sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Herkullinen hirvipata uunissa





Ainakin kerran syksyssä täytyy tehdä jotain hirviruokaa! :) Meillä perinteeksi ovat muodostuneet hirvenlihasta tehdyt hampurilaiset, mutta tänä vuonna ajateltiin kokeilla jotain muuta. Lähimarketin lihatiskistä löytyi hirvenlapaa - hirveään hintaan tietysti, mutta kyllä sen kerran vuodessa kestää..! Vaikka hintalappua kovasti kauhistelinkin, tästä padasta tuli niin herkullista että ostos oli kyllä hintansa väärti.


Minulla ei ollut mielessä valmista reseptiä kun pataa ryhdyin tekemään. Inspiraation sain pienen pullon pohjalle unohtuneesta punaviinistä joka ei enää ollut ihan parhaimmillaan juotavaksi, mutta ruonvalmistukseen se edelleen oli vallan pätevää. Punaviini tuo tähän hirvipataan mukavasti burgundinpadan fiiliksiä, ei huono juttu ollenkaan! Tässä ohjeessa punaviiniä on burgundinpataan verrattuna vähän, mutta puolitoista desiä unohtunutta punkkua toi tähän juuri sopivasti maukua.  Jos punaviiniä ei ole saatavilla tai et sitä pelkästään ruoanvalmistukseen halua hankkia, myös parilla ruokalusikallisella punaviinietikkaa saa lihapadan makuun mukavasti uutta syvyyttä. 

Herkullinen hirvipata uunissa, resepti


  • 700 g hirven lapaa paloina
  • 140 g pekonia suikaleina
  • 1 kpl sipuli
  • 3 kpl porkkanoita 
  • 1 rkl tomaattipyrettä
  • 1 dl vehnäjauhoja
  • kuivattuja suppilovahveroita suunnilleen kourallinen
  • 1 kpl laakerinlehti
  • kuivattua timjamia
  • suolaa myllystä
  • pippuria myllystä
  • 1,5 dl punaviiniä (saa olla etikkaistakin)
  • vettä

Laita uuni kuumenemaan 180 asteeseen. Suikaloi pekonit, pilko porkkanat ja sipulit reiluiksi paloiksi. Paista pekonisuikaleita padassa kunnes niistä irtoaa rasvaa kunnolla. Paista lihapaloihin paistopinnat pekonin rasvassa. Kaada sekaan porkkanat ja sipulit, pyöräytä kasviksia lihojen seassa ja anna paistua vielä hetki. Lisää joukkoon pari reilua ruokalusikallista tomaattipyrettä, sekoita niin että pyre levittyy tasaisesti.

Mausta seos suolalla ja pippurilla sekä noin teelusikallisella timjamia. Ripottele pataan vehnäjauhot, sekoita. Kaada sekaan kuumaa settä vedenkeittimestä kunnes lihat ja kasvikset peittyvät reilusti, lorauta joukkoon viini ja hämmennä pataa jotta suurus levittyy tasaisesti. Sekoita joukkoon kuivatut suppilovahverot. Laita pata uuniin, kypsennä uunissa 180 asteessa vähintään tunnin verran. Voit testata lihan kypsyyttä ja mureutta ennen kuin otat padan tarjolle; lihan kypsymisnopeuteen vaikuttaa onko liha nuoresta vai vanhemmasta hirvestä.


sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Katkarapusalaatti


Katkarapusalaatti























Tässä katkarapusalaatissa maistuvat lime, avokado ja makea chilikastike. Ruokaisuutta voi säädellä avokadon ja katkarapujen määrällä; tämä toimii lounaana sellaisenaan tai leivän kanssa, tai vaikka pienenä iltapalana kuten minulla tällä kertaa. Jäi tätä huomisellekin; syödään tätä varmaan aamullakin leivän kanssa. :)

Katkarapusalaatti, resepti

  • 2,5 dl sulatettuja katkarapuja
  • 0,5 kpl avokadoa kuutioina
  • pätkä kurkkua paloina
  • 5 kpl miniluumutomaatteja siivuina
  • 0,5 kpl punasipuli pieneksi silputtuna

  • 3 rkl makeaa chilikastiketta
  • puolikkaan limen mehu
  • mustapippuria myllystä

Sulatin katkaravut mikrossa ja valutin ylimääräisen veden pois. Sekoitin katkarapujen joukkoon makean chilikastikkeen ja limemehun ja jätin ravun marinoitumaan, Revin salanova-salaattiruukusta puolet salaattikulhoon, pilkoin päälle pikkutomaatit ja kurkun. Silppusin punasipulin ja heitin sekaan. (Kesäaikaan tähän sopii hyvin vaikkapa kevätsipuli.) Katkaravut salaatin joukkoon, sitten avokadon puolikas kuutioituna ja varovainen sekoitus.

Omaan annokseeni lisäsin vielä tirauksen limemehua ja rouhaisun mustapippuria. Maukkaalta maistui! :)