perjantai 6. marraskuuta 2015

Nätti ja herkullinen kurpitsarisotto


Tähän vuodenaikaan sopii mainiostai kurpitsarisotto; hyvää, hiukan juhlavaakin ja väriltään mukavan aurinoista harmaata loppusyksyä piristämään!

Tämänkertaisen kurpitsasoseen sain halloween-kurpitsalyhtyjen sisuksista; paahdoin ylijäämäkurpitsan uunissa heti tuoreeltaan ruokainspiraatiota odottamaan. Kurpitsasosetta olen aiemmin valmistanut myös ihan vartavasten kokkailuja ja leivontaa ajatellen. :)


Risotto itsessään on aika helppo ruoka mutta kurpitsarisotossa pitää tehdä tuo kurpitsasose etukäteisvalmisteluna. Sen voi hyvin tehdä vaikka edellisenä päivänä.

Lyhykäisyydessään homma menee niin että kurpitsasta poistetaan siemenet ja rihmat, kurpitsa paloitellaan ja paahdetaan öljyttynä uunissa puolen tunnin ajan. Kovakuorisemmat kurpitsat voi sen jälkeen kuoria (kuori lähtee paahdetusta kurpparista helposti) mutta hokkaidokurpitsa jota itse käytin, ei kuorimista kaipaa.








 

Nätti ja herkullinen kurpitsarisotto, resepti


  • 2 dl risottoriisiä
  • 1 kpl pieni sipuli
  • 1 kpl valkosipulinkynsi
  • 6 dl kanalientä
  • 1,5 dl valkoviiniä
  • 2 dl kurpitsasosetta
  • 70 g parmesania raastettuna (noin suunnilleen, minulla 125 g pötkö josta laitettiin puolet, loput "pöytämausteeksi")
  • Mustapippuria

Salviavoi

  • 20 g voita
  • 10 kpl salvianlehtiä silputtuna

Raasta parmesaani valmiiksi raastimen pienemmällä terällä. Silppua sipuli ja valkosipuli, kuullota pannulla tai kattilan pohjalla. Kun sipulit ovat läpikuultavia, kaada sekaan riisit ja pyöräyttele hetki. Kaada riisin sekaan kauhallinen kuumaa kanalienta, anna imeytyä ja tekeytyä kunnes suunnilleen puolet nesteestä on haihtunut. Jatka samaan malliin kunnes kanalientä on jäljellä suunnilleen yksi kauhallinen. Kaada tässä vaiheessa valkoviini ja anna sen imeytyä ja haihtua samalla tavalla, risottoa sekoitellen.

Lisää sitten parmesaani, kääntele hyvin risoton sekaan ja ripsuttele joukkoon myös hieman mustapippuria. Jos risotto kaipaa vielä nestettä, laita viimeinenkin kanaliemikauhallinen.


Halutessasi voit tehdä vielä salviavoin risottoa maustamaan: Sulata ja kuumenna reilu palanen voita kattilan pohjalla ja lisää voihin salvianlehtiä, makusi mukaan kokoanisina tai silputtuna. Anna lehtien paistua hetki ja kaada salviavoi ja salvian lehdet risoton mausteeksi.

Meillä risotto tarjoiltiin naudan sisäpaistin lisäkkeenä ja hyvää oli. :) Tämä risotto on aika tuhtia lisuketta joten kovin suurta määrää ei ruokailijaa kohden tarvitse varata. Keko höyrytettyjä parsakaalin  nuppuja täydensi annoksen hyvin. Pöytään voi laittaa tarjolle vielä palan parmesaania josta halukkaat voivat vuolla tai raasta juustoa annoksiensa päälle.






2 kommenttia:

  1. Voi että! Kylläpä näyttää herkulliselta! =)

    Olen kerran tehnyt kurpitsarisottoa. Taisi olla Jyrki Sukulan vaimon resepti. Ei ollut mitenkään erikoista! Kurpitsa tulivat siihen paloina. Eivät oikein maistuneet.
    Sinun risotossasi kurpitsa varmasti maistuu, kun se on soseena. Tämä menee kokeiluun ilman muuta!
    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin törmäsin vastaavanlaisiin kurpitsapalaresepteihin - tässä soseversiossa viehättää tuo iloinen väri. :)

      Minä laitoin risottoon paaaaljon parmesaania (enemmän kuin reseptissä mainitsen) ja parmesaanin maku kyllä peitti kurpitsan makua liikaakin. Reseptissä parpesaania on minun kokeiluani vähemän, juuri siksi se kurpitsan oma makukin tulisi tuolla määrällä paremmin esiin. :) Parmesaania vois sitten lisätä annokseen jos oma maku vaatii.

      Poista