläpussin kyljestä. Sovellan sitä aina tilanteen mukaan erityisesti jauhojen laadun ja määrän suhteen. Nokkossämpylöihin meni lisäksi ehkä noin 150 g pakastettua nokkosta sulatettuna ja porkkanasämpylöihin pari hienoksi raastettua porkkanaa. 

Yleensä laitan sämpylöihin niitä jauhoja mitä kaapissa on, yleensä suurin osa on sämpyläjauhoja, lisäksi saattaa tulla vehnä- tai grahamjauhoja, ruisjauhoja ja erilaisia hiutaleita. Kaura antaa kivaa makua joten erityisesti kaurahiutaleita ja kauraleseitä tulee joukkoon ropsautettua myös. Puurojen jämät solahtavat taikinan joukkoon hyvin, pellavansiemenistä saa pilkkukuviota ja kuorituista auringonkukansiemenistä purutuntumaa ja terveellistä rasvaa. 

Perusohjeen katson yleensä sämpyläjauhopussin kyljestä.  Jauhoja en koskaan laita niin isoa määrää kuin ohjeessa sanotaan, tykkään tehdä melko löysän taikinan ja jauhot laitan näppituntumalla. Ole huomannut että löysemmästä taikinasta tulee kuohkeampia sämpylöitä. Jos malttaisin kohottaa sämpylöitä enemmän, saattaisi tietty isommankin jauhomäärän sämpylöistä ilmavampia. Minulla on tapana skipata sämpylöiden kohottaminen pellillä kokonaan. Uunissa ne kohoavat silti ihan kivasti.


sämpylät resepti
Tipautan löysähköstä sämpylätaikinasta sämpylänkokoiset kökkäreet pellille sen kummemmin muotoilematta. Kohotessaan sämpylät muuttuvat säännöllisemmän muotoiseiksi ja lopputulos on ihan nätti.

 

Tällä kertaa toinen sämpyläerä sai myös peltikohotuksen kun ensimmäinen erä oli paistumassa. En huomannut lopputuloksessa kuitenkaan mitään eroa. Hyviä ja mukavan kuohkeita tuli molemmista pellillisistä! Porkkanasämpylöiden pinnalle ripsuttelin seesaminsiemeniä, nokkossämpylät koristelin kaurahiutaleilla.
Lapset suhtautuivat nokkossämpylöihin epäluuloisesti, söivät kuitenkin. Porkkanasämpylät menevät perheen pienille oikeinkin hyvin, ovathan ne kyllä hieman herkullisemman näköisiä kuin vihreäpilkkuiset leipäset. Itse tykkään molemmista. :)

perjantai 26. lokakuuta 2012

Kotikokki messumeiningeissä





Käyn joka vuosi Helsingin Kirjamessuilla; uusin siellä lehtitilauksia, kiertelen antikvariaattipuolella, teen hankintoja pukinkonttiin ja aina mukaan tarttuu jokunen kirja itsellekin. Tänä vuonna itselle ei tullut ostettua yhtään uutta kirjaa. Sen sijaan antikvariaattien osastoilta löytyi pari kiinnostavaa nidettä;  Pula-ajan Keittokirja vuodelta 1941 ja Kotiruoka –niminen kirja vuodelta 1930. 

Ensimmäisen on kirjoittanut Marja Helaakoski-Tuominen ja jälkimmäisen Edit Reinilä-Hellman, Sophie Calonius ja Valma Krank-Heikinheimo. En ole vielä ehtinyt kumpaankaan kirjaan kovin perusteellisesti syventyä mutta oikein kiintoisilta vaikuttavat molemmat! 


Pula-ajan ohjeet toimivat tänäänkin


Pula-ajan keittokirja on kirjoitettu aikana jolloin erityisesti ulkomaisista elintarvikkeita on ollut vain niukasti saatavilla. Kirja tuntuu hämmentävän ajankohtaiselta; tämän hetken kuumimpia ruokatrendejä on juurikin lähiruoka, mikä on Pula-ajan Keittokirjan punainen lanka. Esimerkiksi riisiä ei tämän kirjan ohjeissa juurikaan esiinny; sen sijaan kotimaista ohraa käytetään monella eri tavalla. Ohra on varteenotettava vaihtoehto myös tämän päivän ruoanlaittoon! Sen hiilijalanjälki on huomattavasti riisiä pienempi ja ravintoarvoltaakin se päihittää kaukaa idästä rahdattavan riisin mennen tullen.  

Resepteissä on huomioitu tuonaikainen säännöstely ja esimerkiksi voita ei ohjeissa kovinkaan usein käytetä. Kasvimaan anteja hyödynnetään paljon ja tähteet pyritään kirjassa aina käyttämään muiden ruokien raaka-aineiksi. Kirja on helppolukuinen ja hengeltään hiukan valistavakin; kirjassa puhutaan paljon ruoan ravintosisällöistä ja ruoka-aineiden taloudellisesta käytöstä. Pula-ajan Keittokirja sopiikin hyvin myös aloittelevan ruoanlaittajan oppaaksi. Oikein mielenkiintoinen opus kaiken kaikkiaan!


Kotiruoka on satavuotias perusteos


Kotiruoka-kirja taas on yli sata vuotta vanha suomalainen klassikko. Ensimmäinen versio kirjasta ilmestyi vuonna 1908. Kirjaa painetaan edelleen; toki sitä on vuosien saatossa muokattu kunkin ajan tarpeita vastaavaksi. Minulla oli ennestään kirjasta suht moderni versio vuodelta 1997 ja ihan mielenkiinnolla vertailen kuinka paljon yhteistä näistä kahdesta kirjasta löytyy! 

30-luvun Kotiruoka-kirja on laaja opas josta taatusti löytyy sopiva ruokalaji jokaiseen tilanteeseen; ihan kuten uudemmasta versiosta. 30-luvun kirjan kieli on ihastuttavan vanhahtavaa ja jotkut ruoka-aineiden nimet ovat minulle ihan vieraita. 

Jos ”isoäidin aikaiset” reseptit kiinnostavat, käy kurkkaamassa mainiota Isoäidin reseptillä –blogia! Blogissa testataan tämän samaisen Kotiruoka-kirjan reseptejä vuodelta 1909. :)


Keittokirjoja, juustoja, viinejä..


Tässä vielä kuvatunnelmia messuilta. Kirjamessujen kanssa samaan aikaan Messukeskuksessa järjestettiin myös Viini, Ruoka ja Hyvä Elämä –messut joten toki sielläkin puolella kävin pyörähtämässä! Juusto-osastojen maistiaisia ei vaan voi jättää väliin! :P