torstai 7. maaliskuuta 2013

Marinoidut punajuuret salaattiin ja lisäkkeeksi

marinoidut punajuuret

Jääkaappiin oli vallan unohtunut muutama muhkea punajuuri. Tällä hetkellä minulla on meneillään jonkin sortin salaatti-innostus joten ajattelin tehdä näistä salaattiannokseenkin sopivan lisäkkeen. Marinoidut punajuuret ovat raikkaampia kuin etikkasäilykkeet ja makua voi muunnella mielensä mukaan! Tässä minun ohjeeni:
 

Marinoidut punajuuret seesamisäväyksellä

  • 1 kg punajuuria
  • 2 dl hyvää öljyä (oliivi- tms.)
  • 1 dl balsamicoviinietikkaa
  • 2 rkl hunajaa
  • 2 tl seesamiöljyä
  • 1 tl mustapippuria
  • 1 tl suolaa

Keitä punajuuret kuorineen kypsäksi isossa kattilassa. Punajuurien keittoaika on melko pitkä ja riippuu juuresten koosta; kokeile kypsyyttä välillä haarukalla. Kun punajuuret ovat sopivan pehmeitä, kaada vesi kattilasta ja punajuurten jäähtyä. Kuori lähtee kypsistä punajuurista helposti.

Lohko kuoritut punajuuret. Sekoita marinadi. Laita punajuurilohkot ja marinadi muovipissiin, purista ilma pois, sulje pussi ja pyörittele marinadi tasaisesti punajuurille. Laita pussi purkkiin ja purkki jääkaappiin, anna maustua seuraavaan päivään.



Punajuurisalaatti lounaaksi


Marinoidut punajuuret sopivat ruoan lisäkkeeksi sellaisenaan ja ovat ihana ainesosa lounassalaattiin! Esimerkiksi seuraavilla aineksilla tulee mainio annos:

  • 0,5 kpl salaattipussi (tai esim. pienempi ruukku kokonaan)
  • 0,5 prk säilöttyjä kidneypapuja suolaliemessä
  • tuoretta basilikaa muutama lehti
  • marinoituja punajurilohkoja
  • seesaminsiemeniä

Revi salaatinlehdet lautaselle, ripottele päälle ohueksi suikaloituja basilikanlehtiä. Lisää seuraavaksi puoli purkkia valutettuja kidneypapuja ja papujen päälle punajuurilohkot. Ripottele punajuurten päälle seesaminsiemeniä; ne tuovat tummaan salaattiin sekä makua että näköä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti