keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Perinteinen lihakeitto porosta




Vuodenvaihteessa meille toimitetussa poronlihaerässä on ilahduttavasti monia eri ruhonosia - tämä on laittanut luovuuden liikkeelle ihan uudella tavalla! Eri ruhonosat valmistetaan eri tavoin ja esimerkiksi lapa sopii mainiosti keittolihaksi.  Tähän lihakeittoon laitoimme juurikin lapaa ja sen lisäksi kylkiluut - luissa näytti olevan sen verran vähän lihaa että joku liemiruoka oli varmasti paras tapa hyödyntää ne.  Oli hyvä ratkaisu; keiton liemestä tuli hurjan maukasta.  :P

Lihakeitto on oikein hyvää ruokaa monin tavoin; maukasta ja terveellistä. Lihojen keittäminen vaatii kuitenkin aikaa ja hitaat ruoat vaativat hieman suunnittelua - tämän vuoksi nopemmin valmistuvia arkiruoat ovat tähän asti syrjäyttäneet vanhan kunnon lihakeiton meilläkin miltei kokonaan. Se on harmi, sillä lihakeitto on oikeasti maukasta, puhdasta ruokaa. Pitkällä keittoajalla lihasta tulee uskomattoman mureaa ja liemestä herkullista.




Lihakeittoon käytetään yleensä nautaa, mutta esimerkikski poro ja hirvi sopivat keittoihin mainiosti myös, samoin lammas. Ruhonosista keittolihaksi sopii lavan lisäksi mm. etuselkä ja rinta. Lapaa on saatavana sekä luullisena että luuttomana, keittolihaksi kannattaa valita luullinen pala sillä siitä tulee parhaimman makuinen liemi. Luuttoman lihan kanssa kattilaan kannattaa sujauttaa makuluu, sellainen yleensä löytyy kaupan keittolihapakkauksista valmiina.

Lihakeitto valmistuu lopulta varsin vähällä vaivalla, varsinkin jos keittää lihan valmiiksi edellisenä päivänä. Jos lihapalat ovat pakkasessa, pitää sulatukselle varata myös aikaa.


Lihakeitto porosta, resepti

  • 1,5 - 2 kg luista keittolihaa ( meillä poron vasan lapaa ja kylkiluita)
  • 2 l vettä (suunnilleen)
  • 1 kg perunoita
  • 1 kpl iso sipuli 
  • (2 kpl valkosipulin kynsiä)
  • 2 kpl isoja porkkanoita
  • pala juuriselleriä
  • muita juureksia maun mukaan (lanttu, palsternakka)
  • 2 kpl laakerinlehtiä
  • 8 kpl maustepippureita (suunnilleen koosta riippuen, maun mukaan)
  • Muutama valkopippuri
  • 1 rkl suolaa (saa olla vähän vajaa, suolaa voi lisätä tarpeen mukaan)
  • Tuoretta persiljaa silputtuna


Keitä ensin lihat kypsiksi ja tee keiton liemi: Kuumenna vesi kiehuvaksi ja lisää lihapalat kokonaisina kiehuvaan veteen, lisää mausteet. Kun vesi kiehuu uudelleen, pinnalle muodostuu vaahtoa; kuori se pois. Keitä lihaa lempeällä lämöllä kunnes liha irtoaa luista ja on mureaa, suunnilleen puolitoista - kaksi tuntia.  (Lihan laadusta riippuen voi antaa kiehua kauemminkin; poronvasan lapa kypsyy varmasti nopeammin kuin iso pala naudanlihaa. )

Nosta lihat liemestä, irrota luista ja paloittele poikkisyin suupaloiksi, laita paloiteltu liha takaisin liemeen. Kuori ja paloittele juurekset ja sipulit, laita keiton sekaan. Kuumenna keitto jälleen kiehuvaksi ja keitä kunnes juurespalat ja perunat ovat kypsiä, puolisen tuntia. Lisää vettä tarvittaessa ja tarkista sopiva suolan määrä. Lisää lopuksi keittoon reilusti silputtua persiljaa.

VINKKI: Lipstikka sopii mainiosti lihakeiton ja yleensäkin lihaliemen mausteeksi. Se lisätään ruokaan valmistuksen alkuvaiheessa. Lipstikasta sanotaan että sillä voi jopa korvata lihaliemikuution sellaisissa ruuissa joissa liemikuutiota muuten käyttäisi. :) Omat lipstikkani ovat vielä puutarhapalstalla "talviunessa" joten tähän keittoon ei nyt lipstikkaa laitettu.  Kesällä sitten taas!





2 kommenttia:

  1. Näyttää kyllä hyvältä, toi Sinun porosi! Oikein murealta! Poroa en juurikaan ole syönyt, täytyisi tutustua paremmin! Aina tarjolla on vain jotain jänteistä käristystä!:(
    Lihakeitto on meillä kyllä kotiruokien top 10 listan kärkipäässä. Kun tytär muuttaa kotoa pois, varmaan miehen kanssa syödään sitä alvariinsa! Tytär ei jostain kumman syystä ole koskaan pitänyt keitoista. Sosekeitot menee ja kalakeitto, muutei muut...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä meidän poro on vasaa (ehkä mureampaa ja miedompaa kuin vaikka aikuinen hirvas?) ja ainakin tähänastiset kokkailut ovat olleet oikein maukkaita. :) Taisi lihkeitto tulla meidänkin ruokalistalle, sen voi hyvin keittää vaikka viikonloppuna alkuviikkoa varten valmiiksi jos ei arki-iltoina ehdi!

      Poista